Mainos

maanantai 26. syyskuuta 2016

2016 Q3 - Raporttien teko alkaa

Teksti on alunperin kirjoitettu 25.9.2016 Sharevilleen. Teksti on kopioitu sellaisenaan jälkikäteen blogiin. Suora linkki Shareville-keskusteluihin täältä.


Q3 alkaa olla taas taputeltuna, ja katsellaanpa mitä salkussa tapahtui tuona aikana. Yritän jatkossa ottaa tavaksi vastaavien raporttien tekemisen jokaisen kvartaalin päätteeksi. 

*Heinäkuussa aloin ostamaan säännöllisesti Superrahastoja, Tanskasta ja Ruotsista. Suomi jäi pois koska salkkuni on edelleen vahvasti Suomi-painotteinen, ja Norja taas on vahvasti kiinni öljyssä. Supereita ostin sekä heinäkuussa että elokuussa. Syyskuun ostot jäivät koska piti osallistua Technopoliksen osakeantiin. 

*Heinäkuussa ostin myös Betssonia kovan kurssilaskun jälkeen hintaan 66,58 sek. Nyt kurssi on tuosta reipastunut 37%, eli osto oli onnistunut. En ole silti haalimassa pikavoittoja, vaan pysyn tämän junan mukana pidempään. 

*Menneellä viikolla osallistuin Technopoliksen osakeantiin merkitsemällä kaikki osakkeet mitä minun oli vanhoilla osakkeillani merkitä. 

*ASP-tilille jatkoin täyden 3000 euron säästämistä. 

Loppuun vielä parit kaaviot. Ensimmäinen kaavio sisältää koko sijoitusvarallisuuteni. Tällä hetkellä Nordnetissä on 81% sijoitusvarallisuudestani, ASP-tilillä on 16% ja S-jäsenyyksissä 3%. Näistä lukemista ASPin osuus tulee varmaan kasvamaan eniten seuraavaan kvartaaliin mennessä. 





Toinen kaavio sisältää osake- ja rahastosijoitusteni hajautuksen eri pörssien välillä. Suomessa on edelleen peräti 61%. Tavoitteeni olisi päästä max 50%. 


Kaavio 3 taas kertoo miten valuutat jakautuvat Nordnetin salkussa. 2/3-osaa on kiinni euroissa ja 1/4-osa dollareissa. Dollarien osuus toivottavasti kasvaa seuraavia kaavioita tehdessä. 


 


Muut salkkuraportit:

2017 Q3 - Oma asunto hankittu!

2017 Q2 - Viimeiset hetket asuntovelattomana

2017 Q1 - Salkkuraportit blogin puolelle

2016 Q4 - Hyvästit vuodelle 2016!

2016 Q3 - Raporttien teko alkaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Seuraa blogia



Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä

Seuraa blogia Facebookissa:



Maaginen 100k nettovarallisuus ylittyi - Miten palkitsin itseni?

Muistanette vielä sen, kun syyskuun alussa juhlistin 100 000 euron nettovarallisuuteni ylittymistä. Yhden ylimääräisen nollan saavuttaminen...