Mainos

perjantai 18. tammikuuta 2019

Viiden pankin taktiikalla

Voisin vaihteeksi rupatella oman talouteni ylläpidosta ja miten sitä teen. Meikäläinen on siinä mielessä omituinen pankkien asiakas, että minulla on tilejä aika monessa pankissa. Olen siis kuin oman elämäni Erkki Sinkko, joka omistaa lähes kaikkien Helsingin pörssin yhtiöiden osakkeita. Meikäläinen on vastaavasti lähes jokaisen pankin asiakas.

Välillä olen hitusen huvittuneena ihmetellyt joidenkin henkilöiden puheita siitä, miten ei jaksa/voi/pysty olemaan yhtä aikaa usean pankin asiakas. Yksi yleinen syy suomalaisten onnettomalle sijoituskäyttäytymiselle tuntuu olevan se, että joutuisi mahdollisesti ottamaan eri pankilta välittäjäpalvelut. Osa taas sijoittaa oman pankkinsa poskettoman kalliisiin rahastoihin, ihan vain siksi, ettei tarvitse kikkailla kahden pankin välillä.

Joku varmaan ihmettelee, miksi minulla on tilejä peräti viidessä eri pankissa. Täytynee varmaan hieman selittää asiaa. Minä ainakin koen, että kaikilla viidellä pankillani jokaisella on oma roolinsa minun talouteni ylläpidossa. Käydäänpä nyt läpi nämä kaikki viisi pankkia!


Lue lisää tarjouksesta painamalla banneria





1. Osuuspankki - asuntolaina

Osuuspankki on tällä hetkellä ikään kuin "pääpankkini". Sinne maksettiin palkkani silloin kun olin vielä työelämässä. Tällä hetkellä sinne tipahtelee "vain" opintotukeni sekä tästä blogista syntyneet tulot. Syy pääpankille on pitkälle asuntolainassa. Kilpailutin kesällä 2017 pankkeja hakiessani asuntolainaa ja Osuuspankki veti niistä kilpailusta kirkkaimmat mitalit.

Osuuspankin omistajajäsenyys tuli ostettua myös asuntolainan ottamisen yhteydessä. Periaatteessa voisin siis sanoa omistavani hyvin pienen siivun OP:sta.

Muita palveluita mitä Osuuspankki minulle tällä hetkellä tarjoaa, on luottokortti (jota en juuri käytä, asiasta myöhemmin lisää) sekä vakuutuspalveluita. OP pärjäsi parhaiten, kun talvella 2018 kilpailutin autovakuutukseni pitkän kaavan kautta.


2. Nordea - pankkipalvelut & osakkeet

Nordean ja sen edeltäjien asiakas olen ollut varmaan ihan tenavasta asti. Tosin pääasiallisena pankkina en ole Nordeaa käyttänyt varmaan kymmeneen vuoteen. Se on toiminut minulle ikään kuin "varapankkina".

Velkoja minulla on myös Nordealle. Kaikki opintolainani olen nostanut Nordean kautta. Metsätalousinsinöörin tutkintoa opiskellessani en edes kilpailuttanut opintolainaa, mutta nyt viimeisimmän opiskelupaikan myötä nopea katsaus hinnastoon tuli tehtyä. Siinä Nordea veti pisimmän korren.

Nordean käyttö ei minulla rajoitu pelkästään varapankkiin ja opintolainaan. Minulla on myös pienempi osakesalkku. Nordean hinnastosta johtuen se on omistettu oikeastaan pelkille Suomi-osakkeille. Käytän Nordeaa etenkin pienien kauppojen tekemiseen sekä kampanjoiden hyödyntämiseen.

Nordeaa voin sanoa ihan oikeasti omistavani, sillä olen ostanut Nordean osakkeita tasaisin väliajoin salkkuuni. Nordea onkin tällä hetkellä selvästi suurin sijoitukseni osakesalkustani.

Lisäksi voisin Nordeasta nostaa esiin mainion tunnuslukusovelluksen, jonka avulla pystyn pankkitunnistamaan itseni missä tahansa. Muiden pankkien kohdalla käytän vielä niitä pahvisia läpysköjä, enkä kuljeta niitä koskaan mukana.


3. S-pankki - perus pankkipalvelut

S-pankki oli ennen asuntolainan ottamista oma pääpankkini. Nyt se on valahtanut rankingissa kolmanneksi, ikään kuin varapankin varapankiksi. Terveiset vain Hannu Jortikalle ja Arto Tukiolle. S-pankin pankkikortin kautta tulee maksettua kaikki S-mafian ostokseni, Prisman ruokakaupat sekä ABC:llä tehdyt tankkaukset. Muuten en vihreää korttia lompakostani yleensä kaiva.

S-pankki on kolmikon ainoa pankki, johon minulla ei ole penniäkään velkaa. Sen sijaan jonkinlainen omistajuus kenties tähänkin pankkiin löytyy, sillä olenhan aika monen S-ryhmän osuuskunnan jäsen. Voidaan siis sanoa, että jonkinlainen omistajasuhde löytyy kaikkiin perinteisiin "kivijalka-pankkeihini".



4. Nordnet - Osakkeet ja rahastot

Siinä olivatkin kaikki perinteiset kivijalkapankit, joten nyt hypätään vähän eksoottisimpien ratsujen selkään. Seuraavana listalla on Nordnet*, jonka kautta olen sijoittanut rahojani vuodesta 2012 asti. Ylivoimainen enemmistö sijoituksistani lepää Nordnetissä. 

Nordnetin harteilla ovat kaikki omistamani ulkomaiset osakkeet, sekä kaikki rahastoni. Rahastoista omistan tällä hetkellä vain Nordnetin Superrahastoja

Nordnetin kautta minun olisi mahdollista saada myös lainaa. Nordnetin Superluotto toimii siten, että Nordnet antaa minulle lainaa omistamiani osakkeita vastaan. En ole itse tätä mahdollisuutta lunastanut, mutta nostin sen esille esittääkseni myös Nordnetin lainamahdollisuuksia. 



5. Bank Norwegian - säästötili & luottokortti

Viimeinen pankkini liittyy käteisvarojeni tallettamiseen. Bank Norwegian tarjoaa talletuksilleen 0,75 %:n korkoa, joten pidän kaikkia käteisvarojani siellä. Pyrin kaikin keinoin minimoimaan muissa pankeissa seisovat talletukseni.

Joku saattaa nyt ihmetellä sitä, että mitä järkeä on omistaa kolmen eri kivijalkapankin asiakkuus, mutta kuitenkin kaikki rahat norjalaisten hoiviin. Eipä sillä, saattaisin ihmetellä minäkin. Bank Norwegian on kuitenkin melko ylivoimainen talletuskorkonsa kanssa tällä hetkellä, joten miksi seisottaa rahaa nollakorkoisilla tileillä, kun vaihtoehtona olisi enemmänkin?

Bank Norwegianin käyttöni ei kohdallani rajoitu ainoastaan talletustiliin, vaan käytän myös Norskin luottokorttia. Norski kannustaa asiakkaitaan vinguttamaan luottokorttejaan tarjoamalla Norwegian cash pointseja luottokortilla tehtyjä ostoksia vastaan. Näillä pisteillä saa alennusta Norwegianin lennoista. Sen vuoksi teen lähes kaikki ostokseni Norwegianin punaisella luottokortilla.

Jos olet kiinnostunut hankkimaan ilmaisen Bank Norwegianin luottokortin, voit tehdä sen tästä linkistä.



Loppupäätelmät

Mikä oli tämän tekstin pointti? Miksi luettelen teille käyttämiäni pankkipalveluita? Mitä lukijan tulisi tästä listauksesta oppia?

Ehkä päällimmäinen opetus on se, että pankkiasiakkuuksia voi olla useita. Tämä ei ole kaikille itsestäänselvyys. Olen kuullut joskus tarinoita siitä, miten sijoittaminen ei kiinnosta, koska oma kotipankki veloittaa niin hirveitä kuluja osakkeiden ostamisesta ja säilyttämisestä. Okei, tämä tarina on niiltä ajoilta, kun monet kivijalkapankit olivat oikeasti kalliita osakevälittäjiä. Nythän tilanne on ainakin Nordean ja Osuuspankin kohdalla parantunut huomattavasti. 

Toinen pointtini oli opettaa se, miten laajoista pankkiasiakkuuksista on helppo ottaa niin sanotusti rusinat pullasta. Voit ikään kuin valita jokaisen pankin parhaat ominaisuudet ja muodostaa niistä itsellesi sopivan kokonaisuuden. Esimerkiksi itse otin asuntolainan Osuuspankista, koska sain sieltä halvimmalla. Nordeasta taas halvimmat opintolainat, tunnuslukusovellus sekä vähän sijoituspalveluita. Nordnet taas hoitaa päävastuun sijoituksistani ja Bank Norwegianilta saan talletustilit sekä luottokortit. 

Jokainen tekee itse omat valintansa, mutta toivottavasti minun taktiikoistani saattoi olla sinullekin hyötyä. 




Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä

Seuraa blogia Facebookissa:


7 kommenttia:

  1. Nordeaa ei ole kuin salkussa, mutta blogistin mainintojen lisäksi löytyy Instabank, Nordax ja Lynx Brokers. Haaveena on avata vielä IB jossain vaiheessa

    VastaaPoista
  2. Minäkin pistän paremmaksi. Tekstissä mainittujen lisäksi löytyy IB ja talletustili Hypossa

    VastaaPoista
  3. salkku päivitetty viimeksi lokakuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin päivittämässä. Mun piti rakentaa siihen uusi malli Google Sheetin pohjalta, mutta mennään ainakin toistaiseksi vielä kuvakaappauksien kanssa :)

      Poista
  4. Itselläni hyvin samanlainen setti. Ykköspankkina OP, sinne tulee tulot ja siellä on vakuutukset (vanha sopimus jolle ei löydy voittajaa), 2 opintolainaa (kokonaiskorot n. 0,07%), ASP-tili ja osakkeet (koska omistajajäsenyys ja nuorten osakesäästäjien jäsenyys). Myös luottokortti löytyy, lähinnä siksi, että onpahan kaksi erillistä ja eri pankeista.

    Bank Norwegianissa on säästöjä ja luottokortti, jolla maksan ihan kaikki ostokset. Kertyy pisteitä ja laskun loppusumma kertoo kätevästi suoraan edellisen kuun kulutuksen.

    S-pankiin pitäisi muistaa joskus siirtää rahaa, jotta hyötyisi maksutapaeduista. Harvemmin muistan. Nordnetissä on minullakin rahastot.

    VastaaPoista
  5. Osuuspankillakaan et tarvitse avainlukulistaa, jos otat OP-mobiilissa käyttöön Mobiiliavaimen.

    VastaaPoista
  6. Helpoin sähköinen tunnistautuminen on nykyisin S-pankilla: Luet kännykällä tietokoneen ruudulta QR-koodin ja näytät kännykälle oman sormenjälkesi. Et tarvitse siis edes käyttäjätunnusta, tai mitään muitakaan pin-koodeja!

    VastaaPoista

Seuraa blogia



Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä

Seuraa blogia Facebookissa:



Mitä ihmettä? Opiskelijana jää enemmän säästöön, kuin aiemmin työelämässä

Jotkut blogin pitkäaikaisemmat lukijat muistavat varmaan elämäntilanteeni vajaat kaksi vuotta sitten. Olin tuolloin töissä metsäteollisuudes...