Olen joskus kadehtinut iltapäivälehtien viihdeuutisia kirjoittamalla elantonsa tienaavia toimittajia. Julkkisten kesäkuulumisista kirjoittaminen on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana sosiaalisen median myötä aina vain helpommaksi. Ennen toimittaja joutui jalkautumaan erilaisten tapahtumien bäkkäreille tai mediatiloihin saadakseen julkimoilta viimeisimmät kuulumiset. Samalla joutui hieman kyynärpäällä lyömään naapurilehden toimittajaa palleaan, ihan vain varmistaakseen, että itse saa ongittua yksinoikeudella kaikki mehevimmät julkkisjuorut.

Nykyään taas sama homma toimii helposti ihan omalta kotisohvalta, kahvilasta tai kesämökiltä käsin. Ihan vain toimivan nettiyhteyden löytyminen riittää. Avaat Instagramin, katsot mitä tiukasti seuraamasi ”somejulkkikset” ovat päivittäneet ja kirjoitat noiden päivitysten ympärille muutaman lauseen.

Uutiseen valittavan päivityksen ei tarvitse olla edes mikään maailmoja mullistava asia, vaan ihan normaali missin ottama selfie oman kesämökin terassilla ylittää sekin näinä päivinä jo uutiskynnyksen. On se julkimoilla helppoa pitää itsensä pinnalla.

Ammattiurheilija rahan käyttö

Ei se ole aina helppoa julkkiksillakaan

Meikäläisen on näin taviksena todella vaikea ymmärtää välillä julkkisten rahaongelmia. Esimerkiksi näyttelijä Johnny Depp on tienannut urallaan miljoonia, miljoonia ja vielä kerran miljoonia dollareita. Silti miehen talous on uutisten mukaan ollut aivan retuperällä. Onko tuo nyt ihme, jos Depp käyttää joidenkin lähteiden mukaan joka kuukausi 2 miljoonaa dollaria omaan elämäntyyliinsä. Luulisi helposti, että noin kuuluisalla naamalla rahan tekeminen olisi helppoa kuin heinän teko.

Futiksen MM-skabat loppuivat hiljattain ja nyt jään enää seuraamaan paljonko kisat näkyivät vedonlyöntiyhtiö Betssonin tulevassa tuloksessa. Kentän ulkopuolella futarit eivät ole viime aikoina olleet paljoa Deppiä parempia taloutensa hoitamisen suhteen.

Viimeisen vuoden aikana lukuisat Espanjassa työkseen nahkakuulaa potkineet pelaajat ovat saaneet mittavia tuomioita veropetoksista. Lyhyen ajan sisään mm. Lionel Messi, Cristiano Ronaldo, Luka Modric ja Alexis Sanchez ovat kaikki saaneet jonkinlaisen tuomion verojen välttelystä.

Tätäkin yhtälöä on melko vaikea maallikon ymmärtää. Äijät tienaavat kymmeniä miljoonia kaudessa, mutta silti verojen maksamisen kanssa on ongelmaa. MTV laski hiljattain miten Ronaldo nettoaa uuden Juventus-sopimuksensa aikana 95 snt joka ikinen sekunti. CR7 nettoaa päivässä varmaan peilin edessä geelitukkaansa laitellessa enemmän, kuin minä tienaan koko kuukautena, heh.

Kerrankin myös meillä Suomessa

Se ulkomaalaisista, sillä kyllä meillä Suomessakin osataan. Meillä Härmässä ei sattuneesta syystä futareilla tunnu olevan vastaavanlaisia ongelmia, sillä eihän meillä ole enää kuningas-Litmasen jälkeen ollut kotimaisia suurfutareita. Sen sijasta meillä on kuitenkin läjä erilaisia missejä, jotka ovat olleet viime aikoina varsin ikävissä otsikoissa.

Myös meidän misseillä on ollut näkemyseroja oman Verohallintomme kanssa, joskin summat ovat luonnollisesti hitusen Messin ja CR7:n euromääriä pienempiä. Iltapäivälehdistä olemme saaneet lukea miten lähes päivittäin lehtien sivuilla sekä sosiaalisten medioiden uutisvirroissa vastaan tulevat nuoret naiset ovat suht syvällä velkojensa kanssa. Velkoja saattaa olla jopa useiden kymmenien tuhansien eurojen verran. Sieltä saattaa löytyä maksamattomia ALV-veroja, jäännösveroja sekä tietenkin maksamattomia pysäköintivirhemaksuja.

Näistä rahaongelmista kuuleminen saattaa aluksi hieman hämmentää. Olemme tottuneet lukemaan näiden neitokaisten ”luksuselämästä” jatkuvalla syötöllä. Reissataan jatkuvasti ulkomailla, ostetaan kalliita merkkilaukkuja, bailataan suurien yökerhojen VIP-osastoilla ja kaikkea muuta sellaista josta tavallinen pulliainen voi vain haaveilla. Miten näillä voi samaan aikaan olla ongelmia raha-asioissa?

Kaikkien kannattaa seurata omaa taloutta, etenkin bloggaajien

Vaikka oma blogini on kooltaan ja suosioltaan yksi kärpäsen kakka verrattuna kymmenien tuhansien käyttäjien seuraamiin misseihin, myös meikäläinen saa tästä blogista jo hieman rahaa minulle päin. Rahan saaminen on aina jees, mutta kolikon toisella puolella joudun myös selvittelemään blogitulojeni verotusta ja niiden maksua. Saan tililleni satunnaisesti rahaa mm. blogin mainostuloista, mutta niistä verojen maksaminen sekä tulojen ilmoittaminen Verohallinnolle jää yksin minun vastuulleni.

Luultavasti tässä on ollut yksi noiden missien kompastuskivistä, sillä verojen hoitaminen jää monissa tapauksissa bloggaajan tai yrittäjän itsensä vastuulle. Jos ei muista, jaksa tai viitsi selvittää asioita, ne jäävät helposti roikkumaan ja sitä kautta unohtuvat. Oman katastrofaalisen lisämausteensa sopalle antaa kädestä suuhun-elämistyyli. Kaikki mitä tienaat, tuhlataan heti pois. Sitten kun joskus myöhemmin pitäisi maksella tuloista veroja, joudutaan toteamaan helposti ”eioota”.

Yksi näistä misseistä tokaisikin omista rahasekoiluistaan että ”ALV-asioihin perehtyminen ei kiinnostellut silloin yhtä paljon kuin LV-laukut”. Tämä ei ollut edes mikään meikäläisen vitsi, vaan ihan kohdehenkilön itsensä sanomaa. Jotenkin kuvastaa surkuhupaisalla tavallaan sitä, mikä on monien nuorien tärkeysjärjestys asioille. Ensin huvi, sitten ehkä ne työt.

Ikävää esimerkkiä ja hyvää esimerkkiä

Itse olen ehkä eniten huolissani näiden henkilöiden antamasta esimerkistä. Kuten jo yllä totesin, näitä henkilöitä seuraa sosiaalisissa medioissa useita kymmeniä tuhansia eri seuraajia. Joukossa on varmasti paljon teini-ikäisiä, jotka pitävät näitä henkilöitä omina idoleinaan. Kuka teini nyt ei tahtoisi olla koko kansan tuntema julkkis ja ottaa selfieitä Dubain yöelämässä Louis Vuittonin laukku kainalossa?

Somen uutisvirtaa katsomalla siitä luksuselämästä saa melko väärin värittyneen kuvan. Voisi melkeinpä sanoa niin, että kuka tahansa kykenee hetkellisesti elämään sitä ”luksuselämää”. Pikavippejä vain nostelemaan sieltä täältä. Kyllä sieltä rahat äkkiä löytyy merkkilaukkuun ja ulkomaan matkaan. Ongelmat alkavat kuitenkin sitten, kun näitä velkoja pitäisi alkaa maksamaan pois.

Onneksi sosiaalinen media tarjoaa myös hyviä kotimaisia esimerkkejä mitä tulee oman talouden rakentamiseen. Olen tässäkin blogissani joskus hehkuttanut Cheekiä, eli Jare Tiihosta. Meikäläinen fanittaa Jarea, en niinkään musikaalisista taidoista vaan taloudellisista taidoista. Tiihonen on kertonut avoimesti halustaan olla taloudellisesti riippumaton, ja onkin laittanut rahojaan poikimaan erilaisiin kohteisiin.

Myös Elastinen on sijoittanut erilaisiin liiketoimiin sekä Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki ovat ottaneet Apulannasta kaiken irti. Hyviäkin esimerkkejä siis on olemassa, eikä niitä tarvitse välttämättä edes suurennuslasin kanssa etsiä.

Tarinan opetus?

Mikä oli sitten tämän tekstin opetus? En rehellisesti sanoen tiedä. Ainakin se, että kuinka suurilla tuloilla tahansa on helposti mahdollista ajaa itsensä konkurssiin. Eikä luksuselämän vietto Dubaissa Louis Vuittonin laukun kera ole nykypäivänä enää merkki varallisuudesta. Pikemminkin juuri päinvastoin.

Tärkeää olisikin siis opetella käyttämään omia rahojaan, ja suunnittelemaan omaa talouttaan mahdollisimman tehokkaasti. Pelkkien omien tulojen maksimoinnilla ei pitkälle pötkitä, jos oman talouden ylläpidossa ei muuten ole mitään järkeä.

Tätä lausetta tulisi varmasti iskoistaa monen opiskelijan päähän. Monet opiskelijat eivät uskalla tai halua sijoittaa opintojensa aikana, sillä haluavat odottaa ensin työelämän tienesteihin pääsemistä. Pahimmillaan touhussa käy kuitenkin siten, että vaikka tulot kasvavatkin, menot kasvavat suhteessa vielä enemmän.

Mitenkään tavatonta ei ole sekään, että jotkut saavat opiskellessa enemmän säästöön, kuin koulun jälkeen työelämässä. Tästä aiheesta kirjoittelin enemmän tässä blogissa noin vuosi sitten.

Oma talous tulee siis aivan jokaisen saada balanssiin, jos aikoo elämässä pärjätä. Oli sitten julkkis tai tavis, tai oli omat tulot mitä tahansa.

Saatat olla kiinnostunut myös:
Esikuvani sijoitusrintamalta
Opiskelijaelämä + sijoittaminen = mahdoton yhtälö?

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

2 kommenttia kohteessa “Missit ja futarit näyttävät huonoa esimerkkiä

  1. $tayCold kommentoi:

    Luulen et monet futarit ovat aika pihalla varainhoidosta ym. Heidän ensisijainen homma ja intohimo on pelata kuitenkin jalkapalloa. Kaikki muu tulee sit perässä. Varmasti pelaajien ympärillä häärii kaikenlaisia "neuvonantajia" ja lopputulos voi joskus olla hyvinkin surkea. Monet NBA ja NFL pelaajat ovat myös onnistuneet hukkaamaan omaisuutensa melko pian peliuran jälkeen. Osaltaan tätä selittää, että monet tulevat melko köyhistä oloista ja rahankäytön taito puuttuu. Tähän kun yhdistää äkkirikastumisen ei välttämättä mikään hyvä yhtälö ole.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *