Artikkeli päivitetty 14.4.2021

ASP-säästäminen on jännä juttu. Se on yllättävän vanha malli sekä hyvin moni nuori jossain vaiheessa ASP-tilin avaa. Tästä huolimatta kuitenkin ASPista näkee valitettavan vähän keskustelua sekä informaatiota netissä. Kenties juuri tästä syystä jopa pankitkin ovat aika pihalla välillä ASP-lainan käytännöistä. Tämän huomasin itse kesällä 2017, kun hieroin ASP:n kautta asuntolainaa.

Vähän hävettää että tämän ASP-blogikirjoituksen kanssa venyi näin pitkään. Aloitin rustaamaan tätä kirjoitusta jo viime kesänä asuntolainaneuvotteluideni aikaan, mutta sen viimeistely jäi jostain syystä vasta keväälle. Ehkä asiaan vaikutti myös se, että kilpailua ASP-säästämisestä kertovien blogikirjoitusten kanssa ei käytännössä ole ollenkaan. Seuraan monia säästämiseen ja sijoittamiseen liittyviä yhteisöjä, ja niissäkin valitettavan harvoin joku muistaa ASP-tilin. Noh, ehkä tämä tekstini muuttaa koko asian, heh.

Otsikon kysymystä pohdin hyvinkin paljon vuosina 2013-15. Tiesin jatkuvasti haluavani hankkia omistusasunnon mahdollisimman nopeasti opintojeni päätyttyä, mutta silti ASP-tilin avaaminen venyi aivan liian pitkään. Tässä tekstissä kerron miksi aloittaminen venähti ja kerronpa myös miksi lopulta se venähtäminen oli minulle ehkä onnenpotku.

Kerron avoimesti myös millaisia muita virheitä tein ASP-tilin suhteen ja miten ne olisivat voineet olla vältettävissä. Omien kokemuksieni lisäksi pyrin avaamaan koko ASP-tilin idean sekä sen niksit. Lähdetäänpä siis liikkeelle!

Käytännön asiat ASP-säästämisestä

ASP-tili, eli asuntosäästöpalkkio-tili on 15–39-vuotiaille tarkoitettu Suomen valtion tukema järjestelmä ensiasunnon hankintaan. Ensiasuntohan katsotaan sellaiseksi asunnoksi josta henkilö omistaa vähintään 50 %, eli sitä pienemmät osuudet eivät ensiasuntoja ole.

Tuo 39 vuoden maksimi tarkoittaa aikaa koska tili perustetaan, eli 39-vuotiaana voi vielä avata ASP-tilin ja säästää sinne vielä yli nelikymppisenä. Aiemmin alaraja taas oli 18 vuotta, mutta muutama vuosi sitten Sipilän hallituksen toimesta alarajaa laskettiin 15 vuoteen.

Pienenä hauskana yksityiskohtana todettakoon, että alaikäisen ASP-tilille saa lain mukaan laittaa vain nuoren itsensä tienaamaa rahaa. Älkää kysykö minulta miten hyvin tätä valvotaan, koska en osaa siihen vastata.

Säästäminen ja kvartaalit

Säästämiset ASP-tilille tapahtuvat kvartaaleittain. Kvartaali on siis suomeksi vuosineljännes, ja tarkoittaa seuraavaa:

  • Q1 1.1. – 31.3.
  • Q2 1.4. – 30.6.
  • Q3 1.7. – 30.9.
  • Q4 1.10. – 31.12.

ASP-lainaa on mahdollista nostaa kun 8 säästökvartaalia on täynnä. Nopeimmillaan se tarkoittaa noin 1,5 vuoden säästämistä, eli säästö on aloitettu kvartaalin lopussa ja viimeinen säästö tapahtuu kvartaalin alussa. Kahdeksan kvartaalia ei tarkoita siis välttämättä kahta vuotta, kuten usein ASP-säästämisen yhteydessä virheellisesti puhutaan.

Esimerkiksi meikäläinen säästi ASP-tilille vain hitusta päälle kaksi vuotta. Tili avattiin joulukuussa 2015 ja asunto ostettiin elokuussa 2017. Hyvin meni, joskin on hyvä muistaa, että lisäkorkoa maksetaan sen mukaan mitä pidät rahaa ASP-tilillä. Vähän aikaa tarkoittaa usein myös vain vähän korkoja.

Lisäksi vielä hätäisemmille tapauksille on olemassa ASP:n väliaikaisrahoitus, minkä voi ottaa käyttöön jo neljännen kvartaalin jälkeen. Eli jos jostain syystä asunnon osto tulee vielä sitä 1,5 vuotta nopeammin eteen, siihenkin on olemassa hieman kikkailua vaativa ratkaisu. Helpoiten asia toki hoituu toimimalla normaalisti, eli säästämällä vähintään kahdeksan kvartaalia.

Säästösummat ASP-säästämisessä

Säästösummat ovat 150-3000 euron välillä per kvartaali. Joskus näkee myös käytettävän termejä 50-1000 euroa kuukaudessa, mutta säästäminen tapahtuu pääasiassa kvartaaleittain.

Tuo minimi 150 euroa on summa, joka vähintään tulee säästää jotta kvartaali hyväksytään ASP-säästökvartaaliksi. Säästökvartaalien ei tarvitse olla peräkkäisiä eikä mikään pakota säästämistä tehtäväksi joka kvartaali.

Ainoa mitä noista ”tyhjistä kvartaaleista” koituu haitaksi, on ASP-säästämisen venyminen. Mikäli et kvartaalin aikana tee vähintään 150 euron talletusta, tätä kvartaalia ei lasketa säästökvartaaliksi.

ASP-lainan maksimimäärä (2021 muutokset)

ASP-lainalla on maksimimäärät, joihin vaikuttaa mistä päin Suomea asunto hankitaan. Luonnollisesti kalliissa Helsingissä lainaa saa enemmän, kuin halvemmassa muussa Suomessa, koska asuntojen hinnat vaihtelevat alueellisesti.

Keväällä 2021 ASP-lainan maksimimäärät saivat melko isoja päivityksiä, kun kaikkialla summia kasvatettiin. Tämän lisäksi vuoden 2021 muutoksissa Tampere ja Turku eroteltiin omiksi alueikseen, kun aiemmin ASP-lainan maksimit olivat rajattu vain kolmeen alueeseen: Helsinki, pääkaupunkiseutu ja muu Suomi.

Tässä vuoden 2021 ASP-lainan maksimit. Suluissa vanhat lukemat.

  • Helsingissä 215 000 euroa (ennen 180 000e)
  • Pääkaupunkiseudulla (Espoo, Kauniainen, Vantaa) 160 000 euroa (145 000e)
  • Tampereella ja Turussa 140 000 euroa (115 000e muun Suomen kanssa)
  • Muualla Suomessa 120 000 euroa (115 000e)

Lainamaksimin kasvattamisella on tarkoitus helpottaa ensiasunnon hankintaa ja reagoida asuntojen hintaerojen muuttumiseen eri puolilla maata. Etenkin kasvukeskuksissa asuntojen hinnat ovat nousseet viime vuosina suuresti ja omistusasuntoa haikailevat joutuvatkin lykkäämään ostamista vuosilla.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että ostettavan asunnon tulisi maksaa maksimissaan lainan maksimimäärät. ASP:n avulla voit ostaa myös sen puolen miljoonan yksiön Etu-Töölöstä, mutta 215 000 euron ylittävän osan joudut maksamaan ”normaalilla asuntolainalla”, johon et saa ASP-lainan valtion takauksia tai korkotukia.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

ASP-säästämisen hyödyt

ASP-säästäminen tuo tullessaan useita erilaisia rahanarvoisia hyötyä ensiasunnon ostajalle. Kenties se tunnetuin hyöty on, että ASP-lainassa riittää 10 % summan säästäminen lainan saamiseen. Se on mielestäni aika vähän, sillä ns. ”normaalissa asuntolainassa” voit tarvita käsirahaksi helposti 10-20 % asunnon hinnasta.

Ilmainen valtion takaus

Lisäksi ASP-laina sisältää ilmaisen valtion takauksen, joka siis käytännössä tarkoittaa sitä, ettet tarvitse vanhempiasi takaamaan lainaasi tai joudu ottamaan pankkien tyrkyttämiä maksullisia takauksia.

Valtion takaus taas on pankin näkökulmasta hyvä asia, koska se vähentää ASP-asuntolainan riskiä. Mikäli asuntovelallisella menee syystä tai toisesta kuppi nurin, valtion ansiosta pankille ei jää käteen mustapekkaa.

Halvempaa lainaa?

Muitakin ehkä vähän tuntemattomampia hyötyjä löytyy. Ensinnäkin ASP-säästäjät saavat usein halvemman marginaalin lainaansa kuin ”tyhjin käsin” lainaa hakevat. ASP toimii eräänlaisena CV:nä pankille lainaa hakiessa.

Luultavasti juuri tämän takia ASP-säästämisessä on maksimirajat paljonko ASP-tilille saa laittaa kvartaaleittain rahaa. Et voi siis kerran rykäistä isoa summaa tilille esimerkiksi perinnöstä, vaan joudut oikeasti säästämään sinne rahaa ”pitkäjänteisesti” sekä suunnittelemaan omaa talouttasi vähintään seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi.

Se että olet kyennyt jo vuosia säästämään ASP-tilille hyvin rahaa, on pankille eräänlainen merkki siitä että kykenet mahdollisesti selviytymään myös asuntolainastasi, eli toisin sanoen olet pankille hyvä asiakas. Ja luonnollisesti hyvälle asiakkaalle lainan ehdot ovat aina halvemmat kuin epävarmalle asiakkaalle.

ASP-lainan korkotuki

Näin halpojen korkojen aikaan on tuntunut unohtuvan kokonaan ASP-lainan korkotuki. Se tarkoittaa sitä, että korkojen räjähtäessä käsiin valtio rientää auttamaan.

Korkotukena valtio maksaa lainan ensimmäisen kymmenen vuoden aikana 70 prosenttia koron siitä osasta, joka ylittää 3,8 %. Matalien korkojen aikana tätä ei tarvita juuri ollenkaan, mutta ihan hyvä ilmainen lisäetu. Etenkin kun pankit tarjoavat omia korkoputkia ja korkokattojaan, luonnollisesti maksua vastaan.

Riskitön ja verovapaa korko

Lisäksi ASP-tilille säästetylle rahalle saa hyvän, riskittömän ja verovapaan koron. Ei siis todellakaan pöllömpi idea hajautukselle osakesalkun rinnalle. ASP-tilin peruskorko on 1 %, josta saa vielä korkoa korolle-ilmiön.

Lisäkoron määrä riippuu pankista, mutta sen on oltava 2-4 % välillä. Minulle mm. Osuuspankki ja Nordea lupasivat ”täydet” 4 % lisäkorkoa, mutta jokaisen kannattaa selvittää asia omasta pankistaan.

Tämän lisäkorkoon ei valitettavasti saa hyödynnettyä korkoa korolle-ilmiötä. Lisäkorkoon vaikuttaa myös kuinka pitkään raha on tilillä maannut, joten mitä aiemmin raha on löytänyt tiensä tilille niin sitä suuremmat tienestit saa lisäkorosta revittyä.

ASP-säästämisen aloittaminen

Mikäli olet varma asunnonostoaikeistasi seuraavan viiden vuoden sisällä, aloita ASP-säästäminen heti. Periaatteessa se on aivan sama, teetkö alkusijoituksen kvartaalin ensimmäinen tai viimeinen päivä, mutta lisäkoron takia suosittelen aina laittamaan rahat tilille heti kun siihen on mahdollisuus. Näin raha ehtii olla ASP-tilillä pidemmän aikaa, ja lisäkorko juoksee mukavasti sinä aikana.

Minä itse tein ASP-tilini Nordeaan, koska olin tuolloin pankin asiakas. Ainakin Nordeassa ASP-tilin avaaminen oli tehty helpoksi. Pelkkä puhelinsoitto riitti tilin avaamiseen, eli en joutunut konttorilla käymään ollenkaan tapauksen tiimoilta. Puhelussa käytiin nopeasti läpi kaikki ASP-säästämisen perusasiat, koska rahaa voi siirtää sinne, paljonko on minimi ja paljonko maksimi jne.

ASP-tilin avaamisen yhteydessä kysyttiin myös jonkinlaista ”säästötavoitetta”, joka oli käytännössä aika tyhjän kanssa. Minä laitoin tavoitteeksi tasan 10 000 euroa. Kertaakaan tuon reilun 1,5 vuoden ASP-säästämisen aikana en saanut mitään ”väliaikatietoja” tai muutakaan säästötavoitteeseeni liittyvää. Mitään rangaistuksiakaan ei tuosta tule, vaikka säästäminen jäisi alle tai menisi yli tavoitteen. En tiedä onko tätä käytäntöä edes muilla pankeilla kuin Nordealla, mutta säästötavoitteesta on turha ottaa mitään stressiä.

Minun omia kokemuksiani ASP-säästämisestä – se kannatti!

Ahneus ajoi pörssiin – aloittaminen jäi

Pyörittelin mielessäni ASP-tilin avaamista jo 2013 ja 2014. Se kuitenkin jäi, koska ahneus ajoi minut sijoittamaan all in pörssiosakkeisiin. Koin saavani niistä paremman tuoton kuin mitä ASP-tililtä olisin saanut. Myös se fakta miten opiskelujani oli jäljellä sellainen kolme vuotta, vaikutti asian pitkittämiseen. Eteenpäin katsoessa kolme vuotta tuntuu pitkältä ajalta, kun taas peruutuspeilistä katsoen se tuntuu lyhyeltä.

Asunnon sai ostettua nopeimmillaan jo 8 kvartaalin jälkeen, joten en katsonut tässä olevan vielä mitään kiirettä aloittaa säästämistä. Sitten huomasinkin pian olevani jo vuoden 2015 lopussa, valmistumiseen oli aikaa enää reilu puoli vuotta ja ASP-tili oli yhä avaamatta.

Säästäminen antaa mietintäaikaa – ja se voi olla hyvästä

Vaikka alussa ärsytti paljon säästämisen aloittamisen venähtäminen, se oli kuitenkin minulle lykky loppupeleissä. Valmistuttuani en päässyt heti ostamaan omistusasuntoa, koska minulla oli vasta 4 kvartaalia alla. Mietin toki sitäkin ratkaisua, että kikkailujen avulla voisin ottaa osittaisen ASP-lainan jo tässä vaiheessa, mutta jätin sen tekemättä. Päätin lopulta muuttaa hetkeksi takaisin vanhemmilleni, ja jatkaa ASP-säästämistäni.

Ratkaisu oli kannaltani erittäin hyvä, sillä ne asunnot joita tuolloin havittelin, olivat paljon vaatimattomampia kuin tämä nykyiseni, johon lopulta päädyin. Sijainti olisi ollut Jyväskylän laitamilla, tai jopa kokonaan Jyväskylän ulkopuolella. Asunnot olivat pääasiassa pieniä yksiöitä. Lopulta notkuin vanhemmillani sellaiset 9 kk, kunnes muutin hetkeksi vuokralle tulevaan asuntooni ennen kuin myöhemmin ostin sen itselleni ASP:n avulla.

Ostettu asunto oli kaksio aivan Jyväskylän ydinkeskustassa. Asunto olikin noin tuplasti kalliimpi kuin vuotta aiemmin katsomani kämpät. Sinänsä ihan hyvä, koska ensiasunnon ostaja on vapautettu varainsiirtoverosta. Siksi tuota vapautta ei mielestäni aivan hinnat alkaen-mallin asuntoon kannata käyttää.

ASP toi hajauttamista sijoituksiini

Hajauttamista korostetaan aiheesta paljon, eikä syyttä. Usein hajauttaminen kuitenkin mielletään vain pelkästään erilaisiin arvopapereihin sijoittamisena.

Todellisuudessahan myös ASP-tilin avaaminen osakesalkun rinnalle on hajauttamista. ASP-tili nakuttaa omistajalleen varmaa tuottoa pörssirallista riippumatta. Vaikka Wall Streetillä kurssit laskisivat yhdessä yössä 50 %, ASP-tili porskuttaa pörssiromahduksista huolimatta eteenpäin.

Pörssiromahdus on muuten erittäin ikävä tilanne puhtaasti osakkeilla ensiasuntonsa rahoittavalle. Mikäli kurssit notkahtaisivat kesken lainaneuvottelujen kymmeniä prosentteja alaspäin, jäisi asunnon hankinta varmasti väliin. Tai ainakin niillä ehdoilla mitä ennen notkahdusta tarjottiin.

Käytännön esimerkkinä nostettakoon vaikka koronakriisin aikainen pörssiromahdus, jossa oma salkkuni suli kaiken markkinapaniikin keskellä 30 000 euroa parissa viikossa. Jos olisin noihin aikoihin suunnitellut asunnon hankintaa ja sen rahoittamista osakevarallisuudellani, olisivat kainaloni luultavasti puskeneet hikeä maailmaan.

ASP sopii hyvin opiskelijalle

Minun mielestäni ASP-tili sopi hyvin opiskelijalle. Minähän laittelin kertaalleen jopa opintolainaeräni ASP-tilille. Opintolainani korko on selvästi ASP-tilin korkoja matalampi, joten tässä voitaisiin puhua melkein jo helposta ja varmasta tuotosta.

Toki ASP sopii opiskelijalle myös ilman opintolainaa. Tilille tarvitsee säästää keskimäärin 50-1000 e/kk, joten monet opiskelijat voisivat makuuttaa säästöjään nollakorkoisten pankkitilien sijasta ASP-tilillä.

ASP helpotti minua saamaan lainaa

Kun hain ensimmäistä asuntolainaani, työskentelin määräaikaisella työsopimuksella vailla tietoa tulevaisuudesta. Kuvittelisi etteivät pankit tällaisille tapauksille paljoa lainaa myöntäisi, ainakaan halvoilla ehdoilla.

Kiitos kuitenkin ASP:n ja ilmaisen valtion takauksen, ei ollut mitään pelkoa etteikö lainaa irtoaisi. Sen sijaan pääsin oikeasti kunnolla kilpailuttamaan asuntolainani pankkien välillä. Tuntui suorastaan siltä, että pankit halusivat saada minut asiakkaakseni, sillä hintakilpailu oli niin aggressiivista. Marginaaliani oli varmasti helpompi hilata ASP:n verukkeella alaspäin, versus normaalin asuntolainan haku.

ASP:n ansiosta en joutunut turvautumaan maksullisiin lisäpalveluihin

Minulle tarjottiin lainanhakuprosessini aikana niin maksullista omatakausta, kuin myös erilaisia korkokattoja ja korkoputkia. Kiitos ASP:n, minun ei tarvinnut tuhlata vähäisiä säästöjäni näihin.

Kuten tekstissä on todettu, ASP-laina sisältää ilmaisen valtion takauksen, joten omatakauksia en näillä lainamäärillä tarvinnut. Samoin korkoputket ja -katot jätin ottamatta, koska ASP pitää sisällään eräänlaisen korkokaton.

ASP:n lisäkorko – paljonko itse nettosin siitä?

Seuraavaksi listaan kaikki ASP-talletukseni ajankohtineen, jotta näette käytännössä miten minun ASP-lisäkorkoni pääsi muodostumaan.

15.12.2015   Pano   150e
29.3.2016   Pano   1000e
30.3.2016   Pano   2000e
28.6.2016   Pano   3000e
29.9.2016   Pano   3000e
27.12.2016  Pano   3000e
20.3.2017   Pano   3000e
27.6.2017   Pano   3000e
13.7.2017   Pano   800e
TOTAL = 18 950e

ASP:n peruskorkoa (1 %) ja lisäkorkoa (4 %) sain seuraavasti:
4.1.2016   Peruskorko   0,07e
2.1.2017   Peruskorko   47.71e
1.8.2017   Peruskorko   86,72e
1.8.2017   Lisäkorko   537,98e
TOTAL = 672,48e

Kaikkia korkoja ASP-säästämiseni aikaan tuli 672,48 euroa. Se on reilusti yli yhden kuukauden lainalyhennyksen verran. Oikeastaan se on aika lähelle yhden kuukauden asumismenoni (laina + vastike). En pidä tuottoa huonona, sillä se on täysin riskitöntä ja kaiken huipuksi vielä verovapaata tuloa.

Huomioitavaa on myös se, että rahani seisoivat vain lähestulkoon säästämisen minimiajan, eli reilu 1,5 vuotta. Mikäli varat olisivat olleet tilillä pidempään, esimerkiksi lähempänä viittä vuotta, olisivat tuototkin olleet paremmat. Lisäksi olisin voinut tehostaa lyhyttä säästöaikaani tekemällä talletukset kvartaalien alussa, enkä lopussa kuten nyt vähän epähuomioissani tein.

Vitkuttelemalla talletusten kanssa menetin joitakin euroja

Jos jonkun asian tekisin aloittamisen lisäksi toisin ASP-säästämisessäni, olisin aikaistanut talletusten tekemistä. Kuten yläpuolella olevista talletuksistani ilmenee, kaikki siirtoni ASP-tilille viimeistä talletusta lukuun ottamatta osuivat kvartaalin aivan viimeisille päiville.

En tiedä oikein mistä tuo johtui. Ilmeisesti kvartaalin alussa keskityin lähinnä pörssiin ja ASP-tilin ylläpito ”unohtui”. Omasta vahingostani oppineena olenkin tuttaviani neuvonut tekemään talletukset ASP-tilille heti kvartaalin alussa, jotta raha ehtisi muhia ASP-tilillä mahdollisimman kauan. Täten myös ASP:n lisäkorkoa ehtii kertyä paljon enemmän ja sekös asunnon ostovaiheessa vetää hymyn huulille.

Olethan jo lukenut Kohti omistusasuntoa-kirjoitukseni?

Mikäli et niitä ole lukenut ja ASP-asuntolainan hakeminen kiinnosta, lue ihmeessä. Kirjoitin lainan hakemisen yhteydessä aika tarkat muistiinpanot sen eri vaiheista, ja pyörittelin teksteissä erilaisia ajatuksia asunnon hankkimiseen liittyen. Sen takia tekstit venähtivätkin aika pitkiksi, ja tarina piti jakaa neljään osaan. Kaikki neljä osaa pienimuotoisine ”teasereineen” löydät tämän linkin takaa:

Kohti omistusasuntoa – tiivistelmä kaikista teksteistä

Pankitkaan eivät ole aina perillä ASP-koukeroista

ASP-laina on monelta kantilta aika mystinen tapaus. Siitä löytyy yllättävän vähän infoa netistä, osittain siitä syystä että sen hakijakunta on melko rajallista (vain ensiasuntoa ostavilla mahdollisuus toteuttaa). Omien kokemuksieni pohjalta voin myös sanoa, että lisäksi pankeissakin voi tulla vastaan erilasia väärinkäsityksiä.

Hyviä esimerkkejä pankkien ja asiakkaiden harhaluuloista löytää Kauppalehden foorumilta, missä eri käyttäjät pohtivat yhdessä ASP-lainan ehtoja ja käytäntöjä. Tuota viestiketjua selaamalla huomaa miten jokaisella käyttäjällä on hieman eri tulkinnat aiheesta sekä jokaiselle asiakkaalle on pankissa neuvottu asiat hieman eri tavoin.

Minulla itsellänikin oli hieman hankaluuksia asuntolainaneuvotteluissani liittyen ASP-tiliin. Harmi kun en enää muista kaikkia kommelluksia. Olisi pitänyt kirjoittaa niitä aikaisemmin ylös.

Päällimmäisenä mieleeni jäi kuitenkin Nordean kolmannen lainaneuvottelijan kanssa käyty neuvottelu, missä pankkivirkailija alkoi inttämään miten ASP-asunnossa ei saa olla taloyhtiölainaa. Ihmeteltyäni asiaa, virkailija hieman närkästyi ja kertoi miten hän 30 vuotta alalla olleena tietää kyllä asiat. Sen jälkeen kun sanoin miten hän on kilpailutuksesta johtuen viides minun kanssani ASP-lainasta neuvotteleva pankkivirkailija ja neljä aiempaa ei nähnyt taloyhtiölainassa mitään ongelmaa.

Näiden sanojen jälkeen virkailija lähti keskustelemaan esimiehensä kanssa ja palattuaan sanoi miten tässä tapauksessa voimme tehdä poikkeuksen. Minulle ainakin jäi vähän sellainen kutina, ettei virkailija vain kehdannut myöntää olleensa väärässä.

Toinen epäselvyys mitä muistan ASP-lainan hakemisesta, liittyi laina-aikaan. En kuollaksenikaan muista kuka pankkivirkailijoista tai mistä pankista tämä näkemys tuli, mutta yksi neuvottelija väitti kivenkovaan minulle ainoan mahdollisen laina-ajan ASP-lainaan olevan 25 vuotta. Muita vaihtoehtoja ei jostain syystä ollut tämän virkailijan mukaan mahdollista ottaa.

Lopulta kun Osuuspankin kanssa hieroin viimeisiä silauksia asuntolainaani, pöydällä oli vaihtoehtoja eripituisille laina-ajoille. Eli tässäkin tapauksessa pankin väki oli liikkeellä virheellisin tiedoin.

Yleisiä harhaluuloja sekä hassuja ajatuksia ASP-säästämisestä

ASP-tili ei ole jostain syystä saanut järin suurta suosiota ikäluokkani keskuudessa, vaikka alan olla siinä iässä että yhä useammat etsivät jo tosissaan itselleen omistusasuntoa. Tässä vaiheessahan ASP-tilin pohtiminen on jo aivan liian myöhäistä.

”Mitä järkee jossain ASP-tilissä, kun mä sain lainaa ilmankin?”

Tämän kysymyksen olen kuullut useammastakin suusta. Miksi säästää pitkään ja tylsästi johonkin ASP-tilille, kun minä tai kaverini sai lainan ilman vuosien ASP-säästämistä. Tässä kohdassa ei selvästikään nähdä metsää puilta.

Lainaa saa kyllä melkein aina, mutta pointti onkin että millaisilla ehdoilla sitä lainaa saa. Uskallan väittää että yhdelläkään lainanhakijalla ASP-tili ei vaikuta negatiivisesti lainaneuvotteluihin.

Nämä ilman ASP-tiliä lainaa hakeneet eivät voi oikeastaan mistään tietää paljonko laina heille olisi ASP-tilin kera tullut maksamaan. Luultavasti he olisivat saaneet pelattua marginaalia alaspäin, sekä olisivat saaneet ilmaiseksi palveluita joista ovat kenties ilman ASP:tä maksaneet.

ASP-tilin avaamista jahkataan vuosia

Tiedänpä tapauksen, missä tuttavani pohti reilun vuoden ASP-tilin avaamista sitä koskaan tekemättä. Selityksiä oli useita, vuokraamisen rajoittaminen, ”ei tarvetta ASP-eduille” sekä kiire ostaa asunto heti. Viimeisestä selityksestä huolimatta asuntokauppoihin kului kuitenkin lähemmäs kaksi vuotta, eli ASP:n olisi ehtinyt helposti tehdä kaiken jahkailun aikana.

Lisäksi vielä kyseinen tuttava seisotti koko pohdiskelun ajan asunnon käsirahaa nollakorkoisella pankkitilillä. ASP-tilin 1 % + 4 % korot olisivat keränneet käsirahalle parin vuoden aikana varmasti satoja euroja korkotuloja.

ASP-tili avataan, mutta sinne ei säästetä (ainakaan tarpeeksi)

Lisäksi oma lukunsa ovat ne jotka avaavat tilin, mutta eivät kuitenkaan ota siitä hyötyä irti. Tili avataan kenties jopa vuosia ennen asunnon ostamista, mutta sinne säästellään vain 150 euron minimiä kvartaalissa ja mahdollisesti unohdetaan jollain kvartaalilla maksu kokonaan.

Kun parin vuoden jälkeen ollaan asuntonäyttöjä katselemassa, todetaan että ASP-tilillä on rahaa vain satasista pariin tonniin, jolla ei ASP-asuntoa hankita. Koska kvartaalissa maksimi on 3000 euroa, et voi ”viimeisenä iltana” puskea tiliä tarpeeksi täyteen.

Näitäkin tapauksia tiedän missä ASP-tili on ollut henkilöllä jo vuosia, mutta asunto ostetaan kuitenkin ilman ASP:n etujen käyttämistä. Tässäkin tapauksessa voidaan heittää haikeat hyvästit mahdollisuudelle napata ASP:n kautta helpot tuotot lisäkorosta.

Lisäkorko ei ole 4 % säästetystä summasta

Pakko mainita erikseen vielä lisäkoron laskemisesta, olen siitä saanut yksityisviesteillä parikin kysymystä. Monet kysyvät että miten tuo lisäkorko lasketaan. Voiko sen laskea suoraan säästetty summa x 4 %? Vastaus on että ei valitettavasti voi, vaan lisäkorko kertyy sitä mukaan mitä kauemmin raha ASP-tilillä seisoo.

”Avasin ASP-tilin sen suuremmin miettimättä pankin ehdotuksesta”

Tässä kohdassa aika moni tuntuu ajavan miinaan. Pankit mielellään puhuvat ja suosittelevat ASP-säästämistä monille nuorille asiakkaille, mutta mielestäni ASP-tiliä ei kannata avata täysin hetken mielijohteesta tai pankin painostuksesta.

ASP-tilin kanssa asunto kannattaa mielestäni ostaa 5-6 vuotta tilin avaamisesta. Lisäkoron saa ASP-tilille ainoastaan avausvuodelta sekä viideltä seuraavalta vuodelta. Tämän jälkeen lisäkorko ei juokse enää, tosin saat kyllä siihenastiset korkosi ”pitää” (mikäli teet asunnosta kaupat). Tämän 5-6 vuoden jälkeen tilille kertyy ainoastaan prosentin lisäkorkoa.

Tästä syystä en näe esimerkiksi itse 15-vuotiaana aloitettua ASP-tiliä kovin järkevänä, sillä asunto tulisi ostaa jo hädin tuskin ennen kakskymppisten juhlimista. Mikäli asuntoa ei tuolloin halua ostaa, on ASP-säätäminen kaikkine etuineen menetetty kortti jatkossa.

Kaikista paras tilanne on kun avaat ASP-tilin juuri viisi vuotta ennen asunnon ostamista. Tosin jopa oman henkilökohtaisen tulevaisuuden ennustaminen on sekin hyvin vaikeaa. Eli todella harvat onnistuvat ajoituksessaan aivan täydellisesti. Kenties ehkä korkeakoulujen aloittamisen tai opiskelujen saatua kunnolla alkuun on hyvä hetki miettiä vakavasti ASP-tilin avaamista.

”Eihän sitä asuntoa voi edes vuokrata, ei kannata ostaa ASP:llä”

Jos tarkoitus on ostaa suoraan sijoitusasunto, ymmärrän yskän. Mutta ns. ”perinteinen tie” siitä missä ensin ostetaan asunto oikeasti omaan käyttöön ja kenties joskus tulevaisuudessa laitetaan vuokralle, niissä en ymmärrä ASP:n hylkäämistä.

Totta on että ASP:llä ostettua asuntoa et saa vuokrata kuin poikkeusluvilla pariksi vuodeksi. Näitä poikkeuslupia ovat lähinnä muutto opiskelun ja työn perässä toiselle paikkakunnalle. Noissakin tapauksissa joudut oikeasti tekemään Valtionkonttorille kirjallisen ilmoituksen asunnon käytöstä vuokraukseen. Esimerkin vuokrausilmoituksesta löydät tästä linkistä.

Omien havaintojeni mukaan porukka ottaa tämän pykälän vähän liian tosissaan. Ajatellaan ettei sitä ASP:n avulla ostettua kämppää voi koskaan laittaa vuokralle, ainakaan sen ekan 25 vuoden aikana mitä asuntoa maksellaan pankille. Tämän pykälän on lähinnä tarkoitus estää ettei ASP:n hyödyt valu asuntosijoittajien (tai heidän lastensa) taskuihin, kuten vaikkapa asumislisän kanssa on käynyt. Ei tämän pykälän ole tarkoituksena kiusata asuntolainaa miettivää tavallista pulliaista.

Itselläni on suunnitelmissa joskus vuokrata ”aivan normaalisti” tätä ASP:llä ostettua asuntoa kaikesta huolimatta. Se vuokraaminen vaatii toki hieman kikkailua. Korostan että en ole tätä tehnyt vielä käytännössä, joten aivan 100 % takuuta onnistumiselle en anna. En kuitenkaan näe asian hoitamisessa tähän malliin mitään ongelmaa.

Vaihtoehto A: Kilpailutan tämän asuntolainani parin vuoden asumisen jälkeen. Kenties vaihdan kilpailutuksen yhteydessä pankkia. Kilpailutuksessahan voi myös neuvotella asuntolainan muistakin ehdoista uudelleen, kuin pelkästä marginaalista ja kuluista. Mitä jos kilpailutuksen yhteydessä neuvottelen ASP-maininnat pois? Samalla toki lähtevät muutkin edut kuten korkotuet sekä takaukset (jotka muutenkin parin vuoden makselun jälkeen ovat jo tukevammalla pohjalla).

Vaihtoehto B: Asuntolainaneuvotteluissa kuulin pankkivirkailijalta että ASP-laina ei välttämättä ole aina asuntokohtainen. Kuulemma sellaisiakin järjestelyjä on tehty, missä henkilö ostaa uuden asunnon, mutta ”vanha ASP-laina” siirretäänkin uuteen asuntoon jotta ASP:n edut pysyvät. Kuulostaa hurjalta, mutta näin minulle neuvottiin ihan pankista. Samalla kun ASP:n edut siirtyvät uuteen asuntoon, loppuu myös tämä vuokrausrasite vanhasta asunnosta.

Kiinnostaako ASP-säästäminen? Liity yhteisöön Sharevillessä!

Tein viime kesänä S-juna-tekstini yhteydessä Sharevilleen oman yhteisön S-junalle. Yhteisö on saanut aikaan sen verran paljon keskustelua että sen innoittamana tein myös ASP-säästämiselle oman yhteisön.

Mikäli omistat Shareville-tunnukset ja ASP-tili kiinnostaa, suosittelen liittymään. Shareville on osakevälittäjä Nordnetin palvelu, joten kaikki Nordnetin asiakkaat voivat liittyä ryhmään. Sekä Shareville että Nordnet ovat täysin maksuttomia palveluita asiakkaalle.

Tästä linkistä löydät tiesi Sharevillen ASP-ryhmään!

Saatat olla kiinnostunut myös:

 

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

18 kommenttia kohteessa “Kannattaako ASP-säästäminen tänä päivänä? – päivitetty 2021

  1. Anonyymi kommentoi:

    Hyvää pohdintaa! Itse en olisi varmaan lainaa edes saanut ilman ASP-tiliä, kun opiskelijana vakuuksia ei pahemmin ollut.

    Muutamia huomioita:
    "ASP:n avulla voit ostaa myös sen puolen miljoonan yksiön Etu-Töölöstä, mutta 180 000 euron ylittävän osan joudut maksamaan "normaalilla asuntolainalla", johon et saa valtion takauksia tai korkotukia." Tuohon tarkennuksena, että lainaa saa 180 000 eli 10 %:n säästöjen kanssa voi ostaa 200 000 euroa maksavan asunnon ilman mitään lisälainoja. Lisälainaan saa myös valtiontakauksen.

    Vuokrauskielto koskee korkotukiaikaa eli ensimmäistä 10 vuotta. Tuo vaihtoehto B on kuulemma yleinen toimintatapa ja löytyy ihan valtiokonttorin sivuilta ohjeena.

    Alaikäinen ASP-säästäjä saa valita alkaako tuo lisäkorkojen kertyminen vasta 18-vuotiaana, joten sikäli ei ole väliä avaako 15- vai 18-vuotiaana. Alaikäisen pitää toisaalta toimittaa selvitys palkkatuloista vuosittain, joten jos helpolla haluaa päästä niin ehkä ei kannata vielä silloin avata.

    Mielenkiintoista lukea ajatuksiasi, kiitos kun jaksat kirjoittaa!

    • RJW kommentoi:

      Hyvä jos tekstistä oli hyötyä. Kiitos myös täydennyksestäsi! Kirjoittelen näitä amatöörinä ja harrastuspohjalta, joten virheitä saa korjata ja tarkennuksia esittää 🙂

  2. Anonyymi kommentoi:

    Hei,

    Hyvä kirjoitus! Mutta mihin perustuu ”ASP-tilin kanssa asunto tulee kuitenkin ostaa viimeistään 5-6 vuotta tilin avaamisesta. ”?

    Lisäkorkoahan maksetaan avaus ja seuraavilta viideltä vuodelta. Sen jälkeen vain 1%, mutta kukaan ei pakota ostamaan asuntoa.

    • RJW kommentoi:

      Noinhan se taitaa sittenkin olla. Muistelin kirjoittaessa että siinä on raaka peli Ranualla ja 5-6v jälkeen tili purkautuu jos asuntoa ei osta. Todellisuudessa taitaakin olla niin että lisäkorkoa ei kerry enää sen ylittävältä ajalta mutta peruskorko jatkaa juoksuaan. Kiitos korjauksesta, lisään sen tekstiin kunhan pääsen läppärin äärelle.

  3. Anonyymi kommentoi:

    Tälläinen vinkki vielä: Pariskunnan on mahdollista ostaa kalliimpikin asunto ensiasunnoksi kahdella asp-tilillä.

    Jos pariskunta kokee itselle sopivammaksi säästää kahdelle erillisille asp-tilille, tilit voidaan myöhemmin yhdistää.

    Erilliset tilit ovat hyvä vaihtoehto erityisesti silloin, kun pariskunnalla on varaa laittaa säästöön enemmän kuin ASP-talletusten maksimimäärä 3 000 euroa neljännesvuosittain.

    http://www.valtiokonttori.fi/download/noname/%7B70B12FDC-E290-4ABA-BF20-94EFC2FE6B5F%7D/93997

    1.7 Erilliset ASP-tilit ja yhteisen asunnon ostaminen

    Kahdella erillisellä ASP-tilillä voidaan hankkia yksi yhteinen asunto. Tallettajilla voi olla erilliset lainat tai yhteinen laina. Jos laina on yhteinen, kummallakin tallettajalla tulee olla vaadittava määrä hyväksyttyjä ASP-talletuksia omalla tilillään ASP-korkotukilainaan. Kummallakin ASP-tallettajalla täytyy olla omia varoja 10 % oman puolikkaansa hankintahinnasta.

    Kun kahden erillisen ASP-tilin varoin ostetaan yhteinen asunto, otetaan huomioon tilien talletuksista yhteensä enimmillään 3.000 € / vuosineljännes. Vain hyväksytyt talletukset otetaan huomioon ASP-korkotukilainaa laskettaessa. Kaikki talletukset voidaan kuitenkin ottaa huomioon 10 %:n omasäästöosuuteen (3.000 € / vuosineljännes ylittävät varat ovat niin sanottuja muita omia varoja).

  4. Köyhäsijoittaja kommentoi:

    Terve ja kiitos kattavasta tietopakettista.

    Meillä on sellainen tilanne, jossa olemme myymässä nykyistä asunto-osakettamme, jossa on asp-ehtoinen laina ja olemme ostamassa uutta asuntoa. Mikäli asiakkaa maksukyvyssä ei ole tapahtunut oleellista muutosta, voidaan nykyinen asp-laina siirtää vanhoine ehtoineen ja viitekorkoineen uuteen asuntoon. Tämä oli mahdollista sekä Osuuspankissa, että Nordeassa.

    Uusi asunto pitää ostaa muistaakseni puolen vuoden sisällä vanhan myynnistä ja hakemalla saa toisen puolivuotta lisäaikaa uuden asunnon etsimiseen. Järjellä oleva korkotukiaika siirtyy myös seuraavaan asuntoon.

    Finassineuvonnan suositus on, että mikäli velallisen maksukyky ei ole heikentynyt niin pankilla ei ole perustetta nostaa marginaalia tai muuttaa viitekorkoa. Toki pankit yrittävät päästä eroon vanhoista lainoista, joissa miinusmerkkinen viitekorko alentaa marginaalia, mutta me saimme ainakin myös tämän ehdon siirettyä uuteen lainaan.

    • RJW kommentoi:

      Olipa kiva kuulla esimerkki elävästä elämästä tuon ASP-lainan siirron suhteen. Ei ollut kyseessä sitten pelkkä "pankkihuhu", heh. Aika harvinaisia ilmeisesti ovat tuollaiset kikkailut. Katsotaan tuleeko itse kenties joskus käytettyä tuota hyväksi. Tuokin on hyvä asia jos siinä annetaan puolen vuoden aikaikkuna uuden asunnon löytymiselle. Ei tarvitse aivan hädissään sitä uutta etsiä.

  5. Henri Mäkinen kommentoi:

    Lisäkorkojen maksuissa on myös eroja pankkien välillä. Toiset maksavat lisäkoron koko asp:n säästötilille karttuneelle summalle, jos olet vaikka säästänyt enemmän kuin tarpeen ja toiset ainoastaan juuri sille osuudelle, jolla voi 10% osuudella Asp lainaa ottaa. Tämä hyvä kysyä ja neuvotella Pankin kanssa jo ennen Asp tilin avaamista.

  6. Osinkokuningas kommentoi:

    Mulla oli aikanaan asp tili, mutta olin aika hätänen. En jaksanut oottaa 2 vuotta että tilille olisi kertynyt tarpeeksi. Ostin lopulta lisävakuuksia pankilta ja sain kämpän nopeasti alle 😀

    • RJW kommentoi:

      Pitänee olla palkkatuloja ainoastaan alaikäiseltä (15-18v). Enpä itse joutunut koskaan talletusteni alkuperää kertomaan, ei sitä kysytty. Periaatteessa itsekin lätkin opintolainojani ASP-tilille.

    • RJW kommentoi:

      Kyllä ne on molemmat korot verovapaita. Lainaus verottajan sivulta:

      "ASP-lain 10 §:n mukaan tämän lain mukaista talletusta tai siitä ennen verovuoden päättymistä talletettua osaa ei pidetä veronalaisina varoina eivätkä rahalaitoksen tällaiselle talletukselle maksama korko ja lisäkorko ole veronalaista tuloa tulo- ja varallisuusverotuksessa. Korosta ja lisäkorosta ei myöskään suoriteta korkotulon lähdeverosta annetussa laissa (1341/90) tarkoitettua lähdeveroa."

      Lähde: https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48890/korkotulojen_verotu2/

    • RJW kommentoi:

      Maksimi kyllä 25v, muttei se ole AINOA vaihtoehto kuten pankista minulle sanottiin jonkun toimesta. Minulla oli kaksi viimeistä vaihtoehtoa ennen päätöstäni ASP-lainalle joko 20 tai 25 vuoden laina-aika.

  7. Anonyymi kommentoi:

    Asp lainan siirto on onnistunut ongelmitta useampaan kertaan. Ainut "haitta" on se ettei lainamäärää voi korottaa siirron yhteydessä, mutta ihan ymmärrettävää se on.

  8. Aino Toivettula kommentoi:

    Voiko kela vaatia henkilöä, joka avaa asp tilin, käyttämään näitä asp rahoja elämiseen? Nyt hän ei saa asumistukea tai toimeentulotukea. Kela sanoo, että sullahan on rahaa ( asuntosäästöjä). Elä nillä?
    Asiassa on myös 2. Ongelma. Hän osti pakkohuutokaupasta rotiskon, joka tuhopoltettiin ekana yönä. Jäjelle jäi
    Tontti. 1/3 rahoista hävisi savuna ilmaan. Onko mitään tehtävissä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *