Se olisi nyt päivälleen kaksi vuotta bloggaamista takana! Pitkälle ollaan päästy siitä sunnuntaista 2.4.2017, kun tähän blogiin kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni. Ensimmäisen tekstin aiheena oli oma salkkuraporttini, joiden pohjalle tämän blogin piti alkujaan perustua. Noh, nälällä on joskus tapana kasvaa syödessä ja jälkikäteen katsottuna blogiin on tullut paljon muutakin.

Muistan vieläkin alkuperäisen lupaukseni tälle blogille. Tarkoituksenani oli kirjoittaa yksi teksti per kuukausi-tahdilla. Ei ollut siis järin suureelliset tavoitteet meikäläisellä. Kaavailemani kirjoitustahti lensi kyllä heti alkuvauhtiin pääsemisen jälkeen roskakoriin; pelkästään vuoden 2017 aikana julkaisin yli 70 tekstiä, eli homma lähti välittömästi käsistä.

Tässä tekstissä on tarkoituksena muistella vähän vanhoja ja samalla pohtia tulevaa. Tämä blogi on antanut kahden vuoden aikana minulle paljon enemmän, kuin olisin koskaan uskaltanut edes kuvitella. Tarinaa blogin ympäriltä riittäisi varmasti useampaankin tekstiin, mutta pyritään mahduttamaan kaikki tähän yhteyteen.

Kaiken huipuksi blogini synttärit saivat huikean lahjan. Sattumalta vuosipäiväni osui juuri samalle päivälle, kun olin vierailemassa Sammon pääkonttorilla. Tämä sattuma kuvasti mielestäni aika hyvin sitä, miten olen onnistunut kirjoittamalla pääsemään välillä aika syvälle piensijoittamisen pariin. Olisin nauranut aika makeasti kaksi vuotta sitten, jos joku olisi väittänyt minulle Sammon työntekijöiden seuraavan vielä joskus tätä blogia ja että nämä kutsuisivat minut käymään.

Ei siinä, Sammosta tulee varmasti oma tarinansa vielä myöhemmin, joten ei siitä enempää tässä vaiheessa.

Mistä lähdettiin liikkeelle?

Pienestä sitä on ponnistettu eteenpäin. Tämä blogi sai alkunsa niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin Nordnetin Shareville-keskustelupalstaan hermostumisestani. Sharevillessä on aivan mahtavia keskusteluja, mutta valitettavasti se on käyttäjäystävällisyydeltään todella kehno. Viesteissä ei ole muokkaamiseen tai poistamiseen liittyviä ominaisuuksia, hakutoiminnot ovat olemattomat, viestit saattavat kadota helposti kesken kirjoittamisen, sekä kuvia, linkkejä ja muuta mukavaa on aika vaikea liittää viestiin.

Ei ole kerta eikä kaksi, kun Shareville meni tilttiin 30-60 minuutin mittaisen viestin kirjoittamisen jälkeen. Voitte uskoa minkälaiset ärräpäät suustani lensivät, kun pitkään ja hartaasti kirjoittamani teksti katosi bittiavaruuteen minusta riippumattomista syistä. Lisäksi ongelmia tuotti Sharevillen kehnot hakutoiminnot. Olen kommentoinut Sharevilleen muistaakseni vuodesta 2014 asti, joten vuosia vanhoja kommentteja on lähes mahdoton kaivaa jälkikäteen esiin. Erityisesti suurten kotimaisten yhtiöiden kohdalta on todella nihkeä etsiä kommentteja vuosien takaa.

Siitä se ajatus sitten lähti. Blogi on alustana todella paljon mukavampi kirjoittaa. Täällä voi tekstiä muotoilla loputtomiin, voin lisätä oikeastaan mitä tahansa näihin kirjoituksiin ja viestit tallentuvat automaattisesti noin 15 sekunnin välein. Ihan sama vaikka netti katoaisi tai selain kaatuisi, viestini säilyy kuitenkin tallessa. Lisäksi tekstien kirjoittamisen voi jättää koska tahansa kesken ja jatkaa myöhemmin. En kyllä tiedä onko tämä hyvä juttu, minulla kun seisoo tälläkin hetkellä noin sata keskeneräistä tekstiä pöydällä.

Suosio lähtee liikkeelle ja haasteet ilmaantuvat

En olisi koskaan uskonut, että joku jaksaisi lukea näitä kirjoittamiani tekstejä. Alkuperäinen idea oli kirjoittaa lähinnä omaa päiväkirjaa. Kun aloin jakamaan blogilinkkejä Sharevillessä, ne saivat aika mukavasti klikkauksia. Myös puskaradio, Facebook ja Google auttoivat lukijoita löytämään blogini.

Olin kirjoittanut noin puoli vuotta, kun osuin ensimmäistä kertaa kultasuoneen. Taloussanomat teki asuntolainan kilpailutuksesta kertovasta tekstistäni jutun, ja pääsin näin ”koko kansalle” kertomaan tarinaani. Tässä tuli oikeastaan yksi bloggaamiseni suurimpia haasteita vastaan; yksityisyys. Mitä enemmän porukka luki tekstejäni ja lähestyi minua kommenteilla, sitä vaikeampaa minun oli säilyttää yksityisyys.

Alunperin kirjoitin tätä blogia anonyyminä, mutta jossain vaiheessa paletti kasvoi sellaisiin painoluokkiin, että oli pakko tehdä isoja päätöksiä. Joko jatkan anonyyminä kirjoittajana ja nostan jalkaa pois kaasulta, tai vaihtoehtoisesti alan kirjoittamaan omalla nimelläni pitäen jalkani lujasti kaasulla. Päätin valita jälkimmäisen, eli heitin itseni peliin.

Jälkeenpäin katsottuna päätös on kannattanut. Olen päässyt entistä enemmän näkemään ja kokemaan kaikenlaista. Ihmiset luottavat selvästi enemmän minuun sekä teksteihini ollessani mukana omilla kasvoillani. Lisäksi erilaisia pyyntöjä ja kutsuja tulee aivan toiseen malliin, kuin ennen vanhaan.

Yksi asia minua kuitenkin vähän huvittaa tähän liittyen näin jälkikäteen. Kun kirjoitin anonyyminä, jotkut antoivat kärkästä palautetta siitä. ”Tää jätkä kirjoittaa anomyyninä, se on salee joku trolli kun ei uskalla omalla nimellä kirjoittaa.” Nyt kun kirjoitan omalla nimellä, jotkut mukisevat siitäkin huomionhakemisena. Tarinan opetus taitaa olla, että teit mitä teit, aina joku näkee ratkaisusi olevan väärä.

Ennen bloggaaminen otti, nyt se antoi

Bloggaaminen tuntuu herättävän aika paljon tunteita ja asenteita. Kuten juuri sanoin, osa pitää sitä vain typeränä huomionhakemisena. Osa taas pitää sitä helkkarin fiksuna ajanvietteenä, josta voi ottaa hyödyn irti monella tapaa. Sitten loput sijoittuvat johonkin näiden kahden ääripään välimaastoon.

Yksi asia missä tämän eron huomasi hyvin, oli työpaikkojen rekryt. Olen tässä viimeisen parin vuoden aikana hakenut töitä niin metsäalalta kuin myös alanvaihdoksen jälkeen IT-alalta. Näiden alojen suhtautuminen harrastukseeni on eronnut toisistaan kuin yö ja päivä.

Metsäala ei arvostanut harrastustani lainkaan. Kertoessani tästä harrastuksestani työhaastattelussa, se aiheutti yleensä suurta ihmetystä pöydän toisella puolella. Yleinen ihmettely liittyi erityisesti osakesijoittamisen ympärille. Metsäalalla ei osattu oikein arvostaa osakesijoittamista, ja sen vuoksi keskustelu kääntyi nopeasti siihen, että miksi en ole sijoittanut sitten metsään. Tämä oli vielä suht pientä. Muistanpa myös sen yhden työhaastattelun, jossa vajaa 60-vuotias kaveri tokaisi minulle suoraan pöydän toiselta puolen, ”että meillä ei työntekijät sitten mitään plokeja pitele”.

Tuo asennoituminen oli loppupeleissä aika suuri tekijä sille, miksi lopulta vaihdoin alaa. IT-puolella suhtautuminen on ollut täysin päinvastaista. Siinä missä metsämiesten ensimmäinen reaktio oli ”miten tuo harrastus kenties haittaa työntekoasi”, IT-alalla sitä lähdettiin miettimään aina positiivisen kautta.

Lopulta tämä blogi toi minulle suorastaan lottovoiton; pitkälti sen avulla sain järjestettyä itselleni työpaikan. Kuulemma blogin pitäminen oli niitä ratkaisevia seikkoja sille, että minä sain kyseisen työpaikan. Kirjoittamisen kautta välittyi kuvaa niin osaamisestani kuin myös motivaatiostani. Varmasti näistä teksteistä voi lukea myös rivien välistä sitä, minkälaisesta ihmisestä on oikein kyse.

Periaatteessa voisi sanoa, että kirjoittamisesta syntyi minulle kipinä kokonaan uudelle alalle. En kadu yhtään IT-alalle lähtöä. Se on aika hassu fiilis tehdä osittain samoja asioita työkseen, kun mitä teet kotona harrastusten yhteydessä. Motivaatiotakin löytyy ihan toisella tavalla, kun uusien asioiden oppimisen hyödyt eivät jää pelkästään työpaikan seinien sisään.

Mitä muuta blogin kirjoittaminen on antanut?

Eikä ne hyödyt pelkästään työpaikkaan jääneet. Tähän voisi listata jo aika pitkän listauksen niistä asioista, mitä olen päässyt kirjoittajana kokemaan.

Tällä hetkellä ehdoton ykkönen on ollut tämä tämänpäiväinen reissu Sammon pääkonttorilla. Konsernijohtaja Kari Stadighin johdolla keskustelimme hieman sijoittajaviestinnästä ja pääsimme kertomaan omia kehitysideoitamme siitä, miten Sampo voisi omaa IR-viestintäänsä kehittää.

Toinen siisti juttu on ollut eri ihmisten tapaaminen. Tässä viimeisen vuoden aikana olen päässyt juttelemaan useiden sijoitusfoorumeilta tuttujen henkilöiden kanssa niin ”livenä”, kuin myös viestimien kautta. Nämä keskustelut ovat olleet todella antoisia ja niistä on tarttunut todella paljon myös itselleni. Erityisen kiinnostavia ovat olleet aloittamiseen ja alkuun pääsemiseen liittyvät asiat, sekä tarinat salkkujen takaa.

Yksi mielenkiintoinen kokemus oli myös se, kun pääsin pitämään helmikuussa esityksen Keski-Suomen Osakesäästäjien tapahtumassa. En ole koskaan ennen pitänyt mitään esityksiä, saati että puhuisin omista sijoituksistani tai bloggaamisesta elävälle yleisölle.

Mitä tulevaisuudessa?

Vielä viimeisenä pari sanaa tulevaisuudesta. Kuten olen jo aiemmin täällä kertonut, tämä kirjoittamiseni on tehnyt minusta myös yrittäjän. Saan nykyään ihan asiallista tuloa kirjoittamisesta. Summat eivät ole kuitenkaan vielä kovin isoja. Voisin sanoa hankkivani leivän ”normaalista työstäni”, mutta leikkeleet ja juustot tulevat sitten tämän blogin kautta.

Valehtelisin jos väittäisin, etten haluaisi joskus elättää itseäni puhtaasti sijoitus- ja blogituloilla. Se haave on kuitenkin vielä todella kaukana. Kuukausitulojeni tulisi moninkertaistua, ennen kuin uskaltaisi edes miettiä itsensä työllistämistä. Se matka sinne asti on vielä niin pitkä, etten tiedä voiko kukaan tällä lyödä niin hyvin leiville.

Tällä hetkellä työt, harrastukset ja sen päälle vielä opiskelutkin rokottavat sen verran pahasti aikaani, että sijoitusstrategiani taitaa mennä melko rankasti uusiksi. Viime viikkoina talousuutisten seuraaminen on jäänyt aiempaa vähemmälle, ja markkinoiden käänteitä ei tule seurattua oikeastaan lainkaan. Sen vuoksi olen miettinyt paljon sitä, kannattaisiko minun siirtyä aiempaa enemmän indeksisijoittamisen pariin. Tämä taitaa tosin olla kokonaan oman blogikirjoituksen paikka.

Loppuun nöyrät kiitokset kaikille tätä blogia lukeneille! Matka on ollut yllätyksiä täynnä ja historiaa voi katsoa hymykuopat poskissa. Jos tällä tarinalla on joku opetus, se on mielestäni se, että omiin harrastuksiin kannattaa aina panostaa. Pitkässä juoksussa niistä tulee aina jotain hyötyjä, jotka taas auttavat toisaalla.