Jotkut nokkelimmat-pokkelimmat lukijani ovat saattaneet jo huomata, että olen lisännyt blogini puolelle tähdellä varustettuja linkkejä. Tästä syystä koen velvollisuudekseni hieman kertoa mistä tässä touhussa on kyse. Miksi linkkien perässä on merkintä, mitä linkkiä painaessa tapahtuu ja miten homma toimii muuten?

Tähdellä varustetut linkit sisältävät affiliate-mainontaa, eli kavereiden kesken ”affi-mainontaa” tai vanhemman kaartin mukaan kumppanuusmarkkinointia. Siinä homma pelaa siten, että saan sivuston (Esim. TradeTracker) kautta linkkejä eri palveluntuottajien sivuille. Palveluntuottajien tulee hyväksyä minut ennen kuin pääsen lisäämään heidän linkkejään. Tällä tavoin palveluntuottaja voi karsia epämääräiset blogit yms pois mainostamasta heidän tuotteitaan tai palveluitaan. Hyväksymisen jälkeen voin asettaa linkkejä blogiini, ja saan niistä kenties jotain tuloa.

Otetaan esimerkiksi vaikka monelle piensijoittajalle tuttu Nordnet. Nordnet hyväksyy minut käyttämään heidän linkkejään, jonka jälkeen asettelen niitä sivustolleni. Nordnet on ainakin tässä alkuvaiheessa ainoa yritys, kenen mainoksia olen blogiini asetellut.

Miksi?

Joku varmaan ihmettelee, että miksi otan mainoksia blogiini. Vastaan siihen suoraan, että rahan takia. Etenkin nyt tehtyäni paluun opiskelijaelämään, tuloni eivät ole järin suuret. Tällä hetkellä elän pitkälti 220 euron kuukausittaisella opintotuella ja 650 euron opintolainalla. Se ei ole kovin paljoa, ainakaan jos vertaa siihen mitä aiemmin tienasin työelämässä.

Opiskeluihin lähtiessä minulla oli blogin suhteen kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen oli laittaa blogi tyhjäkäynnille ja keskittyä täysillä koulunkäyntiin. Toinen vaihtoehto oli jatkaa kirjoittamista. Pidän tästä kirjoittamisesta todella paljon, ja se antaa hyvää vastapainoa opiskelulle. Sen vuoksi halusin jatkaa kirjoittamista, mutta samalla kannatti ottaa kaikki tehot blogista ja siihen käytetystä ajasta irti.

Bloggaajana en ole mitenkään poikkeus näiden affi-mainosteni kanssa, sillä suurin osa blogista sivutuloja haalivista kirjoittamista käyttää kumppanuusmarkkinointia. Sama homma meillä talousbloggareilla. Koen itse tulleeni ehkä jopa aavistuksen myöhässä tämän junan kyytiin. Olisin voinut laittaa näitä mainoksia blogiini aiemminkin, mutta se vähän jäi. Ei oikeastaan edes kiinnostanut. Näiden erilaisten mainosten kanssa joutuu hieman pelailemaan ja säätämään, eli kaikki ei ihan parilla klikkauksella hoidu.

Avoimuutta luvassa

Näistä mainoksista ”hyvityksenä” aion käydä avoimesti läpi blogini tuloja myös teille lukijoille. Teen sen kahdesta syystä. Ensinnäkin haluan olla avoin minkälaisia tienestejä blogini avulla saan. Toinen syy on, että haluan katkaista hieman siipiä uskomukselta, että bloggarit tienaavat automaattisesti hirveästi rahaa.

Aion tulevan kesän aikana kirjoittaa Google AdSensen mainostuloista. AdSense pitää sisällään niitä mainoksia, jotka Google asettaa sivuilleni mikäli annan siihen luvan. Näitä mainoksia on sivuillani ollut viime heinäkuun puolivälistä asti. Julkaisen luultavasti elokuussa tässä blogissa tekstin, missä käyn läpi blogini AdSense-tulot.

Lopuksi kiitokset myönteisestä suhtautumisesta tähän muutokseen. Voin myöntää rehellisesti, että jännitin hieman lukijoiden vastaanottoa uusille mainoksille. Olin jo henkisesti varautunut tulisiin palautteisiin blogini muuttumisesta television mainoskatkoksi, mutta vielä yksikään ei ole tästä ainakaan minulle asti valittanut. Kenties talousaiheisten blogien lukijat suhtautuvat normaalia suotuisammin bloggaamisella tienaamiseen.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

2 kommenttia kohteessa “Älä säikähdä uusia linkkejä

  1. Anonyymi kommentoi:

    Mielestäni affiliate linkit ovat juuri paras tapa käyttää mainontaa. Adblockarit eivät yleensä noita poista, ja ne ovat ainoa mainos jota koskaan klikkaisin. Paras on se kun molemmat osapuolet saavat jotain, esim. kampanjakoodi jolla ostaja saa alennusta, ja koodin antaja saa palkkion. Esimerkkinä viimeksi tilasin Moin numeron Bonuswayn kautta ja sain 25e Moilta, ja 10e siitä kun käytin affiliate linkkiä. Linkin antaja sai 5e.

    Normi mainonnan kanssa pitää olla varovainen ettei pilaa lukukokemusta, tai levitä haittaohjelmia. Mutta ymmärtääkseni Googlen mainokset ovat ihan hyvä vaihtoehto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *