Tällä kertaa vähän erilainen blogikirjoitus kuin yleensä. Tässä viime aikoina on sattunut kaikenlaista pientä. Niin suurta että tekee mieli kirjoittaa, mutta kuitenkin niin pientä ettei sille viitsi omaa kirjoitusta tehdä. Tehdään kompromissi ja tungetaan kaikki tämä yhden tekstin alle.

Mitä Inssin osingot edellä, sitä suuret talousmediat perässä

Kerrankin näin. Minä olin askeleen edellä. Ennen juhannusta tein blogikirjoituksen, jossa laskin mm. paljonko Juha Sipilä on hävinnyt rahaa päättäessään panostaa Elektrobitin sijaan politiikkaan. Sain tuloksen 40 miljoonaa. Ihan mukavat summat.

Noh, nyt oli sitten ensin Arvopaperi ja sen perään Kauppalehti tehnyt jutun samaisista Sipilän osakkeista. Liekö inspiraatio Arvopaperin toimituksessa lähtenyt täältä blogista, vai sitten jostain aivan muualta? Eipä tuo varmasti koskaan meille selviä. Siitä huolimatta hieno tunne olla kerrankin askeleen edellä ammattimaisia toimittajia. Yleensä kun roolit ovat toisin päin.

Onko politiikkaan sekaantuminen riskinottoa? (Inssin osingot 22.6.2017)

Juha Sipilä heittänyt menemään jo yli 40 miljoonaa euroa (Arvopaperi 3.8.2017)

Lukijoita aina vain enemmän

Lukijamäärät minulla ovat olleet suorastaan räjähdysmäisessä kasvussa. Ei ole kauaa kun tein 10 000 lukukerran blogikirjoituksen. Nyt on puhkottu jo 20 000 kertaa. Sitäkin kovempana saavutuksena pidän sitä, että viimeisen kuukauden aikana blogia on luettu yli 11 000 kertaa! Ollaan nyt siis reilusti päälle sadan tonnin vuosivauhdissa.

Seuraajiakin Sharevillessä viime aikoina on tullut roimasti lisää. Pelkän viime viikonlopun aikaan sain 15 uutta seuraajaa. Ilmeisesti asunnon ostaminen ja sitä edeltävä prosessi kiinnostaa lukijoitani. Täytynee huomioida tämä, sillä omasta asunnosta riittää varmasti tulevaisuudessakin.

Blogin ympärillä muutenkin vauhti kiihtyy

Olen viime aikoina hieronut hieman yhteistyökuvioita. Minuun päin ollaan oltu yhteydessä, ja myös minä olen tehnyt aloitteita. Katsotaan mihin päästään, vai päästäänkö mihinkään.

Uusia juttuideoita syntyy kuin sieniä sateella. Tällä hetkellä minulla on 53 keskeneräistä tekstiä pöydälläni. Eipä tunnu jutuista olevan pulaa. Voi kunpa vain ehtisi kirjoittaa niitä. Työt vievät paljon aikaa ja energiaa tällä hetkellä. Sen takia en ole joutanut blogin ulkoista olemustakaan parantelemaan yhtään. Kaikki blogille omistettu aika on mennyt kirjoittaessa, tekstejä kun pyörii nyt todella paljon päässä.

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

2 kommenttia kohteessa “Sekalaisia ajatuksia viikolta 32

    • RJW kommentoi:

      Täytyy sinun blogillesi antaa iso kiitos, sieltä on selvästi eniten liikennettä tänne päin (vajaa 800 kertaa). Google reipas 600 kertaa, Facebook 350 kertaa. Osinkoinsinööri vajaat 100 kertaa ja Sharevillen profiili muutaman kerran sitä vähemmän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *