Mainos

lauantai 5. toukokuuta 2018

Pekka Herlin - Koneen ruhtinas

Kone on yksi suosikkiyhtiöistäni Helsingin pörssissä, jota olen ihan hyvällä historialla omistanutkin. Näinkin nuorena ihmisenä, saati piensijoittajana Koneesta minulle tulee mieleen ensimmäisenä Antti Herlin, joka tunnetaan myös maailman rikkaimpana suomalaisena. Anttihan on kuitenkin polvessaan jo neljäs Herlin joka Koneen ratissa istuu. Ensiksi oli Harald Herlin (1874-1941), sitten Heikki Herlin (1901-1989), seuraavaksi Pekka Herlin (1932-2003) ja sittemmin vasta Antti (1956-). Herlinit ovat yksi Suomen vauraimpia sukuja, joten jo tästäkin syystä Herlinien tarina olisi erittäin mielenkiintoinen.

Sain käsiini viimein John Simonin kirjoittaman kirjan Koneen ruhtinas, joka kertoo Herlinin miehistä nimenoman Pekan tarinan. Simon oli pitkäaikainen Koneen tiedottaja ja tästä syystä hänet valittiin kirjoittamaan Pekka Herlinin elämäkertaa. Alussa hieman epäröin että päähenkilön entinen alainen kirjoittaa elämäkerran. Uskaltaako kirjoittaja kirjoittaa kritiikkiä entistä esimiestään kohden? Meneekö kirja pelkäksi henkilöpalvonnaksi? Noh, sen voin luvata että kritiikkiä on kirjassa vähintäänkin tarpeeksi.

Jos haluat lukea ilmaiseksi kyseisen Koneen ruhtinas-kirjan, tee itsellesi Nextory-tili. Ensimmäinen kahden viikon kokeilu on maksuton, jonka jälkeen voit lopettaa tilauksen.

Kanteen on osattu valita tyylikäs kuva Pekasta.

Lue lisää tarjouksesta painamalla banneria




Ensikontaktini Koneen ruhtinas-kirjaan tuli jo viime syksynä Pekan pojan Niklas Herlinin kuoltua yllättäen. "Nikon" kuolemasta kirjoitin myös tänne blogiin ajatuksiani. Yksi suurimpia ajatuksia itselleni oli Nikon sekä muiden sisarusten jäätävät välit omaan Antti-veljeensä sekä Pekka-isäänsä. Minun mielestäni on aika hurja yhtälö, että perheessä jokaisella on rahaa kuin roskaa, mutta silti sisarukset tappelevat perinnöstä niin tulisesti, että polttavat välinsä lopullisesti. Antti ja Niklas eivät puhuneet toisilleen koko 2000-luvulla. Niklas puhui myös Pekka-isästään julkisesti täysin kaunistelematta. Tässä ote Niklaksen blogikirjoituksesta Koneen ruhtinas-kirjan julkaisun alla:

"Ihmisenä isäni oli kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika, joka olisi pitänyt steriloida hyvissä ajoin. On yhteiskunnallisesti vaarallista, kun hulluimmat levittävät sairaita geenejään."

Niklas ei aluksi suostunut antamaan yhtäkään haastattelua kirjalle isästään, mutta kun tämä huomasi "että kirjassa on tilaa myös totuudelle", Niko avasi vuosien patoutumansa täysin suhteesta isäänsä.

Ihmetellessäni Nikon kuoleman yhteydessä näitä perintöriitoja sekä perheen huonoja välejä, joku vinkkasi minulle kirjan Koneen ruhtinaasta. Siinä kuulemma aukeaa enemmän Pekan ja lasten välit, sekä miksi ne lopulta menivät. Minulle tuli heti palava halu lukea tuo kirja ja nyt sain sen onneksi käsiini. Odotukset olivat opukselle siis huipussaan!


Alku hieman pomppivaa

Kirjan alku oli hieman pomppuilevaa. Kirjahan alkaa vuodesta 1968 kun Kone on Pekan johdolla tekemässä yrityskauppaa ruotsalaisen Asean kanssa. Seuraavaksi hypättiin ajassa parikymmentä vuotta taakse Pekan ja vaimonsa Kirstin historiaan. Sitten loikattiinkin taas hetkeksi takaisin 1960-luvulle ennen kuin palattiin taas Pekan lapsuuteen. Lapsuudesta taas hetkeksi takaisin Pekan uran huippuvuosiin kunnes oltiinkin jo Pekan esi-isien historiassa.

Lukukokemus vaati siis hieman keskittymistä, sekä välillä piti muistella mihin pari lukua sitten jäätiin. Teksti oli kuitenkin hyvin mielenkiintoista, vaikka elämäkertaan oli haastateltu lukuisia ihmisiä. Etenkin näitä haastatteluja lukiessa joutui aina hieman miettimään kuka tässä puhuu ja millainen suhde tällä oli Pekkaan. Esimerkiksi sisarusten välillä tuntui olevan aika suuria eroja kokemuksissa oliko äänessä esikoinen-Hanna, lellikki-Antti vai tulipuheinen Niklas.

Kirjoittaja itsekin ihmetteli haastateltavien hyvinkin erilaisia kuvauksia Pekasta. Jokaisella oli hyvinkin erilainen näkemys Pekka Herlinistä. Näkemyserot eivät jääneet pelkkiin lapsiin, vaan myös Koneen työntekijät näkivät Pekan hyvinkin erilailla. Tämä johtui luultavasti Pekka Herlinin ailahtelevasta luonteesta sekä siitä mihin aikaan työntekijä oli Koneelle töihin tullut. Työuransa loppuvaiheessa Pekalla puheiden mukaan oli enemmän niitä huonoja kuin hyviä päiviä.

Kirjassa oli hyvin paljon pitkiäkin lainauksia muista kirjoista ja tarinoista, mitkä kuulemma sopivat Pekkaan. En itse muista lukeneeni muista elämäkerroista vastaavaa. Toki välillä nämä lainaukset olivat vähän puuduttavia lukea, sillä tuntui etteivät nämä liity itse Pekkaan mitenkään. Pisteet John Simonille kuitenkin erilaisuudesta. Lukeminen ei tuntunut missään vaiheessa pakkopullalta.



Mukava Pekka, vaikea Pekka

Pekka Herlin kärsi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä läpi elämänsä. Jo nuorena miehenä ennen Koneen vetovastuuta Pekka ailahteli mielentiloiltaan paljon. Tämä tuli ilmi jo Pekan ja Kirstin välisessä kirjeenvaihdossa useaan otteeseen. Jo ilman Koneen huoliakin Pekan käytöksestä oli havaittavissa maanis-depressiivisuutta.

Homma vaikeutui entisestään Pekan siirryttyä Koneen kapteeniksi. Paineita ja stressiä riitti sekä ne alkoivat valumaan hiljalleen mukana kotiin. Ensimmäisten lapsien (Hanna, Antti ja Ilkka) kohdalla Antilla tuntui olevan aikaa ja halua olla kotona lastensa kanssa, mutta nuorempien (Niklas ja Ilona) kohdalla Kone oli jo kasvanut niin suureksi sekä paineet sen mukana, että ne näkyivät kotona kaikenlaisena negatiivisena. Muistaakseni Ilona kertoi että hän muistaa lapsuudestaan miten päivän parhaat hetket olivat silloin kun isä oli töissä. Vielä aikuisiälläkin Ilona oli huomannut että alkuillasta kello viiden aikaan hän saattoi tuntea kylmiä väreitä, sillä tuohon aikaan Pekka-isä tuli usein töistä kotiin ja tunnelma kiristyi.

Kaikki ei kuitenkaan selittynyt pelkällä yhtiön kasvulla ja sen mukana tuomalla stressilläkään. Koneen kasvaessa myös kuningas-alkoholia alkoi kaatumaan Pekka Herlinin suuhun entistä enemmän. Yksi suurimmista alkoholismin edesauttajista oli Pekan henkilökohtainen autokuski. Aiemmin kun Pekka joutui ajamaan itse töistä kotiin, ei hän luonnollisesti voinut juoda töissä. Autokuskin tultua kuvioihin oli helpompaa naukkailla alkoholia töissä. Pekan viinapäätä ylistettiin kirjassa, vaikkakin myös putkareissuja sattui eteen jopa liikematkoilla asti.

Myös yritysmaailmassa oli aika hurjat menot 1960-70-luvuilla verraten nykyaikaan. Alkoholia tosiaan nautittiin ihan rehdisti normaalien työpäivien aikana. Kirjassa jotkut Koneen esimiehistä sanoivat tulleensa tietoisesti autolla töihin, sillä kotimatka autolla oli hyvä syy kieltäytyä viinasta. Tupakointi oli ihmisoikeus ja sitä kessuteltiin jokaisessa mahdollisessa saumassa. Kirjan mukaan Pekka Herlin saattoi polttaa helposti kaksi askia tupakkaa päivässä.

Pekka Herlin oli kova johtaja joka ei pelännyt huutaa alaisilleen. Kirjassa mainitaan suoraan termi management by perkele, joka minulle tuli heti Pekan tarinoista mieleen. Pekka osasikin johtaa paremmin asioita kuin ihmisiä. Jotenkin minulle tuli Pekka Herlinistä vahvasti mieleen Tuntemattoman sotilaan Lammio. Lammiolle ja Pekka Herlinille molemmille oli tärkeää kaavamaisuus ja tutut rituaalit. Esimerkiksi Koneen johtajien lounaat noudattivat aina hyvinkin tarkkoja kaavoja, joissa kaikkien tuli pysyä. Istumapaikat olivat samat, lounaan kulku oli tismalleen samanlainen ja jutella sai vain tietyistä asioista. Lisäksi lounaat alkoivat minuutilleen sovittuun aikaan, eikä Pekka antanut anteeksi pieniäkään myöhästymisiä.

Pekka oli muutenkin ihmisenä aika kova. Hän ei muita säälinyt sekä teki itse paljon sellaisia asioita joita ei muilta sallinut. Niklas-poika kertoi esimerkin kalastuksen maailmasta. Hänen mukaansa Pekka oli erittäin tarkka, ettei kukaan etenkään hänen maillansa metsästänyt tai kalastanut ilman lupaa tai muuten laittomasti. Toisaalta taas Niklaksen mukaan Pekka itse asenteli kalaverkkojaan aivan häikäilettömästi ilman lupia muilta kysymättä. Samoin yritysmaailmassa Pekka ei kaihtanut keinoja kun Koneen piti aggressiivisesti kasvaa. Pekka noitui sitä että valtio sotkeutui liike-elämään, mutta Koneen etua ajaessa hän saattoi helposti pyytää presidentti Urho Kekkoselta apua.

Pekka ei järin empaattinen ollut muita ihmisiä kohtaan. Antti taas kertoi tarinan isästään vuoden 1957 suurlakon aikaan. Matkalla töihin Pekka jumiutui autollaan mielenosoitusjoukkion keskelle ja alkoi räyhäämään autossaan. Joku mielenosoittaja kysyi Pekalta mitä tämä aikoo tehdä kun tältä loppuu lakon myötä polttoaine. Pekka oli huutanut takaisin mielenosoittajalle että "loppuu sulta puuro ennen kuin multa bensa!"


Koneen lisäksi maataloutta ja purjehdusta

Vaikka Herlinien perheessä ei rahasta ollut puutetta, oli Pekka silti ekonomina tarkan markan mies. Rahat piti käyttää mahdollisimman fiksusti. Vaikka perhe ei varsinaisesti pihistellyt rahassa vaan kaikki tarpeellinen ostettiin huoletta, ei Herlineillä eletty mitään luksuselämää.

Pekalle läpi elämän olivat tärkeitä niin maatalous kuin myös purjehtiminen. Maatalouden kanssa Pekka kävi pitkää painia. Isä-Heikki halusi pojasta jatkajan Koneeseen, mutta poikaa olisivat maajussin touhut kiinnostaneet enemmän kuin paikka yritysmaailmassa. Herlinit panostivat sukupolvesta toiseen maatalouteen yllättävän paljon. Joskus maataloustukilistauksia katsellessani olen ihmetellyt Antti Herlinin kiinnostusta maatalouteen. Kirjan luettuani en ihmettele enää. Herlinit ovat viljelleet maata Thorsvikin tilalla jo useissa sukupolvissa ja itsekin näin jonkinlaisen maatilan poikana tiedän, että touhun jatkaminen on eräänlainen kunnia-asia. Tilan Herlinin suvulle hankki jo Harald vuonna 1912, joten Antista voitaisiin puhua tilan neljäntenä isäntänä.

Herlinien maatilalla on erittäin värikkäät vaiheet vuosien varrella, sillä jatkosodan jälkeen vuonna 1944 Porkkala piti vuokrata Neuvostoliitolle. Tästä syystä myös Herlineistä tuli eräänlaisia evakkoja, vaikka heidän tilanteensa ei läheskään yhtä surkea ollut kuin Karjalasta tulleilla evakoilla. Tilan ostanut Harald ehti kuolla jo 1941, joten hän ei tätä ikävää kohtaloa ehtinyt näkemään. Heikki Herlin jätti Iltalehden mukaan venäläisille jopa hoito-ohjeita tilaa varten, mutta täysin turhaan. Thorsvikin tila tuhottiin lähes täysin. Rakennuksia jätettiin kokonaan hoitamatta tai korjaamatta. Suurin osa rakennuksista myös purettiin tylysti. Pellot kaikkine ojineen rällättiin piloille armeijan panssarivaunuilla sekä ne aidattiin piikkilangoilla. Pekalla olikin täysi työ kunnostaa Thorsvik uuteen loistoonsa 1950-luvulla, mutta hän teki sen silti.

Maatalouden lisäksi toinen Pekka Herlinin intohimo oli purjehtiminen. Pekka purjehti niin huvikseen perheensä kanssa kuin myös osallistui purjehtimiskilpailuihin. Pekalla oli kova maine mahtavana purjehtijana, mutta etenkin Niklaksen mukaan purjehtimistaitojen sijaan Pekka osasi vain kasata itselleen hyvän tiimin.

Purjehtimisessa korostuivat Pekan luonteenpiirteet. Hän ei kestänyt kritiikkiä, mikä aiheutti välillä eripuraa miehistönsä kesken. Pekalla saattoi olla vankkoja periaatepäätöksiä, kuten kukaan miehistöstä ei saanut käyttää pelastusliivejä. Ei edes Herlinin omat lapset. Myös vapaa-ajallakin Pekka näki purjehtimisen eräänlaisena kilpailuna ja näki kaikki muut veneet merellä jonkinlaisina kilpailijoina. Lopulta alkoholiongelmat alkoivat varjostamaan myös purjehtimista, eivätkä perheen lapset enää viitsineet osallistua isän sairauden takia purjehduksille. Niklas totesi kirjassa pitävänsä purjehtimisesta yhä, kunhan vain Pekka Herlin ei ole saman veneen kyydissä.


Oma suhteeni Koneeseen muuttui

Minulla oli jostain syystä ollut ihmeen ruusuinen kuva Koneen historiasta. Jostain syystä olen pitänyt yhtiön voittokulkua täysin itsestäänselvyytenä. Kenties peruutuspeilin katsominen hieman sokaisee lukijaansa. Kun yhtiön osakekurssi on kasvanut räjähdysmäisesti vuodesta toiseen, on helppo todeta tämän olleen "itsestään selvää". Harva kuitenkin osaa osakekursseja katsellessa ajatella miltä Kone näytti sijoittajalle joskus 1960-luvulla. Kirjan luettuani Koneen voittokulku oli kaikkea muuta kuin itsestään selvää.

Pekka Herlin tajusi heti hypättyään yhtiön ruoriin vuonna 1964, että Koneen täytyy joko kasvaa hurjalla tahdilla tai muuten se näivettyy. Lähtökohdat tälle olivat vaikeat. Kone oli tappiollinen yritys, nykyiset toimitilat olivat liian pienet sekä sokkeloiset sekä Suomi markkinana aivan liian pieni. Koneen piti ehdottomasti kansainvälistyä enemmän, jotta se pysyisi hengissä.

Suomi oli 1960-luvulla hyvinkin erilainen kuin nykyään. Korkeita rakennuksia ei ollut juuri ollenkaan ja tästä syystä hissejäkään ei liiemmin tarvittu. En muista kuka sen totesi kirjassa, mutta tästä Koneen tilanteesta 1960-luvun Suomessa oli mahtava lausahdus. Joku sanoi että suomalaisen Koneen nouseminen yhdeksi maailman suurimmista hissivalmistajista olisi suunnilleen yhtä kova saavutus, kuin että costaricalainen yhtiö nousisi maailman suurimmaksi moottorikelkkojen valmistajaksi. Suomen matalissa rakennuksissa ei hisseille ollut käyttöä ja Costa Ricassa taas puuttui lumi kelkkojen alta.

Vaikka Pekka, tai Herlinit ylipäätään eivät kiinnostaisi pätkääkään, suosittelen lukemaan opuksen, mikäli Koneen historia yhtään kiinnostaa. Kirjan lukemalla sai nimittäin aika kattavan tarinan yhtiön vaiheista, niin niistä hyvistä kuin huonoistakin sellaisista.


Lopultakin the perintöriita

Kirjassa kuvataan myös miten Pekka Herlinin "viimeinen temppu" oli sisarustensa riitojen aiheuttaminen. Pekka suosi sukupolvenvaihdoksessa Anttia selvästi muita enemmän.

Sisarusten välit saivat ensimmäisen kolhunsa kun Antti peri ilman keskusteluja koko Herlinien maatilan täysin yllättäen. Muita sisaruksia sapetti kun asiasta ei voitu keskustella ollenkaan, vaan Pekka teki täysin yksin päätöksen muilta kysymättä. Muut lapset eivät jääneet tässä mitenkään rahallisesti kakkoseksi, sillä he saivat läjän Koneen osakkeita. Olikohan Niklas joka totesi heidän olleen rahallisesti voittajia tässä perinnönjaossa, mutta tapa millä se suoritettiin, jäi kismittämään lapsia.

Jos jotain opin tämän kirjan myötä, niin Herlinien perintöriita ei alkanutkaan yksin yhtiökokouksesta 2000. Jotenkin minulla oli ehkä sellainen kuva, että kaikki tämä riita tapahtui kuin yhdessä yössä. Ei todellakaan, vaan pitäisi sanoa että kymmeniä vuosia rajusti keinunut kuppi kaatui lopullisesti tuona päivänä.

Sääliksi kävi myös lasten Kirsti-äitiä, jonka hartain toive 2000-luvulla oli saada kaikki lapset lapsenlapsineen kerralla paikalle esimerkiksi jouluna. Rankasta perintöriidasta johtuen tämä toive oli suurta utopiaa. Se jäi lopulta toteutumatta, koska Niklas kuoli sairaskohtaukseen syksyllä 2017. Sisaruksia ei siis koskaan saatu enää puhumaan toisilleen.

Itse perintöriitahan oli yllättävän pitkä prosessi. Pekka teki vuonna 1994 salaisen testamentin, missä antoi Koneen vallan yksin Antin hoiviin. Testamentista eivät tienneet kuin Pekka, vaimo-Kirsti, Antti sekä pari Koneen juristia. Pekka koki että Koneen tuli saada yksi ainoa jatkaja, sen sijaan että yhtiö pirstaloituisi kaikkien lasten kesken. Olihan Kone toiminut jo aiempienkin sukupolvien ajan näin. Sitä taas kuka lapsista tuon manttelin perisi, sitä Pekka mietti pitkään. Lapsista ainoa kauppatieteilijä Niklas oli vahva kandidaatti jossain vaiheessa, samoin Ilkkakin oli potentiaalinen vaihtoehto. Pekka päätyi kuitenkin pojista vanhimpaan, eli Anttiin.

Tämä uusi ja salainen testamentti pysyi salassa vuosia, aina vuoteen 2000 asti. Silloin asia paljastui vasta Security Trading Oyn yhtiökokouksessa Antin huomattavasti kasvaneen osakeomistuksen vuoksi. Kieltämättä ei mikään mukavin yllätys saada tietää noin yllättävää perheuutista julkisessa tapahtumassa. Itse yhtiökokous meni aivan tappeluksi ja se päättyi Ilkan osalta siihen että Pekka-isä hääti oman poikansa ulos kokouksesta. Jos ymmärsin oikein niin tämän häädön jälkeen Ilkka ja Pekka eivät vaihtaneet enää koskaan sanaakaan.

Sisaruksia ei niinkään häirinnyt Antin pääseminen yhtiön johtajaksi, vaan enemmänkin tapa jolla se tehtiin. Päätös tehtiin salassa muilta kysymättä ja asiaa salattiin vuosia. Etenkin Ilonan mukaan asia olisi saattanut olla ihan okei, jos se olisi tehty rehdisti puhumalla. Ilmeisesti Pekan motivaatio tehdä sukupolvenvaihdos salassa oli välttää perintöriidat hänen elinaikanaan. Tämä meni kuitenkin pieleen Pekan ollessa vielä elävien kirjoissa asian tultua julki, ja se repi Herlinien perheen kahtia. Pekka ja Antti jäivät toiselle ja loput lapset toiselle puolen.



Lopuksi irrallisia päätelmiä

Kirja oli erittäin kattava tarina niin Koneesta, Pekasta kuin myös koko Herlinien suvusta. Vaikka Pekka onkin päähenkilö, oppi sieltä käytännössä kaikkien Herlinin suvun jäsenistä jotain. Lisäksi kirja laajensi omia näkemyksiäni Koneen yhtiöstä.

Hieman hassu havainto kirjan perusteella oli huomata Suomen pienet piirit. Meille 2010-luvun sijoittajille sukunimet Herlin tai Wahlroos ovat aivan arkipäivää esimerkiksi Antti Herlinin ja Björn Wahlroosin muodossa. Hauskaa oli huomata miten molempien isät esiintyivät kirjassa. Pekka Herlinillä oli näppinsä pelissä myös siinä, ettei Nallen isä Bror Wahlroos menettäisi töitään alkoholismin takia 1970-luvulla. Lisäksi kirjassa vilahti myös Willy ja Mikaela von Koskullin nimet. Googlesta en löytänyt vahvistusta ovatko nämä henkilöt Nordean konsernijohtaja Caspar von Koskullin vanhempia.

Herlinien tarinan luulisi koskettavan piensijoittajaa monellakin tavalla. Tämän tarinan luettuaan sitä huomaa, ettei onni tule aina rahan ja menestyksen mukana automaattisesti. Myös sellaisesta perinnöstä voi riidellä, josta jokainen kuittaa monien miljoonien potin. Tarina näytti myös sen miten periaatepäätökset voivat valitettavasti joskus pitää hautaan asti. Niklas ei ehtinyt koskaan sopia riitojaan Pekan tai Antin kanssa.

Ehkä eniten itseäni kuitenkin suretti kirjassa Niklaksen ja Ilonan tarinat. Nämä perheen nuorimmat lapset olivat syntyneet juuri silloin kun isä oli jo Koneen toimitusjohtajana. Heidän lapsuutensa osui Koneen huiman kasvun vuosiin. Lapset jäivät todella etäiseksi paljon töitä tekevästä isästään. Hieman surullisena yksityiskohtana kerrottakoon, ettei Pekka Herlinissä ollut ikinä lompakossaan edes kuvia kuin kolmesta vanhimmasta lapsestaan, eli Niko ja Ilona eivät päässeet edes isänsä lompakon väliin. Kuvastaa hyvin sitä miten nuorimmat lapset olivat unohdettu lähes täysin.

Niklas Herlinin haastatteluihin sai varmasti aika erilaisen kosketuksen nyt vuonna 2018 kuin vaikkapa kirjan julkaisun yhteydessä, johtuen Nikon poismenosta. Ainakin itselläni jokaisen Niklaksen kertoman lauseen jälkeen takaraivossani jyskytti ajatus, ettei tämäkään kaveri ole enää tässä maailmassa. Nikossa minua kanssa säälittivät monet yhtäläisyydet isäänsä. Nämä Niklas myönsi kirjassa itsekin, että näkee itsessään liian paljon Pekka Herliniä. Myös Niklas poltti isänsä tavoin todella paljon tupakkaa ja sairasti jonkinasteista alkoholismia.

Edes rahallakaan ei saa ikuista elämää. Pekka Herlin kuoli pitkien sairastelujen jälkeen 70-vuotiaana vuonna 2003. Niklas taas kuoli yllättäen 53-vuotiaana 14 vuotta myöhemmin. Niklaksen kuolinsyytä ei ole taidettu julkisuuteen antaa, mutta Pekka kuoli syöpään. Syöpää varmasti edesauttoi Pekan ahkera tupakoiminen ja ryyppääminen. Erityisesti minulla jäi mieleen kommentti hidasta kamppailuaan syövälle häviävän Pekan suusta. "On se perkele, kun minä olen suunnitellut eläväni vanhaksi".



Saatat olla kiinnostunut myös:
Lepää rauhassa Niklas Herlin
Kone tarjosi viihdyttävän yhtiökokouksen





Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä

Seuraa blogia Facebookissa:


1 kommentti:

  1. Pekka H. oli lukemani perusteella ihan tavallinen ikäpolvensa suomalainen mies. Fyrkkaa vain oli tavallista enemmän.

    VastaaPoista

Seuraa blogia



Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä

Seuraa blogia Facebookissa:



Elisa ja Kone tylsyttävät putoavan puukon - case Nordean osake

Viime aikoina on nähty salkussani jotain sellaista, mitä en olisi vielä paria vuotta sitten koskaan uskonut näkeväni. Tällä hetkellä minun s...