Hiljattain sain kotiini kirjeen koskien Kelaa. Tiesin jo kirjettä avatessani että tuskin täältä ainakaan mitään hyvää asiaa tipahtelee. Sieltähän tipahteli Kelalta selvityspyyntö koskien opintuen tulorajoja. Papereiden mukaan minun olisi pitänyt maksaa Kelalle vajaa 2000 euroa takaisin opintotukia keväältä 2016 kun valmistuin.

Ensimmäiset ajatukset olivat että tämä ei varmasti pidä paikkaansa. Minähän olen hoitanut Kelan kanssa opintotukiasiat mallikkaasti. Jo vuodesta 2013 alkaen olen joutunut palauttelemaan opintotukia, tosin olen tehnyt sen aina oma-aloitteisesti. Aina ennen on Kelan kanssa kaikki onnistunut kuten pitääkin, miksi olisin nyt väärässä?

Noh, välillä on hyvä että joku pudottaa sinut maan pinnalle. Ehkä tässäkin tapauksessa sain ihan aiheellisen näpäytyksen miten kannattaa selvittää asiat perin pohjin ilman vahvaa luottoa asioiden järjestymiseen. Olen joskus miettinyt että ei nämä opintotuen tulorajat nyt niin monimutkaisia ole, mutta näköjään astuin itse samaan miinaan. Sattuuhan sitä paremmissakin piireissä, heh.

Minut pääsi itse asiassa yllättämään myös takaisinperinnän hitaus. Olen valmistunut keväällä 2016, eli noin kaksi vuotta sitten. Olen jo jonkin aikaa kuvitellut selvinneeni kaikista opintotukiasioista kuivin jaloin, sillä mitään ei ole kuulunut perästäpäin. Näköjään se kirje voi tulla yllättävän pitkällä viiveellä.

Mistä on kyse?

Epäselvyyteni liittyvät valmistumiseeni keväällä 2016. Näköjään valmistumisen (ja myöskin kesken vuoden aloittamisen yhteydessä) pelisäännöt ovat hieman erilaiset. Opintotuen tulorajoja ei näköjään voi soveltaa opintojen viimeisellä osalla samoin kuin opintojen ”keskellä”.

Muistan kun keskustelimme opiskelukavereideni kanssa opintotuen nostamisesta viimeisellä kevätlukukaudella. Muistan myös miten kaikki kuvittelimme miten ”tuet menee kuten ennenkin”. Se oli virhe josta joudun maksamaan nyt.

Varsinaisesti meikäläistä ei harmita tässä tilanteessa kuin kaksi asiaa. Ajankohta sekä korko. Tuo kahden tonnin ”sakko” tulisi maksaa huhtikuun alussa, eli juuri niihin aikoihin kuin meikäläinen jää näillä näkymin työttömäksi. Samaan aikaan loppuu työnantajan palkanmaksu ja samaan aikaan pitäisi Kelalle maksaa about kuukauden nettopalkan verran kyhnyä. Noh, onneksi meikäläinen on penneistään tarkka ja käteispuskuri on kunnossa. Kaksi kiloa löytyy kyllä aika kivuttomasti. Ei tarvitse edes jättää tauolle omia kuukausisäästöjä Superrahastoihin.

Toinen juttu mikä harmittaa on korko. Kela perii tällä hetkellä aika suolaista, noin 7.5 % viivästyskorkoa. Tämä korko on itse asiassa historian halvin, vielä vuosi sitten se oli tasan 15 %. Tuosta parista tonnista noin 150 euroa on korkomenoja, eli toisin sanoen oma tyhmyys maksoi minulle nyt 150 euroa.

Sen sijaan en pidä loppusummaa rangaistuksena. Uskokaa tai älkää. Meikäläistä korpeaa kyllä tuo 150 euroa, mutta loput voin palauttaa oikeastaan ilman minkäänlaista tuskaa. Jotenkin miellän opintotuen kuitenkin niin paljon ”muiden rahaksi”, että koen sen oikeastaan palautuvan oikealle omistajalleen. Tämä johtuu varmaan osittain erittäin lämpimästä suhteestani opintolainaan. Moni opiskelija varmaan kohdallani harmittelisi miten Kela vie hänen rahojaan 1 945 euroa. Minä taas koen että minun rahojani minulta menee nyt vain 150 euroa. Minua harmittaa lähinnä tuon oman 150 euron kohtalo.

Nyt kun opintolainakin tuli puheeksi, niin maksan opintolainastani tällä hetkellä korkoa 0,5 %. Tuo opintotuen 7,5 %:n viivästyskorko on siis 15-kertainen verrattuna opintolainan korkoon. Siitä saa vähän osviittaa miten kovaa korkoa Kela meiltä asioitaan hoitamattomilta nyhtää.

Opintolaina on mielestäni parempi kuin opintotuki

Seuraava asiani varmaan provosoi monia lukijoitani, mutta menkööt. Antakaa kun selitän asiani. Minä pidän opintolainan systeemiä paljon parempana kuin opintotukea. Sen vuoksi kaipaankin opiskeluvuosiltani enemmänkin opintolainaa kuin opintotukea. Kuullostaa ehkä hassulta.

Mielestäni opintolainan suhteen pelissä on paljon yksinkertaisemmat säännöt kuin opintotuen kanssa. Vaikka opintotukea ei lähtökohtaisesti tarvitse maksaa koskaan takaisin, mielestäni opiskelija joutuu ottamaan tuesta enemmän stressiä kuin lainasta. Johtuen juuri tuosta yksinkertaisemmasta mallista.

Opintolaina ei ole riippuvainen opiskelijan tuloista, kunhan opintolainahakemuksen tekee ennen tukikuukausien palautusta. Opiskelija ei siis joudu stressaamaan omien tulojensa vaikutusta opintolainaan. Opintolainaa ei myöskään lähdetä karhuamaan takaisin kuten tukia. Opintotukea peritään takaisin mikäli tulorajat ylittyvät tai opinnot eivät etene.

Opintolaina antaa porkkanaa, opintotuki keppiä. Opiskelemalla itsesi koulusta ulos määräajassa (eli ns. tavoiteajassa) saat opintolainahyvityksen tai opintolainavähennyksen avulla osan opintolainastasi anteeksi. Eli siis hoitamalla asiat hyvin, säästät rahaa. Jos taas et pääse koulusta ulos kuten pitäisi, maksat lainan täysimääräisenä takaisin.

Opintotuen suhteen asia onkin pelkkää keppiä. Opintojen pitäisi edetä 5 opintopistettä jokaista tukikuukautta kohden, tai muuten Kela saattaa lopettaa opintotuen maksamisen.

Opintotuki stressaa opiskelijaa

Opintotuki on mielestäni aika vaativa tuki. Se vaatii opiskelijalta paljon oman taloutensa suunnittelua jopa vuoden mittaisella tähtäimellä. Sinänsä ihan hyvä opettaa nuorisoa seuraamaan omaa talouttaan, mutta pahimmillaan virheet voivat ajaa opiskelijan taloudelliseen ahdinkoon.

Kuvitellaan vaikkapa seuraava tilanne. Opiskelija-Olli on saanut suht hyväpalkkaisen kesätyön. Töissä on mahdollista tehdä pitkää päivää ja monet viikonloput menevätkin ylitöissä, mikä taas nostaa kesän ansioita mukavasti. Hyvistä tuloista huolimatta Ollin palkka kuitenkin menee kesän aikana kaikkeen mukavaan. Puhelimet, tabletit ja läppärit vaihtuvat tuoreisiin malleihin, sekä kesän päätteeksi viikko ulkomailla ennen paluuta koulun penkille.

Kesästä ei jää sittenkään kovin paljoa Ollille säästöön. Lisäksi syksyllä koulujen alettua Olli huomaa ikävän tosiasian. Opintotukea ei tipu enää syksyllä yhtään. Itse asiassa Olli joutuu myöskin palauttamaan yhden opintotukikuukauden kevätlukukaudelta. Koska uutta opintotukea ei tipu, puhumattakaan kevätlukukauden ”veloista”, Ollin pitäisi elää koko syksy kesätienesteistä jemmatuilla rahoilla. Ja niitähän ei tietenkään ole. Kaiken huipuksi Ollia odottaa vielä marraskuussa muutaman satasen mätkyt Verohallinnolle, mikä kiristää köyttä kaulan ympärillä entisestään.

Vähän ehkä ääriesimerkki, mutta ymmärrätte varmaan pointin miksi opintotukeen nojautuva opiskelija joutuu pohtimaan talouttaan helposti jopa vuoden loppuun asti.

Minulle itselleni kävi joskus vähän kuten esimerkki-Ollille. Painoin koko kesän töissä pitkää päivää ja jossain vaiheessa huomasin miten syksyn opintotuet ovat muuttuneet kevään yhden tukikuukauden palauttamiseksi. Tosin tuo ei tullut minulle yllätyksenä, sillä seurasin talouttani ahkerasti myös kesän aikana.

Tarinan opetukset

Tämä kirjoitukseni piti toivottavasti sisällään paljon erilaisia opetuksia. Ensimmäinen on se, että perehtykää niihin tukiinne mitä nostatte. Pelkkien oikeuksien sijaan kannattaa selvittää myös omat velvollisuudet. Älkääkä tehkö kuten minä, eli oletatte asioiden menevän sen sijaan että oikeasti selvitätte.

Pitäkää käteispuskuri kunnossa, sillä koskaan ei tiedä koska jotain ikäviä yllätyksiä kolahtaa postiluukusta sisään. Se yllätys voi lisäksi tipahtaa juuri silloin, kun sitä vähiten toivoisit.

Älkää pelätkö opintolainaa. Se nähdään jostain syystä monen opiskelijan silmissä ilkeänä mörkönä, mutta itse pidän sitä jopa opintotukea selvempänä ja yksinkertaisempana ratkaisuna.

Myös opiskelijoiden kannattaa seurata omaa talouttaan pidemmällä aikajaksolla kuin pelkästään odotella seuraavaa tilipäivää.

Tämän tekstin tarkoituksena ei ole syyllistää järjestelmää, Kelaa eikä ketään tai mitään muutakaan. Syyllinen minun tukieni takaisinmaksuun katsoo minua tänään silmiin kun pesen illalla hampaitani. Toivottavasti tekstini pelastaa edes yhden lukijani Kelan karhukirjeeltä. Samalla tämä teksti osoittaa  miten olen aivan tavallinen kuolevainen ja rahallisia kämmejä sattuu myös minulle. Lisäksi teksti on muistona myös itselleni omista virheistäni. Tarkoitukseni on tässä blogissa myös kertoa niistä epäonnistuneista peliliikkeistäni oman talouden ylläpidossa.

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

4 kommenttia kohteessa “Tyhmästä päästä kärsii koko lompakko – Kela strikes back

  1. Omavaraisuushaaate kommentoi:

    Et kuvaile tarkkaan tilannettasi, mutta ennen kuin maksat Kelalle mitään takaisin, tarkista rikoitko tulorajan siis niinä kuukausina ennen kuin valmistetuit? Tulorajaa ei lasketa kuin näinä kuukausina, mutta koska Kela tietää vain summan jonka olet saanut koko vuonna, voi Kela periä aiheettomasti usein opintotukia takaisin, koska ei tiedä tarkalleen minä kuuna olet tienannut kuinkakin paljon. Mikäli tämä on case, ei muuta kun selvitystä tulojen jakautumisesta menemään.

    • RJW kommentoi:

      Kyllä ja itse asiassa olinkin aluksi varma että tästä on kyse. Kuitenkin laskettuani kaikki tuloni (ansiotulo, osingot ja osuusmaksun korot) yhteen ja tungettuani ne Kelan laskuriin (linkki alla), totesin ettei tässä taida olla paljoa tehtävissä. Lähetin kuitenkin varulta Kelalle nuo tuloni eritettelyt tuloistani kuukausittain. Tosin veikkaan ettei tässä ole mitään tehtävissä.

      Tosin sen verran vinkkiä sain Sharevillen puolella että kannattaa miettiä Kelan maksusuunnitelmaa, mikä on ainakin osalla ollut koroton.

  2. abcd kommentoi:

    Käsittääkseni toissavuoden perinnät peritään aina alkuvuodesta. Tuohan tuntuu vähän oudolta, mutta koko vuoden tulothan tuohon lasketaan, vaikka valmistuisikin keväällä. Sama homma kun opinnot aloitetaan syksyllä niin alkuvuoden tulot vaikuttaa koko vuoden tukeen. Sekin oli mukava huomata näin valmistumisen kynnyksellä, että mikäli on ollut lukukauden 2014-2015 poissaolevana, tämäkin lasketaan opintolainahyvityksessä opinto-ajaksi…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *