Hajauttaminen. Se on asia, joka käsitellään yleensä ensimmäisten asioiden joukossa kaikilla mahdollisilla sijoittamisen perusteita käsittävillä kursseilla. Erityisesti aloittelijoita muistutetaan hajautuksen tärkeydestä ja siitä, ettei kaikkia munia kannata laittaa yhteen koriin. Mikäli siitä yhdestä korista pettää pohja, kaikki säästöt valuvat kerralla hiekkaan.

Mikä on sitten hyvä hajautus? Siitä voisivat jopa kokeneetkin sijoittajat vääntää kättä vaikka aamuyöhön asti. Joidenkin oppien mukaan hajauttaminen on parhaimmillaan maksimissaan 20 eri yhtiön paikkeilla, siitä ylöspäin ylimääräisellä hajautuksella ei saada enää aikaan lisää hyötyjä. Jotkut taas pitävät hajautusta kymmeneen eri yhtiöön optimina lukemana.

Hajauttaminen mielletään yleisimmin vain eri yhtiöihin sijoittamisena, mutta todellisuudessa termi on huomattavasti laajempi. Hajautus voi pitää sisällään oikeastaan aivan kaikkea. Ajallista hajauttamista, toimialakohtaista hajauttamista, hajauttamista eri valuuttoihin, eri maihin sekä hajauttamista eri omaisuuslajeihin, kuten asunnot, metsät, taide-esineet jne jne.

Hajauttaminen osakkeet kokemuksia

Voiko aloittelijalle puhua liikaa hajauttamisesta?

Tähän kysymykseen moni varmaan vastaa sen suuremmin miettimättä, että ei tietenkään voi puhua liikaa. Minä olen kuitenkin hieman eri mieltä. Aloittelijoille puhutaan joskus aivan liikaa hajauttamisesta. Joudun nyt kyllä selittämään tarkemmin, etteivät herkimmät lukijani polta kesäpaitojensa jo valmiiksi lyhyitä hihoja.

Kyllä, hajauttamisesta puhutaan aloittelijoille aivan liikaa. Välillä aiheesta paasataan jo suorastaan pelotteluksi asti. En pitäisi suinkaan mahdottomana skenaariona sitä, että liika pelottelu hajauttamisesta on ajanut jonkun aloittelevan sijoittajan unohtamaan osakkeet.

Kuvitellaan perinteinen skenaario. Joku nuori kaveri ilmaantuu esimerkiksi Facebookin Sijoituskerhoon, jossa kyselee neuvoja kesäkuisten valmistujaisrahojensa sijoittamiselle. ”Mihin kannattaisi sijoittaa tonni?” Melko pian keskustelu kääntyy siihen, että muistaahan noviisi hajauttaa rahansa. Salkkuun kannattaisi hankkia vähintään paria-kolmea yhtiötä, ja mielellään mahdollisimman erilaisia yhtiöitä.

Tässä kohti aloittelijan pää menee varmasti jo ensimmäistä kertaa sekaisin. ”Mistä minä tiedän mitkä ovat erilaisia yhtiöitä?” Kaiken kruunaa vielä keskusteluihin liittynyt käyttäjä, joka muistuttaa kaupankäyntikuluista. Niitäkin pitäisi osata seurata tarkoin, eikä antaa kaupankäyntikulujen osuuden nousta liian korkeaksi.

Ei ihme, että aloittelijalla saattaa mennä helposti pupu pöksyyn, ja sijoittamisen aloittaminen jääkin toiseen kertaan.

Osakkeisiin sijoittaminen on aina hajauttamista

Harva tuntuu muistavan sitä, että jo se ensimmäinen osakesijoitus on sekin hajauttamista. Myös silloin, kun koko salkku on kiinni yhdessä ainoassa yhtiössä. Edellisen esimerkin nuori kaveri saattaa tällä hetkellä pitää kaikkia rahojaan samalla pankkitilillä, eli siis käytännössä siinä yhdessä ainoassa korissa.

Jos kaveri päättää sijoittaa osan rahoistaan osakkeisiin, tulee sen ensimmäisen pankkitili-korin rinnalle osakesalkku-kori. Eli hajauttaminen syntyi sittenkin, vaikka alussa hajauttamisella peloteltiinkin.

Ei sen hajauttamisen tarvitse heti aloitushetkellä olla täydellinen. Sitä vain helposti muiden Shareville-salkkuja katsellessa helposti näkee oman salkkunsa turhan kapeaksi. Todellisuudessa nämä kymmenien eri osakkeiden salkut ovat saattaneet syntyä useiden vuosien sijoittamisen tuloksena, eivätkä ole varmasti alussa näyttäneet noin hajautetuilta.

Jostain se on aloitettava

Myös minun salkkuni on näyttänyt joskus paljon kapeammalta. Aloitin aikanaan sijoittamisen 1200 euron alkupotilla, jotka sijoitin kahteen eri yhtiöön, UPM:ään ja Metsoon. Molemmat ovat melko suhdanneherkkiä yhtiöitä syklisiltä aloilta. Ei siis järin hyvä hajautus. Puhumattakaan siitä, että molemmat yhtiöt ovat kotimaisia ja ostin molempia samana päivänä. Ei siis lainkaan maakohtaista tai ajallista hajautusta.

Aloin kuitenkin hiljalleen ostamaan lisää tavaraa salkkuuni. Uusia yhtiöitä uusilta toimialoilta. Myöhemmin jopa uusista maista sekä uusista valuutoista. Nyt kuusi vuotta myöhemmin salkussani on suorina osakesijoituksina 20 eri yhtiön osakkeita, salkussani on neljää eri valuuttaa viidestä eri maasta. Ajallinen hajautus on tullut salkkuuni kuin varkain tämän kaiken myötä. Salkkuni näyttää nyt hyvinkin paljon erilaiselta, kuin mitä se oli aloittaessani harrastusta.

Ohjeeni aloitteleville sijoittajille onkin, että älkää pelätkö hajauttamista. Sen ei tarvitse olla heti ensimmäisenä päivänä kuin oppikirjasta, vaan hajautuksen voi tuoda salkkuunsa pala palalta ajan myötä. Muistakaa myös, että se ensimmäinen tehty osakesijoittaminen on yhtä lailla oman talouden hajauttamista.

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

4 kommenttia kohteessa “Hajauttaminen on kaksiteräinen miekka – älä unohda sen haittapuolia

  1. OsinkoInsinööri kommentoi:

    Olen kanssasi samaa mieltä. En ole ikinä ymmärtänyt tätä hajauttamispaasaamista. Jos sijoitat osakkeisiin, niin minkä ihmeen takia hajauttaisit useaan kymmeneen osakkeeseen? Olen usein ihmetellyt sharevillessä henkilöitä, joilla löytyy yli 50 eri yritystä salkustaan. Voit takuulla heittää hyvästit indeksien voittamiselle, koska voisit ihan hyvin ostaa indeksirahastoa (kasvuosuus), jossa on lähtökohtaisesti pienemmät kulut ja veroetu.
    Jos meinaa sijoittaa vain osakkeisiin, niin kyllä suosittelen pysymään alle 25 yhtiössä. Ei niiden seuraamiseen muuten jää edes aikaa.

    Aloitteleville sijoittajille tärkeintä on aloittaminen eikä mikään hajauttaminen. Sitä kerkee tekemään sitten syssymmällä, kun on enemmän aikaa.

  2. Helposti vauraaksi kommentoi:

    Samaa mieltä. Lisäksi hajauttaa ei kannata hajauttamisen takia. Jos ostaa useamman yrityksen vain sen takia, että salkku on sen jälkeen hajautettu, niin todennäköisesti menee metsään heti alkumetreillä. Pitäisi aina pyrkiä miettimään onko uusi yhtiö tarpeeksi hyvä, että se voisi olla ainut sijoitus.

  3. Juuso Seppälä kommentoi:

    Jos sijoittaa vain Helsingin pörssiin, niin hajautus yli 15 yhtiöön saa salkun jo noudattamaan liki indeksiä. Jos sijoitusuniversumi on laajempi, niin silloin sijoituskohteitakin voi olla useampia. Itse pidän silti kattona noin 15 yhtiötä, sillä tällöin myös yhtiöiden seuraamisessa on jotain tolkkua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *