Teksti on alunperin kirjoitettu 15.1.2017 Sharevilleen. Teksti on kopioitu sellaisenaan jälkikäteen blogiin. Suora linkki Shareville-keskusteluihin täältä.

Vähän myöhässä mutta menkööt. Tässä raporttini vuoden 2016 viimeisestä neljänneksestä. Luvut jolla kaaviot on tehty ovat vuoden viimeiseltä päivältä. Edellinen raporttini Q3:lta löytyy tämän linkin takaa.

* ASP-tilille jatkoin säästämistä jälleen maksimisummilla. Sain jokaisella vuoden 2016 kvartaalilla nipistettyä säästöön maksimit (3000e). Ensi vuodelle aion vähentää taas säästämisen taas minimiin (150e). Säästettyjä kvartaaleita on nyt takana 5. 

* Superrahastoja (Ruotsi&Tanska) ostin jokaisena kuukautena ja tämä jatkuu myös ensi vuonna.

* Lokakuussa suoritin historian ensimmäiset myyntini kun myn Fortumeista reilu puolet kurssilla 15,54e. Myynnin tarkoituksena oli vähentää epämääräisen Fumin määrää salkussa. Fumin osinko tulee ensi tulevaisuudessa laskemaan jonka takia en kokenut sen sopivan enää salkkuuni. Myynnit menivät aavistuksen tappiolla, mutta tappiot voin vähentää verotuksessa. 

* Fumista saadut tulot laitoin kiinni Unileveriin. 

* HCP Inc jakautumisen myötä sain salkkuuni QCP Incin osakkeita ikävän pienen määrän, joista on vaikea päästä eroon johtuen Nordnetin kaupankäyntihinnastosta. Hankkiutuisin muuten näistä eroon, mutta en viitsi maksaa 10% kaupankäyntikuluja. Siksi jääneet vielä salkkuun. 

* Nordnetin kampanjan myötä tankkasin Realty Incomea lisää ilman kaupankäyntikuluja. Lisäksi oman mokani johdosta ostin kampanjaan kuulumatonta Omega Healthcarea ja maksoin siksi vähän liikaa kaupankäyntikuluja. Onneksi OHIt ovat plussalla nyt kuluista huolimatta. 

Loppuun kaavioita. Tällä hetkellä 20% omaisuudestani on kiinni ASP-tilissä (viime kvartaalilla 16%). Ensi vuonna tuon osuus tulee laskemaan kun ASPiin säästettävät summat pienenevät. 




2. kaavio kertoo hajautuksen eri pörssien välillä. Viimeksi sanoin tavoitteekseni päästä siihen että Helsingin pörssissä on max puolet salkustani. Vielä siihen ei päästy (54%), mutta tilanne on parantunut viime kvartaalista (61%)




Valuutoissa salkusta katosi euroja (Fortumin myynnit) ja dollareita taas tuli reippaasti. Tämän takia USD on salkusta 30% ja EUR 60% (Q3 24%/66%). Ruotsin ja Tanskan kruunujen osuus pysyi samana.


Kaikki historian salkkuraportit:

2023 Q3 – ylimääräisten lyhennysten makuun 2023 Q2 – Oma tupa, oma lupa 2023 Q1 – Hyvää kannattaa odottaa 2022 Q4 – Kiireisyys palasi arkeen 2022 Q3 – Elämä hymyilee, mutta yhä vain pörssin ulkopuolella 2022 Q2 – Juhlahetkiä lähinnä pörssin ulkopuolella 2022 Q1 – Rauhanajan päätös söi monella tapaa 2021 Q4 – Kierrokset nousevat tyhjäkäynnistä huolimatta 2021 Q3 – Viisi vuotta salkkuraportteja 2021 Q2 – Duunarista yrittäjäksi 2021 Q1 - Ajatukset leijailevat lähitulevaisuudessa

2020 Q4 – Salkun siivousta kovalla kädellä 2020 Q3 – Kun osakesalkku on asunnon seiniä paksumpi 2020 Q2 – Juhlitaan kuin eilistä ei olisikaan 2020 Q1 – Kylmä startti uudelle vuosikymmenelle

2019 Q4 - Ostoja kovalla kädellä 2019 Q3 - Rajapyykkien yli että heilahtaa 2019 Q2 - Tasaisen tylsää menoa 2019 Q1 - Lujaa menoa pörssissä ja sen ulkopuolella 2018 Q4 - Upotaan Titanicin lailla 2018 Q3 - Kohti pimeää syksyä 2018 Q2 - Takaisin lähtöruutuun 2018 Q1 - Stressiä ja käteistä 2017 Q4 - Takana mahtava sijoitusvuosi 2017 Q3 - Oma asunto hankittu! 2017 Q2 - Viimeiset hetket asuntovelattomana 2017 Q1 - Salkkuraportit blogin puolelle 2016 Q4 - Hyvästit vuodelle 2016! 2016 Q3 - Raporttien teko alkaa

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *