Se olisi nyt aika vuoden viimeiselle salkkuraportille. Tässä raportissa siis kerron mitä salkussa, tai oikeastaan salkuissani tapahtui vuoden neljännen kvartaalin aikana. Teen vielä myöhemmin oman erillisen blogikirjoituksen missä vedän lävitse vuoden 2017 tapahtumat kokonaisuudessaan.

Omistusasunto

Aiemmin tämä ensimmäinen kappale kulki nimellä ASP-tili ja viime raportissa nimellä ASP-tili/oma asunto. Nyt olen typistänyt nimen vain omistusasunnoksi, jota käytän jatkossa.

Kulunut kvartaali oli aika hiljaista asuntoni suhteen. Mitä nyt toki lainanlyhennykset jatkoivat juoksemistaan. Hieman nolona joudun myöntämään, että edellisestä raportistani taisin unohtaa ensimmäisen lyhennyskuukauden jostain syystä kokonaan. Syyskuussa, eli Q3:lla lähti siis jo ensimmäinen lainanlyhennys korkoineen pankille. Unohdus johtui kai siitä, että lyhennys lähti tililtäni kuukauden viimeinen päivä, ja olin Excelini asuntolainan osalta viimeistellyt ennen sitä päivää. Sitä lyhennystä ei olla salkkuraportti Q3:n luvuissa huomioitu ollenkaan, enkä jaksa alkaa muokkaamaan lukuja, sillä taulukot ja teksti lukuineen menisivät suurilta osin uusiksi. Tein raa’an ratkaisun ja ”adoptoin” syyskuun lainanlyhennyksen Q4:n puolelle. Älkää siis ihmetelkö miksi Q4:n aikana olen maksanut neljän kuukauden asuntolainat.

Sovin Osuuspankin kanssa, jotta lyhennän lainaani aina saman verran, 408,47 euroa kuukaudessa. Korko sitten vaihtelee eri muuttujien suhteen.

Nyt näiden neljän kuukauden aikana lainani lyhentyi 1 633,88 euroa. Korkoja maksoin 230,73 euroa, sekä käsittelykuluja 9,2 euroa.

Opintolaina

Omistan jatkossa myös opintolainalle muutaman rivin näissä raporteissa, vaikka opintolainan suhteen salkussani tapahtuu ehkä kaksi kertaa vuodessa jotain. Nyt joulukuussa maksoin jälleen opintolainan korkoja 19,75 euroa. Kesäkuussa meni korkoja vähän enemmän, 19,94 euroa. Koko vuoden 2017 opintolainan kulut mahtuvat siis 40 euron sisään.

Vertailun vuoksi pakko suorittaa yksi laskutoimitus. Tammikuussa 2015 opintolainallani ostamat 350 kpl Nordean osaketta (yht 3 253,73 euroa, alle puolet koko opintolainamäärästäni) toivat pelkästään vuonna 2017 minulle osinkoja (Nordean osinko 0,65e/kpl) 227,5 euroa. Voin siis sanoa hyvällä omatunnolla että kaikkien verojen ja kulujen jälkeen opintolaina on todellakin kannattanut minulle.

Osingot

Vuoden viimeinen kvartaali toi minulle osinkoja 203,75e (Q4 2016: 126,76e). Tänä vuonna vuoden loppu oli selvästi parempi kuin vuotta aiemmin. Yksi merkittävä ero edelliseen vuoteen oli Hennes & Mauritzin syksyn osinko. Aiemmin yhtiö jakoi osinkonsa kerran keväällä, mutta nyt se muistaa omistajiaan myös marraskuussa osingolla. Sieltä tulikin vajaa 50 euroa ”extraa”.

Samoin koko vuoden osinkokertymä parani viime vuodesta. Koko sijoitusvuosi 2017 toi minulle osinkoina 2280,56e (2016: 2154,53e). Viime vuoden lukemat menivät puhki jo marraskuun puolivälissä H&M:n osingon myötä.

Analysoin vuoden 2017 osinkojani tarkemmin myöhemmin julkaistavassa sijoitusvuoden 2017 yhteenvedossa. Pysykää kuulolla!

S-ryhmän osuuskuntajäsenyydet

S-junasta ei tullut mitään myöskään neljännen kvartaalin aikana. Sen verran S-junaan liittyen salkussa oli kuitenkin tapahtumaa, että kävin hankkimassa Osuuskauppa Maakunnan jäsenyyden, mikä minulta aiemmin puuttui. Alun perin tarkoituksenani oli Maakuntaan liittymisen yhteydessä ottaa rahat ulos Varuboden-Oslasta, joka ei korkoja viimeiseen kahteen vuoteen ole maksanut. Jätin sen sittenkin vielä tekemättä. Perustelut voi lukea Sharevillen puolelta.

Suorat osakesijoitukset

Kulunut kvartaali oli poikkeuksellisen aktiivinen suorien osakesijoituksien suhteen. Vähän hassua ehkä, mutta kaikki kolme tekemääni kauppaa suoritin melko lyhyellä varoitusajalla. Aamulla herätessäni en uskonut tekeväni päivän aikana osakekauppoja.

Marraskuussa ostin Nordnetin kautta Nordean osakkeita 100 kpl. Kurssi ostohetkellä oli 9,98 euroa osakkeelta, eli potin arvo oli 998 euroa. Tähän päälle kun laskee 7 euron kaupankäyntikulun, saadaan keskikurssiksi 10,05 euroa. Tarkemmat perustelut Nordean ostolle voi lukea kyseisille kaupoille omistetusta blogikirjoituksesta.

Lisäksi joulukuussa tuli korkattua vihdoin Nordeassa jo pitkään avoinna ollut osakesalkkuni. Ostot tein Nordean Suomi-kampanjan yhteydessä, eli en maksanut senttiäkään kaupankäyntikuluja. Salkkuuni päätyi 10 kpl Sampoa hintaan 44,66e sekä Nokian Renkaita 10 kpl hintaan 36,75e. Sampoa omistin jo entuudestaan 35 kpl. Nokian Renkaita taas en ole omistanut koskaan, joten sen mukana tuli jälleen uusi yhtiö salkkuuni. Näiden kahden ostosta olen kirjoittanut täällä blogissa oman tekstin.

Rahastot

Superrahastojen tankkaamista jatkettu. Tarkoittaa sitä että joka toinen viikko laitettu toimeksianto sekä Superrahasto Ruotsista että Superrahasto Tanskasta. Molempiin 25 euroa per maa.

Sharevillessä 500 seuraajaa rikki!

Tällä hetkellä minulla on Sharevillessä jo 539 seuraajaa (viime raportin aikaan 448). Vaikka uusia seuraajia tulikin paljon, jäin hieman jälkeen viime kvartaalista, jossa salkkuani alkoi seuraamaan 130 uuta seuraajaa. Kiitokset siitä huolimatta kaikille seuraajilleni! Shareville-profiilini löydät tästä linkistä tai alapuolen Shareville-badgesta.

Muita ajankohtaisia asioita

Kvartaalin aikana makselin hieman mätkyjä valtiolle. Summa ei ollut suuri, sillä valtiolle lähti joulukuun alussa alle 200 euroa. Toinen satsi samaan osoitteeseen lähtee vielä helmikuussa. Ajatuksiani mätkyistä voit lukea tästä kirjoituksesta.

Sammon ja Nokian Renkaiden oston myötä käytän jatkossa kahta eri osakesalkkua. Minulla on siis arvo-osuustilit sekä Nordnetissä että Nordeassa. Kahden välittäjän välillä taituroinnista voit lukea täältä.

Yhteenveto

Viime kerralla olin poikkeuksellisen itsevarma tulevaisuudestani. Tiesin hyvin pitkälle tulevat menoni sekä tuloni. Kvartaalin aikana suurin rahareikä taisi olla autoni jakopäähuolto sekä katsastus, jotka veivät yhteensä noin 400 euroa rahojani. Jopa joulustakin selvittiin aika kuivin jaloin.

Ensi vuosi tulee olemaan melkoinen mysteeri kaikin puolin. Sain tässä joulun alla tietää että keväällä minulla on aika etsiä uusi työpaikka, sillä määräaikaista työsuhdettani ei jatketa enää tämän sopimuksen jälkeen. Tämä luo kieltämättä eräänlaisia tummia pilviä suunnitelmieni ylle.

Taulukot

Seuraavaksi laitan jälleen tuttuja taulukoita. Käydään läpi taas varallisuuteni määrä niin bruttona kuin nettona sekä varallisuuteni jakautuminen niin omaisuuslajeina, valuuttoina kuin pörssikohtaisesti.

Kokonaisuus:

Taulukosta näkyy koko varallisuuteni velkoja myöten. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa salkkuni arvo pääsi hieman laskemaan. Tällä kertaa ei voi oikeastaan puhua edes lievästä, sillä kurssilasku söi kyllä tyylikkäästi kaikki uudet säästöni.

Viimeinen kvartaali oli haasteellinen omistamilleni yhtiöille. Omistamastani yhtiöistä 13 laski ja vastaavasti vain 6 nousi. Suurimmat nousijat salkussani olivat UPM (+209e), JNJ (+192e) ja Technopolis (+187e). Laskijoiden puolella liikkeet olivat suurempia. Laskettelijoiden top kolmonen oli Elisa (-555e), H&M (-472e) ja Nordea (-294e).

Toisen kvartaalin aikana bruttovarallisuuteni laski 119 euroa (Q3 2017: +4206,7e). Kuitenkin taas nettovarallisuuteni nousi 1514,88 euroa (Q3 2017: 101 82,97e).

Sinänsä kurssilasku ei harmita minua yhtään. On hyvä muistaa että sijoittaminen on kuitenkin eräänlainen maraton, enkä ole vielä edes puolivälissä matkaa. Tässä vaiheessa kannattaa siis eurojen sijaan tutkailla mitä uusia osakkeita salkkuuni eksyi (Nordea, Sampo, Nokian Renkaat) ja miten ne ”helpottavat” matkaani ensi vuonna. Toki pakko myöntää että olisihan se ollut hienoa lopettaa vuosi siten, että 70 kilon nettovarallisuus olisi puhkeutunut. Noh, ensi kerralla sitten.

Salkku yhteensä:

Seuraavaksi salkkuni sisältö kokonaisuudessaan. Nämä seuraavat piirakkadiagrammit ovat aika tylsää luettavaa, sillä hieman hauskasti ne eivät muuttuneet yhtään viime kvartaalista. Kurssilasku siis neutralisoi tilanteen täälläkin.

Valuutat:

Valuuttahajautuksetkin näyttävät samalle. En olisi uskonut tätä, sillä tällä kvartaalilla ostin suoria osakesijoituksia vain euroissa noteerattuina. Noiden osakkeiden laskeminen, sekä dollarin hieno vahvistuminen pitivät puntit täysin samoissa kuin kvartaali sitten.

Maakohtainen:

Jakautuminen eri maiden välillä ei paljoa eroa edellisestä taulukosta. Lähinnä Saksa tulee sinne kummittelemaan.

Velat:

Tämäkin piirakka näyttää samalta kuin viimeksi. Tosin pakko sanoa kuvan ulkopuolelta, että kehitystä on kuitenkin tapahtunut. Viime kvartaalin päätteeksi minulla oli omaa rahaa 39,55 % koko salkusta (pyöristetään 40 %). Nyt kolme kuukautta myöhemmin sama luku on 40,45 % (pyöristetään silti 40 %). Eli vaikka taulukko muuta näyttää, niin todellisuudessa tässä on otettu lähes prosentin kokoinen askel eteenpäin.

Kiitokset kaikille lukijoille vuodesta 2017! Palataan asiaan taas ensi vuoden puolella.

Kaikki historian salkkuraportit:

2023 Q3 – ylimääräisten lyhennysten makuun 2023 Q2 – Oma tupa, oma lupa 2023 Q1 – Hyvää kannattaa odottaa 2022 Q4 – Kiireisyys palasi arkeen 2022 Q3 – Elämä hymyilee, mutta yhä vain pörssin ulkopuolella 2022 Q2 – Juhlahetkiä lähinnä pörssin ulkopuolella 2022 Q1 – Rauhanajan päätös söi monella tapaa 2021 Q4 – Kierrokset nousevat tyhjäkäynnistä huolimatta 2021 Q3 – Viisi vuotta salkkuraportteja 2021 Q2 – Duunarista yrittäjäksi 2021 Q1 - Ajatukset leijailevat lähitulevaisuudessa

2020 Q4 – Salkun siivousta kovalla kädellä 2020 Q3 – Kun osakesalkku on asunnon seiniä paksumpi 2020 Q2 – Juhlitaan kuin eilistä ei olisikaan 2020 Q1 – Kylmä startti uudelle vuosikymmenelle

2019 Q4 - Ostoja kovalla kädellä 2019 Q3 - Rajapyykkien yli että heilahtaa 2019 Q2 - Tasaisen tylsää menoa 2019 Q1 - Lujaa menoa pörssissä ja sen ulkopuolella 2018 Q4 - Upotaan Titanicin lailla 2018 Q3 - Kohti pimeää syksyä 2018 Q2 - Takaisin lähtöruutuun 2018 Q1 - Stressiä ja käteistä 2017 Q4 - Takana mahtava sijoitusvuosi 2017 Q3 - Oma asunto hankittu! 2017 Q2 - Viimeiset hetket asuntovelattomana 2017 Q1 - Salkkuraportit blogin puolelle 2016 Q4 - Hyvästit vuodelle 2016! 2016 Q3 - Raporttien teko alkaa

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Yksi kommentti kohteessa “2017 Q4 – Takana mahtava sijoitusvuosi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *