Jaahas, joko se taas 3 kuukautta meni? Vuoden 2017 ensimmäinen puolisko on nyt käyty läpi, ja mitä on jäänyt käteen? Siitä lisää tässä blogikirjoituksessa.

ASP-tili

ASP-tilille jatkettu säästämistä täydellä 3000 euron summalla. Nyt takana on jo 7 kvartaalia kahdeksasta. Viimeinen puuttuva säästökvartaali laitetaan maksuun nyt heti heinäkuun alussa, ja sen jälkeen aletaan tekemään papereita asuntolainasta! Minulla riittää mietittävää seuraavaa salkkuraporttia tehdessä että miten mahdan ujuttaa omistusasunnon näihin taulukoihin. Asuntolaina korvaa varmasti ASP-sarakkeen, mutta miten? Noh, ei mietitä sitä vielä.

Osingot

Osingot toisella kvartaalilla olivat 968,5e (2016: 1064,38e). Lievä lasku johtuu viime kesänä tekemistäni Fortumin myymisistä. Myin silloin 200 kpl Fortumin osakkeita pois, ja sen vuoksi tämän kevään osingoista ”puuttuu” 220 euroa (200 x Fumin 1,1e osinko). Fortumeista saadut rahat laitoin kiinni paljon maltillisempaa osinkoa maksavaan Unileveriin. Huomattavaa on myös dollarin selvä heikkeneminen kevään aikana, mikä aiheuttaa sen että saan euroissa mitattuna vähemmän osinkoja kuin aiemmin.

Ensimmäisellä kvartaalilla osinkoni olivat 914,44e ja kun tähän lisätään toisen kvartaalin osingot, niin vuoden 2017 ensimmäisellä H1-puoliskolla osinkoja tuli 1882,94e (H1/2016: 1916,86e). Vähän ollaan siinäkin siis takaa-ajossa viime vuoteen verrattuna.

S-ryhmän osuuskuntajäsenyydet

S-ryhmän osuusmaksun korot ovat varma alkavan kesän merkki, ja niitä alkoi jälleen tipahdella tililleni. Huhtikuussa korkonsa maksoi Suur-Seudun Osuuskauppa SSO maksaen 6e (2016: 6e). Toukokuussa neljä osuuskuntaa muisti minua korollaan. Osuuskauppa KPO 20 eurollaan, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa 10 eurolla, Helsingin Osuuskauppa Elanto 10 eurolla ja Osuuskauppa Suur-Savo 10 eurolla. Kaikkien korot pysyivät samana kuin edellisenä vuonna. Suur-Savo maksoi myös jostain syystä minulle pääomanpalautusta 0,56e. Pääomanpalautuksia en olekaan aiemmin S-ryhmästä saanut. Kesäkuussa maksunsa antoivat Eepee 20e, Etelä-Karjala 5e, Turku 10e, Pirkanmaa 8e, Keskimaa 6e, Satakunta 6e ja Hämeenmaa 3e (2016: 5e). Hämeenmaata lukuunottamatta kaikki kesäkuun maksajat pitivät maksunsa viime vuoden tasolla.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä että Varuboden-Osla sekä Kymen seutu jättävät maksamatta koron tänä vuonna kokonaan. Varuboden ei sitä maksanut viimekään vuonna, mutta Kymen seutu jäi nollille nyt ensimmäistä kertaa. Luultavasti ainakin Varubodenista otan tulevaisuudessa rahani ulos, kenties myös Kymestä. Satasista toinen sijoitetaan Maakunnan osuuskuntaan, joka minulta on joskus jäänyt ostamatta. Se maksoi tänäkin vuonna korkoa 5e.

Yhteensä S-ryhmän koroista minulle tuli Q2 aikana (ja myös koko vuoden 2017 aikana) 116,56e (2017: 121e). Ensi viikolla olisi tarkoitus julkaista isompi ja tarkempi blogikirjoitus S-ryhmästä. Muistakaahan seurata blogia!

Suorat osakesijoitukset

Myös suoria osakesijoituksiakin ehdin toisella kvartaalilla tehdä. Realty Incomea tuli salkkuun erä numero 3. Vaikka sainkin keskikurssiani hilattua alaspäin, en silti ole täysin tyytyväinen maksamaani hintaan. Osakkeen hinta luisti alaspäin vielä parikin päivää ostoni jälkeen. Onneksi Realty tuo kuitenkin joka kuukausi hieman hiluja salkkuuni osinkojen muodossa, mikä vähän helpottaa oloa.

Tein kvartaalin aikana myös hieman myyntejä kun päätin luopua Metson ja Valmetin osakkeistani. Näistä kirjoitin tarkemmin omassa blogikirjoituksessa. Metson ja Valmetin myynnin yksi suurimmista pointeista oli alle tuhannen euron verovapaat myynnit. Ne kuitenkin taisivat kurahtaa heti pari päivää myyntien jälkeen. Sain nimittäin Betssonilta pääomanpalautusta osinkojen sijasta. Pääomanpalautus katsotaan ymmärtääkseni myynniksi, ja eiköhän se minun tonnini paukahtanut sitten rikki muutamalla eurolla. Hyvää tuuria minulla! Jatkossa tonnin myynnit kannattanee tehdä ihan vain vuoden viimeisinä päivinä.

Opintolaina ja muut velat mukaan raportteihin

Tämä salkkuraportti on ensimmäinen jossa otan velkani mukaan taulukoihin. Tällä hetkellä se tarkoittaa pelkkää opintolainaa. Ensi kvartaalilla minulla pitäisi olla velkaa paljon enemmän, kun tarkoituksena olisi ostaa se asunto.

Sharevillessä 300 seuraajaa rikki!

Tällä hetkellä minulla on Sharevillessä jo 318 seuraajaa, ja toisen kvartaalin aikana puhkeutui uusi sataluku. Shareville-profiilini löydät tästä linkistä.

Yhteenveto

Lähtökohdat toiselle kvartaalille olivat maltilliset, koska muutto sijoittui tälle kvartaalille. Varauduin siis siihen, että rahaa menee niin muuttamiseen, kuin myös kalusteiden hankintaan. Onneksi kesäkuussa tililleni tuli lomarahat, joten voidaankin ehkä sanoa niiden kuitanneen nuo muuttokulut. Siksi siis tästä kvartaalista muodostui suht normaali, siis hyvä säästämisen suhteen.

Ensi kvartaali tulee olemaan melko hämärä, johtuen tuosta mahdollisesta asunnon ostamisesta. Koskaan en ole asuntovelallinen ollut, ja asumiskuluni kasvavat hieman nykyisestä, joten vielä en osaa sanoa miten asuntolainan ottaminen voi vaikuttaa säästämisiini.

Taulukot

Seuraavaksi laitan jälleen tuttuja taulukoita. Kolme ensimmäistä piirakkadiagrammia ovat vanhoja tuttuja, ja neljäs taas liittyy tähän uuteen lisäykseeni, eli velkoihin.

Aloitetaan taulukolla:

Taulukosta näkyy koko varallisuuteni velkoja myöten. Vaikka pörssi onkin viime aikoina ottanut hieman ilmoja pois, osakkeideni arvo nousi silti jopa ilman lisäostoja. Lisäostoja tein reilulla 800 eurolla. Tämä sisältää siis Realty Incomen ostamisen. Tästä summasta on kuitenkin miinustettu Metsosta ja Valmetista saadut eurot, eli taulukossa on todellakin vain uudet sijoitukset.

Myös Superrahastot nousivat ilman lisäostojakin. Pidän silti yhä kiinni linjastani laittaa 50 euroa joka kuukausi Tanskan sekä Ruotsin Superrahastoon.

Toisen kvartaalin aikana varallisuuteni nousi 4309 euroa (Q1 2017: 5137,17e).

Seuraavaksi salkkuni sisältö kokonaisuudessaan. ASP-tilillä on nyt reilu neljäsosa varallisuudestani.

Valuuttahajautukset näyttävät seuraavalle. Dollareita on hieman enemmän kuin edellisellä kvartaalilla, johtuen tekemästäni Realty Incomen ostosta. Muutenhan dollarin kurssi on laskenut suhteessa euroon. Ilman tuota laskua dollarien osuus olisi vieläkin isompi.

Jakautuminen eri maiden välillä ei paljoa eroa edellisestä taulukosta. Lähinnä Saksa tulee sinne kummittelemaan.

Uusin diagrammi kertoo paljonko minulla on velkavipua salkussani. Tällä hetkellä vain 10 %. Olisin heittänyt lonkalta isomman luvun, ja vähän yllätyin miten pieni siivu enää velkaa on. Toki tähän vaikuttaa varmasti sekin, että velkaa olen viimeksi ottanut tammikuussa 2016. Asiaan tulee muutos jo ensi kvartaalilla, mikäli vain pääsemme yhteisymmärrykseen pankin kanssa asuntolainan järjestelyistä.

Näillä eväillä kohti seuraavaa kvartaalia! Palataan näihin tunnelmiin taas syyskuun lopussa.

Kaikki historian salkkuraportit:

2023 Q3 – ylimääräisten lyhennysten makuun 2023 Q2 – Oma tupa, oma lupa 2023 Q1 – Hyvää kannattaa odottaa 2022 Q4 – Kiireisyys palasi arkeen 2022 Q3 – Elämä hymyilee, mutta yhä vain pörssin ulkopuolella 2022 Q2 – Juhlahetkiä lähinnä pörssin ulkopuolella 2022 Q1 – Rauhanajan päätös söi monella tapaa 2021 Q4 – Kierrokset nousevat tyhjäkäynnistä huolimatta 2021 Q3 – Viisi vuotta salkkuraportteja 2021 Q2 – Duunarista yrittäjäksi 2021 Q1 - Ajatukset leijailevat lähitulevaisuudessa

2020 Q4 – Salkun siivousta kovalla kädellä 2020 Q3 – Kun osakesalkku on asunnon seiniä paksumpi 2020 Q2 – Juhlitaan kuin eilistä ei olisikaan 2020 Q1 – Kylmä startti uudelle vuosikymmenelle

2019 Q4 - Ostoja kovalla kädellä 2019 Q3 - Rajapyykkien yli että heilahtaa 2019 Q2 - Tasaisen tylsää menoa 2019 Q1 - Lujaa menoa pörssissä ja sen ulkopuolella 2018 Q4 - Upotaan Titanicin lailla 2018 Q3 - Kohti pimeää syksyä 2018 Q2 - Takaisin lähtöruutuun 2018 Q1 - Stressiä ja käteistä 2017 Q4 - Takana mahtava sijoitusvuosi 2017 Q3 - Oma asunto hankittu! 2017 Q2 - Viimeiset hetket asuntovelattomana 2017 Q1 - Salkkuraportit blogin puolelle 2016 Q4 - Hyvästit vuodelle 2016! 2016 Q3 - Raporttien teko alkaa

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *