lauantai 6. heinäkuuta 2019

Lepää rauhassa Metsätalousinsinöörin sijoituspäiväkirja

Voitte lopettaa hengityksen pidättämisen sekä pyyhkäistä hikikarpalot otsalta. En ole otsikosta huolimatta lopettamassa tämän blogin pitämistä. Ainoastaan blogin nimi tulee, tai siis tuli jo vaihtumaan. Vaihdoin sen jo juhannuksen jälkihöyryissä muotoon Inssin osingot, kuten moni tämän blogin varmaan jo tunteekin.

Ehdin kirjoittaa Metsätalousinsinöörin sijoituspäiväkirjaa tuolla nimellä reilut kaksi vuotta. Tässä blogikirjoituksessa on tarkoitus käydä läpi sitä, miksi blogin nimi vaihtui ja mihin se kenties vaikuttaa. 

Nimenvaihdoksen yhteydessä hankin blogilleni oman domainin. Jatkossa tätä blogia voi seurata osoitteesta inssinosingot.fi. Uudesta domainista menee suuret kiitokset Zonerille ja heidän domain-palveluilleen.

sijoittaminen osinko blogi

vakuutusten kilpailuttaminen säästövinkki
Lue lisää tarjouksesta painamalla banneria 



"Metsätalousinsinööri oli silloin hyvä ajatus"

Kun perustin tämän blogin kevättalvella 2017, tästä ei pitänyt tulla aktiivinen sijoitusblogi. Alkuperäinen tavoitteeni oli vain pitää tämän blogin kautta päiväkirjaa salkkuraporttien muodossa. Leikilläni ajattelin alussa, että voisinhan minä ottaa tavoitteeksi julkaista yhden blogin joka kuukausi. Tämä tarkoittaisi kahdeksan kappaletta salkkuraportin ulkopuolisia blogikirjoituksia vuodessa.

Noh, kaikki tietävät että homma lähti nopeasti käsistä. Tällä hetkellä olen julkaissut 170 kirjoitusta tämän blogin sisällä, sekä muutamia kymmeniä muilla sivustoilla. Tekemistä on riittänyt, mutta mikäs siinä, kun tykkää tekemisestä. 

Koska tällä blogilla ei ollut alkuperäisen ajatuksen perusteella mitään muuta funktiota, kuin toimia omien ajatuksieni päiväkirjana, en sen vuoksi panostanut blogin nimeen yhtään. Metsätalousinsinöörin sijoituspäiväkirja tuli nimeksi ihan vain Nordnetin haastattelusta, jossa olin ollut paria kuukautta aiemmin.  

Idea oli hyvä, mutta toteutus huono. Molemmat nimen sanoista, sekä metsätalousinsinööri että sijoituspäiväkirja ovat melkoisia sanahirviöitä. Kolmen sanan yhdyssanoja, joista helposti unohtuu yksi oleellinen sana. Kaiken huipuksi ääkköset ja öökköset sotkevat pakkaa entisestään domainissa.

Kokeile Nextoryn e- ja äänikirjoja 14 päivää maksutta


Kaksi nimeä aiheutti sekaannusta

Koska domainissa "metsatalousinsinoorinsijoituspaivakirja" olisi ollut aivan kamala, päätin rakentaa oikotien. Blogin osoiterakenteeseen päätyikin lopulta aivan eri nimi, eli Inssin osingot. Ideana ihan hyvä, mutta se sekoitti pakkaa entisestään. Huomasin nimittäin aika nopeasti, että blogistani puhutaan nimenomaan Inssin osinkoina, eikä niinkään Metsätalousinsinöörin sijoituspäiväkirjana. 

Vaikka virallistinkin nyt blogini nimen Inssin osinkoina, en ole vieläkään järin tyytyväinen blogin nimeen. Nimi on aika mielikuvitukseton, ja lisäksi osinkoja vilisee joka toisen sijoitusblogin nimessä. Osingot eivät edes ole enää kovin suuressa roolissa sijoitusstrategiassani, joten sen vuoksi niiden korostaminen on hieman kyseenalaista.

Mutta on siinä nimessä toisaalta myös hyviä puolia. Hakukoneoptimoinnin kannalta osinkoja on hyvä roikottaa mukana nimessä, sillä monet lukijat googlaavat osinkoihin liittyviä uutisia, artikkeleja sekä blogeja. Eli ei se lopulta ihan sattumaa ole, että päädyin pitämään Inssin osingot nimenä.



Tulevaisuudessa yhä syvemmälle bloggaamiseen

Hakukoneoptimoinnin jälkeen on hyvä puhua blogin tulevaisuudesta. Olen opiskellut tämän vuoden aikana älyttömästi hakukoneoptimointia, digitaalista markkinointia sekä hyvän sisällön luomista. Näihin asioihin palaa viikossa helposti useita tunteja. 

Tätä opiskelua olen tehnyt paljon sijoittamisen varjolla, eli siinä missä aiemmin käytin vapaa-aikaani sijoittamiseen, käytän sitä nyt uusiin harrastuksiin. En ole esimerkiksi kertaakaan viimeisen puolen vuoden aikana jaksanut katsella pörssikursseja. Lisäksi keväiseksi perinteeksi muodostuneet erilaiset osinkojen pyörittelyt Excelissä jäivät tänä keväänä tekemättä oikeastaan kokonaan.

Panostan bloggaamiseen, sillä se saattaa tulevaisuudessa vauhdittaa vaurastumistani. Jo tällä hetkellä blogituloni käyvät ankaraa kamppailua osinkotulojeni kanssa. Aika jännä juttu, että parin vuoden ikäinen blogi voi pian tuoda minulle enemmän tuloja, kuin seitsemän vuoden ikäinen osinkosalkku. Ei siis ihme, että blogiin panostaminen kiinnostaa.


Saatat olla kiinnostunut myös:
Talousblogilla tienaaminen, osa I - Google AdSensen mainostulot
Talousblogilla tienaaminen, osa II - pitäisikö Google AdSense heittää mäkeen?
Sijoittamisen avulla yrittämisen puolelle - Talousblogilla tienaaminen, osa III
Palkattoman työn kirous - Talousblogilla tienaaminen, osa IV
Bloggaamisella passiivisia tuloja(ko?) - Talousblogilla tienaaminen, osa V
Kaksi vuotta bloggaamista täynnä - Mitä on jäänyt käteen? 






Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä

Seuraa blogia Facebookissa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Seuraa blogia



Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä

Seuraa blogia Facebookissa:


Norskin linjasta Svea-mamman helmoihin - Svea Ekonomin säästötili kokeiluun

Niin siinä vain kävi. Enää ei yhden käden sormet riitä pankkiasiakkuuksieni kohdalla. Kirjoittelin teille noin vuosi sitten siitä, miten ole...