Mainos

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Norskin linjasta Svea-mamman helmoihin - Svea Ekonomin säästötili kokeiluun

Niin siinä vain kävi. Enää ei yhden käden sormet riitä pankkiasiakkuuksieni kohdalla. Kirjoittelin teille noin vuosi sitten siitä, miten olen yhtä aikaa viiden eri pankin asiakas. Aiemmin minulla on ollut asiakkuudet voimassa Nordnetin, Osuuspankin, Nordean, S-pankin ja Bank Norwegianin kanssa.

Nyt lista kasvaa yhdellä pankilla. Tällä kertaa kyseessä on ruotsalainen Svea Ekonomi, jonka on tarkoitus ryövätä itselleen iso osa Bank Norwegianin roolista. Syy asiakkuuden avaamiselle oli Svea Ekonomin säästötili, jolle luvataan tällä hetkellä markkinoiden korkeinta korkoa. Svea Ekonomin korko on tasan 1 %, kun Bank Norwegianilla se on vain 0,75 %. Toisin sanoen Svea Ekonomi maksaa kolmanneksen parempaa korkoa, kuin Bank Norwegian.

Ehdin olla Bank Norwegianin säästötilin asiakas noin 1,5 vuotta. Kun avasin Bank Norwegianin tilin alkuvuodesta 2018, Norwegian maksoi korkoa peräti 1,75 %. Syksyllä 2018 Bank Norwegian laski kuitenkin korkoa kerralla 1,75 % -> 0,75 %. Paine säästötilien koroilla tuntui olevan yleinen, sillä muutama muukin kilpailija on viimeisen vuoden aikana laskenut talletuskorkoaan.

Bank Norwegian jää silti elämään sekä muistoissani, että lompakossani. Norwegianin luottokortti on sen verran etevä peli lentolippujen cash pointsineen, että säilytän Norskin asiakkuuden yhä. Toki on hyvä pitää mielessä myös lentoyhtiön julkisuudessa olleet ongelmat. Jos Norwegianin lentoyhtiö kippaa, cash pointsit muuttuvat hetkessä arvottomiksi.


Lue lisää tarjouksesta painamalla banneria

perjantai 12. heinäkuuta 2019

2019 Q2 - Tasaisen tylsää menoa

Jaahast, se on taas kvartaali taputeltu, ja jälleen olisi aika alkaa kirjoittamaan salkkuraporttia. Vuosi on ylittänyt jo puolivälinsä, eikä tätä vuosikymmentä ole enää kovin kauaa jäljellä.

Pyörittelin hetken mielessäni mahdollista otsikkoa t'lle salkkuraportille, mutta en keksinyt tällä kertaa mitään lennokasta. Kvartaali oli kaikin puolin melko hajuton, mauton ja väritön. Tasaisella tahdilla eteenpäin vailla sen suurempia pomppuja. Noh, sitähän se sijoittaminen yleensä onkin.

Pidemmittä puheitta, lähdetään katsomaan varallisuuteni kehittymistä vuoden toisella kvartaalilla.


Lue lisää tarjouksesta painamalla banneria

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Lepää rauhassa Metsätalousinsinöörin sijoituspäiväkirja

Voitte lopettaa hengityksen pidättämisen sekä pyyhkäistä hikikarpalot otsalta. En ole otsikosta huolimatta lopettamassa tämän blogin pitämistä. Ainoastaan blogin nimi tulee, tai siis tuli jo vaihtumaan. Vaihdoin sen jo juhannuksen jälkihöyryissä muotoon Inssin osingot, kuten moni tämän blogin varmaan jo tunteekin.

Ehdin kirjoittaa Metsätalousinsinöörin sijoituspäiväkirjaa tuolla nimellä reilut kaksi vuotta. Tässä blogikirjoituksessa on tarkoitus käydä läpi sitä, miksi blogin nimi vaihtui ja mihin se kenties vaikuttaa. 

Nimenvaihdoksen yhteydessä hankin blogilleni oman domainin. Jatkossa tätä blogia voi seurata osoitteesta inssinosingot.fi. Uudesta domainista menee suuret kiitokset Zonerille ja heidän domain-palveluilleen.

sijoittaminen osinko blogi

vakuutusten kilpailuttaminen säästövinkki
Lue lisää tarjouksesta painamalla banneria 


Seuraa blogia



Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä

Seuraa blogia Facebookissa:



Elisa ja Kone tylsyttävät putoavan puukon - case Nordean osake

Viime aikoina on nähty salkussani jotain sellaista, mitä en olisi vielä paria vuotta sitten koskaan uskonut näkeväni. Tällä hetkellä minun s...