Meikäläisellä on vähän ailahteleva suhde termin ”taloudellinen riippumattomuus” kanssa. En oikein tiedä tavoittelenko omalla sijoittamisellani taloudellista riippumattomuutta vaiko ihan vain varallisuuteni kasvattamista.

Jossain määrin olen alkanut vähän allergisoida taloudellista riippumattomuutta terminä, sillä se oli välillä varsinainen muotisana. Jokainen bloggari kertoi vuorotellen tavoittelevansa taloudellista riippumattomuutta, ja jossain vaiheessa jopa iltapäivälehdetkin innostuivat aiheesta kirjoittamaan aktiivisesti.

Todellisuudessa taidan kuitenkin yhä tavoitella taloudellista riippumattomuutta, vaikka se terminä hieman ärsyttääkin. En ole keksinyt parempaakaan termiä kuvastamaan omia pitkäaikaisia tavoitteitani, joten täytyy vielä mennä ”kuten muutkin”.

Se omasta suhteestani taloudelliseen riippumattomuuteen. Tässä tekstissä ajattelin kertoa teille kolme askelta tuon riippumattomuuden saavuttamiseen. Askelet eivät ole pieniä, vaan taloudelliseen riippumattomuuteen päästäkseen joutuu venyttämään itseään ihan kunnolla. Pointtina tällä on kuitenkin se, että loppupeleissä aika yksinkertaisista asioista taloudellinen riippumattomuus muodostuu.

Taloudellinen riippumattomuus firettäminen

Taloudellinen riippumattomuus tuo vapautta

Askel 1: Minimoi kulusi

Aloitetaan askelista helpoimmalla. Uskallan väittää, että jokainen lukija pystyy jotenkin pienentämään omia menojaan. Säästäminen on kuitenkin hyvin pitkälle taitolaji, jossa oikeat niksit oivaltamalla voi säästää helposti aina kympeistä satasten kautta jopa tuhansiin euroihin.

Säästäminen ei ole pelkästään ”ostamatta jättämistä”, kuten monesti kuvitellaan. Ei todellakaan. Minä määrittelisin säästämisen siten, että käytät omat resurssisi mahdollisimman tehokkaasti. Asioita ei tarvitse jättää ostamatta, vaan pikemminkin miettiä sitä, miten saisit rahoillesi mahdollisimman paljon vastinetta.

Kulujen minimointiin liittyy monia erilaisia asioita, jotka kannattaa sisäistää jo hyvissä ajoin. Esimerkin vuoksi voisin nostaa esiin kolme kohtaa.

Ennakoi ja suunnittele

Ensinnäkin säästäminen on hyvin pitkälle asioiden suunnittelua ja ennakointia, josta kenties yksinkertaisimpia esimerkkejä on ruokakauppa. Ruokakaupassa säästää kaikista eniten rahaa, kun suunnittelee viikon ruokalistan etukäteen ja pyrkii hoitamaan kaikki ostokset yhdellä kerralla.

Jos taas menet joka päivä töiden jälkeen nälkäisenä ja väsyneenä kauppaan hoitamaan illan ruokaostokset, hyvin todennäköisesti ostoskoriisi tarttuu turhia ja harkitsemattomia ostoksia.

Myös auton talvirenkaat ovat oiva esimerkki ennakoimisesta. Jos keväällä kesärenkaita vaihtaessa huomaat talvirenkaidesi olevan finito, kannattaa asian hoitamiseen tarttua heti. Koska kevät ei ole varsinaisesti talvirenkaiden ostamisen sesonkiaikaa, saattaa ”mennen talven rengasmalleja” saada liikkeistä halvalla. Sen sijaan, jos vitkuttelet asian kanssa lokakuuhun, tuskin yksikään rengaskauppias haluaa kuumimman sesongin aikana tinkiä tuotteidensa hinnasta.

Haasta omat tarpeesi

Toinen liittyy omien tarpeiden miettimiseen. Esimerkiksi vakuutuksia tai asuntolainoja kilpailuttaessa on erittäin tärkeää miettiä sitä, mitä omalta lainaltaan tai vakuutukseltaan oikein haluaa.

Turhat palvelut kannattaa karsia pois, sillä ne maksavat lähes poikkeuksetta. Kannattaa punnita sitä, mitkä ratkaisut ovat nimenomaan juuri sinulle kaikista kannattavimpia ja mitä taas et tarvitse.

Kyseenalaista kulutustottumukset

Kolmas liittyy kyseenalaistamiseen. Kaikkia kulutustottumuksia kannattaa säännöllisin väliajoin hieman punnita. Hyvänä esimerkkinä toimivat erilaiset suoratoistopalvelut tai maksulliset kanavapaketit. Monet maksavat uskollisesti esimerkiksi Netflixin tai Spotifyn kuukausimaksuja, vaikka eivät välttämättä käyttäisi palveluita enää entiseen malliin.

Välillä kannattaa pysähtyä miettimään, ovatko maksamani palvelut minulle yhä välttämättömiä, vai tulisinko kenties toimeen ilman niitä.

Jos säästämisestä lukeminen kiinnostaa, olen tässä blogissani kirjoittanut lukuisia erilaisia säästövinkkejä. Kurkkaa esimerkiksi nämä tekstit:

Askel 2: Maksimoi tulosi

Hypätään helpoimmasta askeleesta suoraan sinne vaikeimpaan askeleeseen. Samalla kun omat menonsa karsii minimiin, olisi omat tulot hyvä maksimoida. Kun äsken sanoin säästämisen onnistuvan keneltä tahansa, lisätienestejä on huomattavasti vaikeampi löytää.

Aihe on ollut viime aikoina pinnalla siinä mielessä, että vain viikko sitten bloggaaja Merja Mähkä suositteli Iltalehden haastattelussa maksimoimaan tulot. Tämä artikkeli otettiin vastaan jopa sijoittajien keskuudessa aika ristiriitaisesti. Sen vuoksi joudun itsekin kirjoittamaan tämän kappaleen alla kieli keskellä suuta.

Se on raaka fakta, ettei omien tulojen maksimointiin ole kaikille sopivia ohjeita. Kaikki eivät pysty esimerkiksi pyytämään palkankorotusta töistä. Enhän minäkään ole nyt työsuhteessa, joten miten voisin korottaa olematonta palkkaani?

Silloin kun vielä olin töissä, en voinut itse vaikuttaa palkkaani. Minulla ja kollegoillani oli sama tuntipalkka. Se mihin kuitenkin pystyin itse vaikuttamaan, oli työtuntien määrä. Haalin mahdollisimman paljon työtunteja, tein ylitöitä kun niitä tarjottiin ja suhtauduin muutenkin positiivisesti ylimääräisiin työvuoroihin.

Entäs sitten, jos työn avulla ei ole mahdollista kasvattaa tienestejä? Se vaatii jo enemmän luovuutta, muttei ole lainkaan mahdoton tehtävä. Tässä voisi miettiä esimerkiksi sitä, voisiko omista harrastuksista saada jonkinlaista korvausta?

Jos olet hyvä jossain, voisitko kenties antaa muille yksityisopetusta tai myydä omia kokemuksiasi eteenpäin? Tai jos harrastuksestasi löytyy jonkinlaista junioritoimintaa, voisitko tienata taskurahoja esimerkiksi valmennustehtävissä tai erilaisten kerhojen vetäjänä?

Minullehan kävi juuri kyseisellä tavalla, tosin ihan vahingossa. Aloin kirjoittamaan tätä sijoitusblogia ihan vain omaksi ilokseni. Näin vajaat kaksi vuotta myöhemmin tienaan tällä blogillani joitakin satasia kuukaudessa. Kykenen siis ottamaan harrastuksestani taloudellista hyötyä.

Nykyisenä sosiaalisen median aikana oikeastaan kuka tahansa voi tuottaa helposti erilaista sisältöä internettiin. Rohkeasti vain esimerkiksi bloggaamaan tai vloggaamaan.

Askel 3: Sijoittamalla ohituskaistalle

Viimeinen askel on jatke kahdelle edelliselle. Kun oma talous alkaa olla kunnossa, menot on karsittu ja/tai tulot maksimoitu, tilillä makoilevat eurot kannattaa laittaa poikimaan lisää euroja. Tällöin kannattaa avata tili esimerkiksi Nordnetiin, jonka kautta pääsee aloittamaan sijoittamisen ja aloittamaan matkansa taloudelliseen riippumattomuuteen.

Yleisimmin keskiverto suomalainen lopettaa vaurastumisensa kahden ensimmäisen askeleen jälkeen. Omat menot minimoidaan ja tulot maksimoidaan, mutta sen jälkeen jämähdetään paikoilleen. Niitä sukan varteen kerättyjä euroja ei vahingossakaan uskalleta sijoittaa, ja selityksiä keksitään kuin liukuhihnalta. ”Noku kohta kuitenkin romahtaa pörssit. Eikä näillä mun säästöillä saisi kuin muutamia satasia vuodessa tuottoa, siis ihan olemattomia summia.

Se on kyllä jännä, että suomalainen on valmis ajamaan autolla kymmeniä kilometrejä ilmaisen ämpärin tai halvan jauhelihan perässä, mutta samaan aikaan jopa satojen eurojen vuosittaisille sijoitustuotoille nostellaan olkapäitä. ”Mitä järkee sijoittaa, kun ei sillä satasella saa juuri mitään?

Tässä piileekin suurin ohituskaistan sudenkuoppa. Pelätään liikaa niiden omien säästöjen lyhytaikaisia menetyksiä. Sitä ei vahingossakaan tajuta, että nollakorkoisella tilillä makoilevat eurot menettävät inflaation myötä jatkuvasti arvoaan. Tai sitäkään ei huomioida, että pörssiromahdukset kumoutuvat aina ajan myötä.

Ihan sama vaikka olisit aloittanut IT-kuplan huipulla, tai juuri ennen finanssikriisiä. Jos olet aloittamisesta alkaen sijoittanut lisää euroja arvo-osuustilillesi, olet hyvin korkealla todennäköisyydellä plussan puolella.

Sijoittaminen on vaurastumisen ohituskaista, sillä sen avulla teet pitkässä juoksussa eniten rahaa itsellesi. Oman talouden terve pohja on hyvä startti, mutta miljonäärikerhoon pääseminen ei pääse pelkällä tulojen ja menojen optimoinnilla. Ne luovat vain pohjan, kun taas säästöjen sijoittamisella otetaan ne ratkaisevat juoksuaskeleet matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen.

Disclaimer: Sijoittaminen ei sovi kaikille

Ohituskaistasta myös yksi lisähuomio. Vilkkua ei kannata kytkeä vasemmalle sijoittamisen aloittamiseksi, jos kohdat 1. ja 2. ovat vielä retuperällä. Olen tehnyt valitettavan huomion, että edellä mainittujen ”ylivarovaisten suomalaisten” lisäksi meillä on myös ”uhkarohkeita sijoittajia”. Sijoittaminen saatetaan aloittaa tilanteessa, jossa sitä ei todellisuudessa ehkä vielä kannattaisi.

Olen törmännyt niin elävässä elämässä, kuin myös netin keskustelupalstoilla henkilöihin, jotka sijoittavat samaan aikaan, kun maksavat jotain älyttömän korkeakorkoisia lainoja. Nämä ovat päässeet jyvälle korkoa korolle-ilmiöstä, sekä sijoittamisen mahtavuudesta, mutta samaan aikaan he ovat unohtaneet oman elämäntilanteensa.

Asiaa ei helpota lainkaan se, että osakevälittäjien ja sijoitusblogien markkinointi ei yleensä ota huomioon niitä ihmisiä, keillä oma talous on vielä aika hataralla pohjalla. Markkinointiosastojen yleinen ohje tuntuukin aina olevan ”aloita sijoittaminen heti, se kannattaa aina!

Todellisuudessahan sijoittaminen ei todellakaan sovi heti kaikille. Jos henkilöllä juoksee jatkuvasti kovia korkoja erilaisista kulutusluotoista tai pikavipeistä, niin itse en näe mitään järkeä sijoittamisen aloittamisella. Osakemarkkinat tuottavat keskimäärin jotain 7-8 % vuodessa, joten jos sinulla on yli 10 %:n koroilla olevia lainoja, niin kannattaisi ehdottomasti pyrkiä pääsemään eroon noista lainoista.

Toisin sanoen maksaa mieluummin lainat pois, kuin lähteä sijoittamaan niitä arvopapereihin. Sen jälkeen kun näistä lainoista on päästy eroon, on se kuuluisa mahtava aika aloittaa sijoittaminen.

Se on kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka oma talous onkin vielä vähän epävireessä, aina voi kiinnostua sijoittamisesta. Aiheen opiskelun voi aloittaa koska tahansa ja miksei vaikka voisi avatakin Nordnetin arvo-osuustilin jo valmiiksi, mutta eurot kannattaa suunnata alkuun vanhojen velkojen kuittaamiseen.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Loppupäätelmät: Taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen on helppoa, mutta ehkä vähän tylsää

Mikä oli tämän tekstin pointti? Kolmesta pienestä askeleesta jälleen kerran aivan helkkarin pitkä teksti.

Sitähän se nimenomaan on. Yksinkertaista puuhaa. Taloudelliseen riippumattomuuteen pääseminen ei ole mitään rakettitiedettä, vaan varsin yksinkertaisista askelista koostuva paketti. Minimoi menot, maksimoi tulot, sijoita händyyn jäävät rahat ja nauti matkasta.

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu on yksinkertaista, mutta myös hidasta puuhaa. Olen itse käyttänyt keskimääräisenä matkan pituutena 25 vuoden aikaa. Siinä ajassa ehtii pienemmilläkin säästöillä kerryttämään itselleen kunnon potin. Oma sijoittamiseni alkoi vuonna 2012, eli olen kulkenut matkastani vain reilun neljänneksen. Vielä olisi tietä jäljellä lähes 20 vuoden verran.

Jos haluat seurata taloudellisen riippumattomuuteni edistymistä, käy katsomassa tämä taloudelliseen riippumattomuuden teemasivu. Siellä on mm. kello, joka laskee paljonko minulla on aikaa taloudelliseen riippumattomuuteen.

Yksinkertaiset ohjeet yhdistettynä 25 vuoden odotteluun takaavat toisaalta myös sen, että sijoittamista saatetaan pitää vähän tylsänä. Minun mielestä se onkin sitä. Minä etsin sijoittamisesta vaurastumisen keinoja, enkä niinkään jännitystä. Jännitystä haen jostain muualta, kuten vaikkapa JYPin kausikortista. Vitsi on muuten lainattu Ilkka Parviaiselta, alkuperäisessä läpässä Ilkalla oli vain JYPin sijasta mainittuna Jokerit.

Toisaalta taas yksinkertaisuuden luulisi olevan hyvä juttu. Kukaan ei voi piiloutua sen taakse, että sijoittaminen tai taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen vaatisi ruudinkeksijän aivot. Tai noh, kyllähän itse asiassa monet menevät juuri sen taakse, että sijoittamisella vaurastuminen on vaikeaa ymmärtää. Heille pitänee linkata jatkossa tämä teksti, jotta joutuvat ainakin keksimään itselleen uuden tekosyyn sijoittamispäätöksen pitkittämiseen.

Kuten jo eräässä aiemmassa tekstissäni olen sanonut, Urho Kekkosen legendaarisesta lausunnosta voisi vääntää sijoittajaystävällisen version; ”Kaikki syyt, jotka estävät meitä sijoittamasta, ovat tekosyitä.” Eli suosittelen lämpimästi jokaista tämän tekstin lukijaa avaamaan arvo-osuustilin, tai vähintään hoitamaan oma talouden siihen kuntoon, että sijoittamisen aloittaminen olisi mahdollisimman pian mahdollista.

Saatat olla kiinnostunut myös:


Pörssiromahdus sekoittaa pakan täydellisesti – finanssikriisin muistelu, osa II

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

3 kommenttia kohteessa “Taloudellisen riippumattomuuden kolme askelta

  1. Omavaraisuushaaste kommentoi:

    Jos oikeasi noudattaa noita kaikkia kolmea kohtaa (jotka ovat muuten blogini motto, heh),niin olen eri mieltä siitä matkan pituudesta.

    Jos aloittaa työelämässä ollessaan matkan taloudelliseen riippumattomuuteen, uskon, että kuka tahansa pystyy siihen 10-15 vuodessa jopa Suomessa. Itselleni olen ainakin laskenut, että alustavien laskelmieni mukaan pystyn olemaan taloudellisesti riippumaton aika tasan 10v yliopistosta valmistumiseni jälkeen eli n. 37-vuotiaana. Jos käy matkan varrrella vielä hyvä tuuri sijoitusten, asunnon arvon tai töiden kanssa, voi matka olla vieläkin nopeampi!

    • RJW kommentoi:

      Mitä olen blogiasi lukenut, niin sulla on lukujen pyörittäminen valovuotta tarkemmalla tolalla kuin mulla 😀 mulla toi 25v tavoite on sellainen "noin about suunnilleen sinne päin"-tyyppinen. Sen on tarkoitus olla sellainen, että se sopisi mahdollisimman monelle lukijalle. Niin nuorille kuin vanhoillekin, niin innokkaille kuin myös passiivisille sijoittajillekin.

      Hirveästihän tuohon vaikuttaa koska tuota 25 vuoden aikajaksoa lähtee laskemaan. Mä aloin laskemaan sitä 19-vuotiaasta, eli tuosta 25 vuoden ajasta "katoaa" jo neljännes armeijaan ja kahden tutkinnon suorittamiseen. Toki mitä nuorempana aloittaa, sitä nuorempana melko varmasti pääsee maaliin.

  2. Petri kommentoi:

    Mielenkiintoista pohdintaa. Kiitos.

    Mites tuo koronavirus? Vaikuttaako se jotenkin taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun? Vaikeutuuko se?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *