Tulihan se sieltä pitkän odottelun jälkeen! Myös tänä keväänä Nordnet tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa kevään osinkotulot takaisin pörssiin pienemmillä kaupankäyntikuluilla. Käydään tässä kirjoituksessa siis läpi itse kampanjaa, sekä mitä itse aion tehdä sen suhteen.

Jos aloitetaan itse kampanjasta. Kaikessa lyhykäisyydessään maksimissaan 200 euron ostot Helsingin pörssistä maksavat 0,99 euroa. Normaalisti kaupankäyntikulut vastaavissa toimeksiannoissa on 7-9 euroa. Vaikka kampanjassa painotetaan osinkojen uudelleensijoittamista, voit silti sijoittaa ”mitä tahansa rahaa” kampanjan kautta. Eli kampanjaan voi syöttää muitakin kuin sinun saamia osinkoja.

 

Peruslätinää Nordnetin kampanjasta

Aloitetaan pohdinta pienellä disclaimerilla. Itse kamppishan ei ole niin halpa, kuin ensisilmäyksellä näyttää. Koska toimeksiannon koko on rajattu 200 euroon, halvimmillaan kaupankäyntikulut pyörivät siinä 0,5 %:n paikkeilla. Vertailun vuoksi esimerkiksi Nordean ja Osuuspankin kautta voit ostaa (sekä myydä) joka ikinen päivä maksimissaan 1 %:n kaupankäyntikuluilla. Nyt voit Nordnetin kautta ostaa noin puoleen hintaan normaaleista kaupankäyntikuluista.

Kampanjassa on mukana vain kotimaiset osakkeet, eli ne, jotka ovat normaalistikin sieltä hinnaston halvimmasta päästä. Jos minulta kysyttäisiin mielipidettä, liputtaisin vahvasti esimerkiksi Yhdysvaltoihin vastaavanlaista kampanjaa. Minulle sataa kuukaudessa noin pari sataa dollaria osinkoina, mutta niiden uudelleensijoittaminen on 15 euron kulusta johtuen hidasta. Päästäkseen asiallisilla kaupankäyntikuluilla pitäisi Jenkkeihin kyetä sijoittamaan vähintään 1500 euron potti, minkä kerryttämiseen minun osingoillani menee noin vuoden verran.

Tässä Nordnetin kampanjassa myös hämää hieman tuo maksimissaan 200 euron maksimi toimeksiannolle. Pienet kaupat ovat kampanjan kautta halpoja, mutta isommat toimeksiannot eivät niinkään. Esimerkiksi minun suosimani noin tonnin kertasijoitukset maksavat kampanjan kautta 4,95 euroa (5 x 0,99e), kun taas normaalisti saan Osakesäästäjien Keskusliiton jäsenyyden ansiosta saman kaupan 7 eurolla. Noh, säästöä se kaksikin euroa on.

Muistakaa välttää kampanja-ansa

Nordnetin tuore kampanja on muuten näkynyt tämän blogin lukijamäärissä. En tiedä miten porukka on erään vanhan blogikirjoitukseni löytänyt, mutta pari vuotta vanhaa kampanja-ansasta varoittavaa tekstiä on luettu viimeisen vuorokauden aikana useamman sata kertaa.

Eipä sillä, se on nyt varsin ajankohtainen kirjoitus. Kirjoitin kyseissä kirjoituksessa kampanja-ansasta, eli siitä, miten kampajasta ostetut osakkeet saattavat muuttua myöhemmin riesaksi salkussa. Kampanjan myötä tulee houkutus täyttää salkku pienistä eristä suoria osakesijoituksia, kun kerran halvalla saa. Harva ajattelee kuitenkaan sitä, että kampanjan päätyttyä noista osakkeista saattaa muodostua riippakiviä salkkuun.

Kampanjaan ei kuulu tälläkään kertaa myyntitoimeksiannot. Viimeksi Nordnet on päästänyt meitä myymään halvalla 2017, joten pienellä kuluilla myyminen on melko harvinaista herkkua. Toisin sanoen hyvin suurella todennäköisyydellä osakkeista eroonpääsy tapahtuu normaalin hinnaston mukaan, eli 7-9 euroa per toimeksianto.

Pahimmillaan kampanjasta ostetut osakkeet jämähtävät salkkuumme tai ohjaavat kaupankäyntiämme. Hyvänä nyrkkisääntönä piensijoittajalle on se, ettei koskaan tulisi tehdä sijoituspäätöksiä kaupankäyntikulujen perusteella. Mikäli salkussa roikkuu pieniä eriä osakkeita, on olemassa varsin suuri riski, että kaupankäyntikulut alkavat ohjaamaan sijoituspäätöksiämme. Osakkeita ”ei voi” myydä, sillä 9 euroa noin parin satkun kaupasta aiheuttaa poskettomat, lähes 5 %:n kaupankäyntikulut. Vaihtoehtoisesti myöhemmin voi tulla houkutus tankata yhtiötä kyseisen ansan välttämisen vuoksi, mutta tässäkin tullaan taas siihen kohtaan, kannattaako sijoituspäätöksiä tehdä kaupankäyntikulujen vuoksi.

Kitinät sikseen – mitä aion itse tehdä?

Noh, ei omisteta tätä kirjoitusta pelkästään kampanja-ansasta paasaamiselle. Mitäkö aion itse tehdä kampanjan aikana? Aionko ottaa kamppiksesta hyödyn irti?

Periaatteessa mieli tekisi, mutta en ole vielä lyönyt päätöksiä lukkoon. Onneksi kampanja on voimassa vielä keskiviikkoon asti, joten ehdin sulatella asiaa rauhassa viikonlopun yli.

Uusia positioita en halua avata edellä mainituista syistä johtuen. Ne ovat siis poissuljettu vaihtoehto, ainakin pienillä positioilla. Sen sijaan minua houkuttaisi lisätä nykyisiä omistuksiani. Ehkä eniten polttelisi saunavalmistaja Harvia, jota minulla on salkuissani jo jonkun verran. Olen lisännyt Harviaa suht säännöllisesti Nordean salkkuuni. Nyt olisi tarjous kasvattaa paikallisen saunafirman osakemäärää myös Nordnetin puolella.

Jos en miettisi tuota ”kampanja-ansaa” yhtä paljon, saattaisin olla kiinnostunut myös Revenio Groupista sekä Admicomista. Näistä jälkimmäistä omistan pari säälittävää kappaletta Nordeassa. En kuitenkaan uskalla tehdä avauksia Nordnetin salkkuun kovin pienillä positioilla, joten taidan odottaa näiden kanssa vielä kampanjan ulkopuolisia aikoja.

Se pienistä firmoista. Miksei myös Sampo tai Nordea kiinnostaisi, mutta olen pohtinut viime aikoina paljon näiden suurten kotimaisten yritysten suoraa ostamista. En tiedä kannattaako minun ostaa suoraan näitä OMXH25-indeksin yrityksiä, sillä voin päästä niihin käsiksi kuluitta Nordnetin Superrahasto Suomen kautta. Onko näiden ostaminen suoraan vähän sama, kuin tekisin ruokaostokset R-Kioskilla Prisman sijaan? Periaatteessa saan saman tuotteen käteeni, mutta maksan siitä vain enemmän kuin toisaalla.

Eikä tässä vielä kaikki, Nordean osinkotuottohan on tällä hetkellä jopa yli kymmentä prosenttia. Sen lisäksi, että Superrahaston kautta pääsen omistamaan Nordeaa kuluitta, saan myös merkittävän osinkoedun. Osinkoverotuksesta johtuen Nordean 10 %:n osinkotuotto on lopulta vain 7,5 % piensijoittajan käteen. Eli siis minulla on vaihtoehtoina ottaa joko Superrahaston kautta 10 %, tai Nordeaa suoraan omistamalla 7,5 % osingot. Tämäkin kallistaa minua Superrahastojen puolelle.

Olen viime aikoina ostanut taas Nordnetin Superrahastoja varsin aktiivisesti. Tänä vuonna sijoitin jo toista kevättä putkeen kaikki Suomesta saadut osinkoni suoraan Superrahasto Suomeen. Lisäksi tänä keväänä tein saman sijoittamalla Ruotsista tulleet osingot Superrahasto Ruotsiin, sekä Saksasta tulleet osingot Superrahasto Tanskaan. Superrahastojen osuus onkin paisunut salkussani varsin mukavasti.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Loppuyhteenveto Nordnetin kampanjasta

Nordnetin kampanja on hyvä, kunhan sitä käyttää harkitusti. Itse suosittelisin kampanjaa käytettävän erityisesti nykyisten omistusten kasvattamiseen, eikä niinkään uusien positioiden avaamiseen.

Samalla muistuttaisin siitä, ettei kaupankäyntikulut saa olla ratkaisevassa osassa sijoituspäätöstä. Jos kaupankäyntikulut ohjaavat sijoituspäätöksiä, saattaa helpommin työntää kätensä tuubaan.

Jos jonkinlaista kampanjaa kaipailisin itse, niin ne liittyisivät enemmän ulkomaille sijoittamiseen sekä salkun siivoamiseen. Pitkästä aikaa olisi kiva kokea kampanja, jonka myötä voisi siivota salkkua myymällä sieltä kehnoja yhtiöitä tai pieniä eriä pois. Esimerkiksi itse käytin vuoden 2017 #pikkukaupat-kampanjaa Metson ja Valmetin myymiseen, sillä niitä oli salkussani varsin mitättömät määrät.

Muutenhan kampanja on hyvä keino kokeilla osakesijoittamista. Jos sijoittamisen tai suorien osakesijoitusten tekeminen on aiemmin jännittänyt kulujen vuoksi, tässä on madallettu kynnystä aloittaa. Nythän on myös valmistujaiset varsin ajankohtainen asia, joten kampanja antaa myös mahdollisuuden kokeilla esimerkiksi valmistujaisrahojen sijoittamista normaalia pienemmillä kuluilla. Jos valmistujaislahjarahojen sijoittaminen kiinnostaa, lue tämä aihetta koskeva tekstini.

Saatat olla kiinnostunut myös:
Vielä ehdit välttää kampanja-ansan
Valmistunut, sijoita uuteen harrastukseen
Välittäjäsota: Nordea vs Nordnet

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

2 kommenttia kohteessa “Ajatuksia Nordnetin osinkokampanjasta

  1. Osinkoinsinööri kommentoi:

    Hyvä muistutus asiasta! Tällaista kampanjaa pitäisi juuri ensisijaisesti käyttää vain olemassa olevien omistusten kasvattamiseen eikä uusien positioiden avaamiseen ellei samalla osta sitten useampaa 200 € satsia (esim. 5×200€). Itse voisi ehkä Nordean lisäämistä harkita, mutta rahoitusalaa on jo niin paljon muutenkin salkussa 😀

  2. Anonyymi kommentoi:

    Itse voisin ostaa Xilinxiä ja Watersia jos tippuisivat vielä 10%.

    Suomalaiseen sontaan en sijoita centtiäkään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *