Viimeinkin pääsen kirjoittamaan aiheesta, josta olen halunnut kirjoittaa jo lähes vuoden; blogilla tienaaminen. Se on asia joka varmasti lähes jokaista lukijaa kiinnostaa, vaikka suurin osa ei sitä tietenkään ääneen myönnä. Ainakin marraskuun alussa julkistettavien verotietojen aikoihin monet huutavat kovaan ääneen, ettei kaverin tulot kiinnosta, mutta silti nämä päivät ovat vuodesta toiseen iltapäivälehtien kävijämääriltään kuumimpia päiviä.

Koska olen tässä blogissani puhunut raha-asioistani varsin avoimesti, ja aiemmin mm. avannut täydellisesti oman sijoitussalkkuni, mielestäni on luonnollista avata myös blogin mainostulot lukijoille. Aloitan aiheen Googlen mainostuloista.

Kirjoitan blogituloistani kahdesta syystä. Haluan pitää yllä avoimuutta itseni ja lukijoideni välillä. Mielestäni on jees, että tiedätte suunnilleen missä mennään, oli aiheena sitten salkun koko tai blogini tulot. Toinen syy on se, että bloggaajien tuloista lentää aika villiä legendaa eri keskustelupalstoilla. Suomen parhaat bloggaajat kenties tekevät blogeillaan rahaa kuin roskaa, mutta ”me loput” emme aivan niin hyviin tienesteihin pääse.

Miten Google AdSense toimii?

Tämä blogi sai alkunsa huhtikuussa 2017. Tai silloin julkaisin ekat tekstit, blogi itsessään on avattu muistaakseni maaliskuussa. Kirjoittaminen alkoi huhtikuussa ja se on alusta alkaen ollut käytännössä viikoittaista. Google AdSensen mainokset tosin sain käyttööni vasta heinäkuun puolivälissä. Mainoksia ei saa päälle heti, vaan blogilla pitää olla alla jonkinlainen pohja. Käytännössä siis useita tekstejä ja jonkun pitää niitä myös lukea.  Siinä on luultavasti noin kolmen kuukauden mittainen ”koeaika”, minkä jälkeen Google laskee sinut ”mainoskelpoiseksi käyttäjäksi”.

Saadakseen Googlen mainokset blogiisi, blogisi tulee läpäistä myös jonkinlaiset laatuvaatimukset. Täysin kuivilla bloggaaja ei ole vaikka mainokset blogiin saisikin. Google kyttää blogiasi myös jatkossa ja pidättää itsellään oikeuden ottaa mainokset tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Mainosten alaisessa blogissa ei saa harrastaa ylenpalttista kiroilua, olla asiatonta materiaalia, eikä mainosten kanssa saa ei pelleillä. Tarkoittaa sitä, että omia mainoksia ei saa klikkailla enkä saa lukijoitani kannustaa mainosten klikkaamiseen tienatakseni rahaa.

Muutenhan homma toimii kaikessa lyhykäisyydessään siten, että ikään kuin annan Googlelle luvan asetella mainoksia blogiini. Mainokset tulevat Googlen tahosta lukijan oman internet-historian perusteella. Sijoitusaiheisia googlauksia suorittaneilla lukijoilla mainoksissa voi pyöriä näitä epämääräisiä pankkiiriliikkeitä pirun kalliine kuluineen. Minulla ei ole siis osaa eikä arpaa mitä mainoksia sinunkin sivulla tällä hetkellä kenties pyörii. Jokaisella lukijalla pyörii myös hieman erilaiset mainokset.

Tuloja saan kahdella tavalla; mainosten katsomisesta sekä mainosten klikkaamisesta. Pelkästä katselusta saan ehkä keskimäärin sentin tai pari päivässä, klikkauksista taas useita kymmeniä senttejä. Käytännössä se varsinainen tili tehdään siis klikkauksien avulla.

AdSense ei ole järin suosittu ”ammattimaisten bloggarien” keskuudessa. Se on alustana yksi helpoimmista mainossovelluksista, mutta toisaalta taas se ei ole järin hyvä maksaja julkaisijalle. Sen vuoksi monet ammattilaiset ovatkin ottaneet AdSensen pois käytöstä ja korvanneet sen esimerkiksi TradeTrackerin mainoksilla, josta saa selvästi paremmat palkkiot.

Salaisuudet paljastuvat!

Nyt seuraa se hetki mitä olette odottaneet. Alapuolen taulukosta näette, paljonko olen tienannut blogini avulla kuluneen vuoden aikana. Kuva aukeaa tarvittaessa suuremmaksi.

Kuten näette, olen tienannut blogillani hitusen päälle 200 euroa vuoden aikana. Tai siis reilun vuoden, vuodelta 2017 on ”ylimääräisenä” puolikas heinäkuu. Periaatteessahan minun olisi pitänyt ottaa laskuissa mukaan tuo kolmen kuukauden ”karenssi”, mutta en antanut sen haitata laskelmiani.

Ennen kuin joku ehtii miettiä, että ”toihan on ihan hitsin paljon rahaa jollain bloggaamalla”, kannattaa kurkata myös oikeanpuoleinen taulukko. Siinä summaa on jaettu monin eri kaavoin. Tulot yhtä julkaisua kohden, tuhatta lukukertaa kohden ja päivää kohden.

Se 200 euroa tuntuu aluksi hurjalta summalta. Eipä sillä, varmaan itsellänikin ekat ajatukset saattaisivat olla että 200 euroa lisäansiota jostain harrastuksesta on tosi hyvin. Mutta sen jälkeen kun lähtee miettimään paljonko yksi blogikirjoitus tuo keskimäärin rahaa, varmaan jokaisen asenne muuttuu. Tällä hetkellä olen tienannut keskimäärin alle 2 euroa jokaista tekstiäni kohden. Siitä voi jokainen lähteä miettimään onko palkkio kuinka hyvä. Aika monta tekstiä joutuu kirjoittamaan kunnon tienesteihin päästäkseen.

Keskimäärin tuhatta lukijaa ja yhtä päivää kohden olen tienannut noin 50 senttiä. Olen jo tovin pitänyt tuota 50 senttiä tavoitteenani pitkässä juoksussa. Aion pitää sitä myös jatkossa, vaikkakin viime aikoina AdSensen tulot ovat jääneet vähän niukemmiksi.

Seuraavaksi lasketaan bloggaajan tuntipalkka

Avataan vielä tuota keskimääräistä blogikirjoitusta ja sen tekemistä. Minä olen varmaan keskimääräistä hitaampi kirjoittaja. Tekstini ovat keskimääräistä blogikirjoitusta luultavasti hieman pidempiä, ja siksi niihin palaa aikaakin aika paljon. Olen joskus laskeskellut, kauanko joudun uhraamaan aikaa yhtä blogikirjoitusta kohden, ja käytännössä joka kerta kirjoittaminen vie vähintään tunnin verran kirjoitustyötä. Joidenkin tekstien kohdalla saatan viettää helposti läppärin ääressä useampiakin tunteja. Esimerkiksi tätä juuri lukemaasi tekstiä olen kirjoittanut päälle kaksi tuntia.

Lisäksi voidaan keskustella mitkä kaikki työvaiheet tulisi laskea mukaan työhön. Onko työtä pelkästään kirjoittaminen, vai lasketaanko tekstin suunnittelut, taustatyöt, oikoluvut, markkinoinnit ja palautteisiin vastaaminen kanssa työksi? Nämä ovat mielestäni oleellisia osia blogikirjoituksen tekemistä. Tekstejä täytyy luonnollisesti hieman hahmotella päässä ennen kirjoittamista, samoin niitä pitää markkinoida, jotta ne löytävät lukijansa. Veikkaan että nämä vaiheet vievät yhteensä keskimäärin 1-2 tuntia tekstiä kohden.

Taustatyön tekeminen vie joissakin tapauksissa jopa enemmän aikaa kuin itse kirjoittaminen. Taustatyön määrittäminen on sekin muuten jo aika haastavaa. Lasketaanko esimerkiksi Koneen ruhtinas-kirjasta kertovan tekstin taustatyöhön itse 400-sivuisen kirjan lukeminen? Entä Sammon yhtiökokous? Itse kokous kesti pari-kolme tuntia, mutta pitäisikö laskea matkat Jyväskylä-Helsinki-Jyväskylä mukaan työhön?

Etenkin muistan miten S-junasta kertovaa tekstiäni varten tein taustatyötä todella monta tuntia. Osuusmaksujen korkojen historiaa joutui kaivamaan aika syvältä internetistä, mikä vei taas aikaa. Arvioin tekstin julkaisun yhteydessä tehneeni sitä varten noin parikymmentä tuntia töitä. Siis yhtä ainoaa tekstiä 20 tuntia! Päivitin tekstiä joulukuussa, jolloin kirjoittelin taas ehkä tunnin verran lisäyksiä. Lisäksi S-junaan liittyviin kysymyksiin, palautteisiin jne voi heittää surutta useamman tunnin käytettyä aikaa.

Veikkaan että keskimäärin minulla menee yhteen tekstiin aikaa noin 4 tuntia, eli käytännössä puolikkaan työpäivän verran. Siis siihen samaiseen tekstiin josta tienaan sen alle 2 euroa. Laskekaapa huviksenne siitä bloggaamisen tuntipalkka. Se huitelee varmaan jossain 0,2-0,5 e/h tietämillä. Ei varmaan enää tunnu teistäkään niin kovilta tienesteiltä.

Lisäksi noista tuloista joutuu vielä maksamaan veroja. Tulevana syksynä joudun varmaan ottamaan Verohallintoon yhteyttä, ja kyselemään miten blogitulojen kanssa menetellään.

Naljailu ärsyttää

Blogituloista ärsyyntyminen tuntuu olevan yhtä tasaista, oli blogin aihe mikä tahansa. Olen jäsenenä erilaisissa Facebookin bloggaajayhteisöissä ja monet kirjoittaja-kollegat ovat kirjoittaneet miten jotkut blogien lukijat tekevät kaikkensa varmistaakseen, ettei blogin kirjoittaja saa mitään tienestiä lukijan vierailusta. Kuulemma joidenkin blogien kohdalla on yleistä, että porukka pyytelee netin syövereissä screenshotteja tai copy-pastetuksia joistakin blogiteksteistä. Tämä kaikki vaiva vain siksi, ettei blogin ylläpitäjä saa vahingossakaan tienestiä.

Jos joku nyt haluaa minun tekstejäni lukea ilman että minä tienaan yhtään mitään, unohtakaa haastavat kuvakaappaukset. Pelkkä mainokset piilottava Adblocker-lisäosa selaimeen, ja meikäläinen ei pääse tienaamaan sinun lukemisillasi. Tämä toteamus ei ollut sitten mikään moralisointisaarna Adblockerin käyttäjille. Minulla itselläni on ollut samainen lisäosa jo vuosia käytössäni.

Sijoitusblogeilla on ehkä muita blogeja vähän helpompi lukijakunta. Sijoittamisesta kiinnostuneet lukijat kenties suhtautuvat tienaamiseen kenties hieman myönteisemmin kuin lifestyle-blogien lukijakunta. Aihe on uskoakseni keskimääräistä helpompi, kaikki minun näkemäni blogitulojaan availleet kirjoittajat ovat olleet juuri sijoitusblogien isäntiä ja emäntiä.

Tosin pari kertaa olen minäkin saanut näpeilleni. Ensin sain tulista palautetta Sharevillessä siitä, että jaan linkkejä klikkauksien toiveessa blogiini, sen sijaan että kirjoittaisin asiani suoraan keskusteluun. Toinen kerta oli Facebookissa, missä jotain kaveria tuntui häiritsevän kaikki blogissani. Mainokset, tekstien luotettavuus ja kirjoittamiseni anonyyminä. Tai oikeastihan olin tuossa vaiheessa jakanut jo ensimmäiset tekstini omalla nimellä julki, mutta tämä kaveri ei sitä vielä tiennyt.

Kieltämättä aina se vähän risoo meikäläistä, kun joku noista blogin mainoksista huomauttelee. Hommahan ei käytännössä eroa yhtään siitä, että Arvopaperin tai Kauppalehden sivuilla on mainoksia. Mielestäni se on muutenkin aika hassu juttu, että blogilla tienaaminen provosoi joitakin lukijoita. Bloggaaja ei tule ollenkaan itse lukijan taskuille, vaan raha kirjoittajan suuntaan tulee mainostajilta. Ymmärtäisin kenties nurinan, mikäli lukijat joutuisivat itse kaivamaan omista taskuistaan bloggaajan tulot.

Rakkaudesta lajiin

Tässä vaiheessa haluan pahoitella sitä, että läpi tämän tekstin on ilmassa ollut paljon negatiivisuutta. Tarkoitukseni ei tällä tekstillä ollut kitistä bloggaamisen huonosta tuntiliksasta, vaan ennemminkin oikoa käsityksiä miten paljon rahaa sijoitusblogin pitämisessä liikkuu. Tai siis miten vähän, heh.

Kuten jo aiemmin luvuillani osoitin, pelkillä mainostuloilla ei kovin leveää elämää pääse elämään. Tuntipalkka jää todella surkeaksi, samoin päiväpalkka. Noin 0,5 euron ansioilla päivässä ei hirveästi vielä omaa elämänlaatua paranneta, eikä taloudellista riippumattomuutta aloiteta.

Vitsillä voisi sanoa, että jopa pulloja keräilemällä pääsisi paremmille tuntipalkoille kuin bloggaamalla. Ei tarvitsisi montaa tyhjää tölkkiä kaivella päivässä päästäkseen blogin tulotasoon. Neljännen tyhjän oluttölkin löydettyään olisi jo varmasti voittanut talousbloggarin tienesteissä.

Miksi sitten jatkan kirjoittamista, kerta en saa siitä tuntuvaa korvausta? Keksin teille heti viisi hyvää syytä!

1. Se on mukavaa

Nautin aidosti kirjoittamisesta. Siitä on tullut itselleni rakas harrastus. Se tuo sisältöä elämään ja oman työn jälkeä on mukava katsella jälkikäteen.

2. Sen avulla voi tienata harrastuksestaan

Sijoittaminen on jo muutenkin hassu harrastus, sillä siinä voi jäädä jotain viivan alle. Talousblogin pitäminen on sekin harrastus, josta saattaa saada pientä korvausta. Jos blogitienestini haluaisi kääntää joksikin konkreettiseksi, voisin sanoa että maksan puolet autovakuutuksestani kirjoittamalla blogia.

3. Pienistä puroista iso joki 

Osinkosijoittajat muistuttavat usein, että pienistä puroista kasvaa iso joki. Samoin pienet blogitulot kasvattavat minun varallisuuttani sentti kerrallaan.

4. Ei vielä tänään, mutta ehkä huomenna

Mielestäni lopettaminen heti alkumetreillä huonon tuntiliksan vuoksi edustaisi niin paljon mullehetikaikkinyt-ajattelutapaa, jota en itse oikein arvosta. Minä ainakin haluan toivoa, että blogille omistautuminen näkyisi kenties tulevaisuudessa. En ehkä tänään vielä tienaa blogillani isoja rahoja, mutta entä joskus tulevaisuudessa?

5. Lisäväriä ansioluetteloon

Ylläpidän blogia myös ihan siitäkin ilosta, että se kenties joskus auttaa minua jotain kautta työllistymään. Blogin ylläpitämisessä kuitenkin yhdistyy useita erilaisia työelämässä tarvittavia taitoja. Markkinointia, sisällöntuottamista, sosiaalista mediaa, projektien vetämistä.

En tätä harrastusta tee siis rahasta, vaan rakkaudesta lajiin. Jos tekisin tätä pelkästä rahasta, olisin lopettanut aika pian.

Tässä lyhyesti esitettynä AdSensen mainoksilla tienaaminen blogissa. Otsikkoon laitoin kiusallani sanat ensimmäisestä osasta. Tarkoitukseni olisi puhua myös muusta mahdollisesta tienaamisesta blogin avulla. Teen luultavasti myöhemmin tekstit myös affiliate-mainonnasta sekä kaupallisista yhteistöistä. Niihin joutuu vain vielä hetken aikaa keräämään ”aineistoa”. Affiliate-markkinoinnista esimerkkinä alapuolen linkit.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

2 kommenttia kohteessa “Talousblogilla tienaaminen, osa I – Google AdSensen mainostulot

  1. Osinkokuningas kommentoi:

    Ajan myötä huomaat minkälainen mainonta häiritsee lukijoita. Mulla tuli eniten valitusta jos mainostin jotain juttua mikä ei liittynyt mitenkään sijoittamiseen.

    • RJW kommentoi:

      Vähän tuntuu että tuota valitusta tulee joistakin suista teit sitten ihan mitä tahansa mainoksiin liittyen :D. Joskus olen koittanut ärhäkkäihin palautteisiin kysellä että miten homma tulisi hoitaa, vastauksena on saatu sen verran epämääräistä örinää että luultavasti mikään keino ei käy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *